The Bible

 

merkki 2

Study

   

1 Ja muutamien päivien perästä hän taas meni Kapernaumiin; ja kun kuultiin hänen olevan kotona,

2 kokoontui paljon väkeä, niin etteivät he enää mahtuneet oven edustallekaan. Ja hän puhui heille sanaa.

3 Ja he tulivat tuoden hänen tykönsä halvattua, jota kantamassa oli neljä miestä.

4 Ja kun he väentungokselta eivät päässeet häntä tuomaan hänen tykönsä, purkivat he katon siltä kohdalta, missä hän oli, ja kaivettuaan aukon laskivat alas vuoteen, jossa halvattu makasi.

5 Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi".

6 Mutta siellä istui muutamia kirjanoppineita, ja he ajattelivat sydämessään:

7 "Kuinka tämä näin puhuu? Hän pilkkaa Jumalaa. Kuka voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala yksin?"

8 Ja heti Jeesus tunsi hengessänsä, että he mielessään niin ajattelivat, ja sanoi heille: "Miksi ajattelette sellaista sydämessänne?

9 Kumpi on helpompaa, sanoako halvatulle: 'Sinun syntisi annetaan anteeksi', vai sanoa: 'Nouse, ota vuoteesi ja käy'?

10 Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin" -hän sanoi halvatulle-

11 "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."

12 Silloin hän nousi, otti kohta vuoteensa ja meni ulos kaikkien nähden, niin että kaikki hämmästyivät ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Tämänkaltaista emme ole ikinä nähneet".

13 Ja taas hän lähti pois ja kulki järven rantaa. Ja kaikki kansa tuli hänen tykönsä, ja hän opetti heitä.

14 Ja ohi kulkiessaan hän näki Leevin, Alfeuksen pojan, istumassa tulliasemalla ja sanoi hänelle: "Seuraa minua". Niin tämä nousi ja seurasi häntä.

15 Ja kun hän aterioi hänen kodissaan, aterioi myös monta publikaania ja syntistä Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa; sillä heitä oli paljon häntä seuraamassa.

16 Kun fariseusten kirjanoppineet näkivät, että hän söi syntisten ja publikaanien kanssa, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: "Publikaanien ja syntistenkö kanssa hän syö?"

17 Sen kuullessaan Jeesus sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."

18 Ja Johanneksen opetuslapset ja fariseukset pitivät paastoa. Niin tultiin ja sanottiin hänelle: "Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat; miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?"

19 Jeesus sanoi heille: "Eiväthän häävieraat voi paastota silloin, kun ylkä on heidän kanssaan? Niin kauan kuin heillä on ylkä seurassaan, eivät he voi paastota.

20 Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin, sinä päivänä, he paastoavat.

21 Ei kukaan ompele vanuttamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan vaippaan; muutoin uusi täytetilkku repii palasen vanhasta vaipasta, ja reikä tulee pahemmaksi.

22 Eikä kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin; muutoin viini pakahuttaa leilit, ja viini menee hukkaan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini on laskettava uusiin leileihin."

23 Ja tapahtui, että hän sapattina kulki viljavainioiden halki, ja hänen opetuslapsensa rupesivat kulkiessaan katkomaan tähkäpäitä.

24 Niin fariseukset sanoivat hänelle: "Katso, miksi he tekevät sapattina sitä, mikä ei ole luvallista?"

25 Hän sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet, mitä Daavid teki, kun hän ja hänen seuralaisensa olivat puutteessa ja heidän oli nälkä,

26 kuinka hän meni Jumalan huoneeseen ylimmäisen papin Abjatarin aikana ja söi näkyleivät, joita ei ollut lupa syödä muiden kuin pappien, ja antoi myös niille, jotka hänen kanssansa olivat?"

27 Ja hän sanoi heille: "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.

28 Niin Ihmisen Poika siis on sapatinkin herra."

   

Commentary

 

Jesus, your personal saviour

By Todd Beiswenger


To continue browsing while you listen, play the audio in a new window.

Sometimes people will say their problems are too small to bother God with. Other times, the problems are too big. In the first chapter of Mark we see Jesus perform three healings, two big and one small, to remind us that Jesus is interested in helping no matter what.

(References: Mark 1:21-29, 1:29-34, 1:40-45; True Christian Religion 89)

From Swedenborg's Works

 

True Christian Religion #89

Study this Passage

  
/ 853  
  

89. (iii) HE TOOK UPON HIMSELF HUMAN FORM IN ACCORDANCE WITH HIS DIVINE ORDER.

It was shown in the section on the Divine omnipotence and omniscience that together with creation God introduced order both into the universe and into all its parts, and that God's omnipotence therefore functions and works in the universe and all its parts in accordance with the laws of its order; these points were discussed in their proper sequence above (49-74). Now since God came down, and He is order, as was proved in that section, He had, so as to become really man, to be conceived, be carried in the womb, be born, be brought up and learn items of knowledge one by one, and by their means be brought into a state of intelligence and wisdom. Therefore in His Human He was a child like any other child, a boy like any other boy, and so on, the only difference being that He achieved that progress more quickly, fully and perfectly than others. It is evident from this passage in Luke that He advanced thus in accordance with order:

The boy Jesus grew and was strengthened in spirit; and He advanced in wisdom, years and favour with God and men, Luke 2:40, 52.

It is plain that He did this more quickly, fully and perfectly than others from the description the same Evangelist gives of Him, as for instance that, when He was a boy of twelve, He sat and taught in the Temple in the midst of the teachers, and all who heard Him were astonished at His intelligence and His answers (Luke 2:46-47 and later Luke 4:16-22, 32). This was done because Divine order prescribes that a person should prepare himself to receive God; and as he prepares himself, so God enters into him as into His dwelling and home. That preparation is accomplished by acquiring knowledge about God and the spiritual matters which concern the church, thus by means of intelligence and wisdom. For it is a law of order that in so far as a person approaches and comes near to God, which he should do entirely as if of himself, so far does God approach and come near to him, and link Himself to the person in his midst. It will be shown in the following pages that the Lord advanced in accordance with this order until He reached union with His Father.

  
/ 853  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.