The Bible

 

synty 2

Study

   

1 Ja niin taivas ja maa päätettiin, ja kaikki heidän joukkonsa.

2 Ja Jumala oli päättänyt seitsemänteen päivään (asti) työnsä, kuin hän tehnyt oli, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa, kuin hän tehnyt oli.

3 Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen; että hän lepäsi hänessä kaikista teoistansa, jotka Jumala loi ja (täydellisesti) teki.

4 Ja näin on taivas ja maa tullut, koska he luotiin, sillä ajalla jolla Herra Jumala teki maan ja taivaan.

5 Ja kaikkinaiset pensaat kedolla, jotka ei ennen olleet maan päällä, ja kaikkinaiset ruohot kedolla, jotka ei ennen kasvaneet. Sillä ei Herra Jumala antanut vielä sataa maan päälle, eikä ollut ihmistä, joka maata viljeli;

6 Vaan sumu nousi maasta, ja kasti kaiken maan.

7 Ja Herra Jumala teki ihmisen, tomun maasta, ja puhalsi hänen sieraimiinsa elävän hengen: ja tuli ihminen niin eläväksi sieluksi.

8 Ja Herra Jumala istutti Paradisin Edenissä itään päin, ja pani siihen ihmisen, jonka hän tehnyt oli.

9 Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaiset puut, ihanaiset nähdä ja hyvät syödä, ja elämän puun keskelle Paradisia, niin myös hyvän ja pahan tiedon puun.

10 Ja Edenistä kävi virta kastamaan Paradisia, ja jakoi sieltä itsensä neljäksi päävirraksi.

11 Ensimäinen kutsutaan Pison: se juoksee koko Hevilan maan ympärinsä, ja siellä on kultaa.

12 Ja sen maan kulta on kallis, ja siellä myös löytään Bedellion, ja kallis kivi Oniks.

13 Toinen virta kutsutaan Gihon: se juoksee koko Etiopian ympärinsä.

14 Kolmas virta kutsutaan Hiddekel, ja juoksee Assyrian editse. Ja neljäs virta on Phrat.

15 Ja Herra Jumala otti ihmisen, ja pani Edenissä Paradisiin, viljelemään ja varjelemaan sitä.

16 Ja Herra Jumala käski ihmistä, ja sanoi: syö vapaasti kaikkinaisista puista Paradisissa;

17 Mutta hyvän ja pahan tiedon puusta älä syö: sillä jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.

18 Ja Herra Jumala sanoi: ei ole hyvä ihmisen yksinänsä olla, minä teen hänelle avun, joka hänen tykönänsä oleman pitää.

19 Koska Herra Jumala oli tehnyt maasta kaikkinaiset eläimet kedolle, ja kaikkinaiset taivaan linnut, toi hän ne Adamin eteen, että hän näkis, kuinka hän ne nimittäis: sillä niinkuin Adam kaikkinaiset eläimet nimitti, niin ne kutsutaan.

20 Ja Adam antoi kullekin karjalle, ja taivaan linnuille, ja eläimille maan päällä heidän nimensä. Mutta Adamille ei löytty apua, joka hänen tykönänsä olisi.

21 Ja Herra jumala pani raskaan unen Adamiin, ja kuin hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistansa, ja täytti sen paikan lihalla.

22 Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän Adamista otti, ja toi sen hänen eteensä.

23 Niin sanoi Adam: tämä on nyt luu minun luistani, ja liha minun lihastani: se pitää kutsuttaman miehiseksi, sillä hän on otettu miehestä.

24 Sentähden pitää miehen luopuman isästänsä ja äidistänsä, ja vaimoonsa sidottu oleman, ja tulevat yhdeksi lihaksi.

25 Ja he olivat molemmat alasti, Adam ja hänen emäntänsä, ja ei hävenneet.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

From Swedenborg's Works

 

Arcana Coelestia #130

Study this Passage

  
/ 10837  
  

130. The person who wishes to become wise from the world has for his 'garden' sensory evidence and factual knowledge. His 'Eden' is self-love and love of the world, his 'east' is the west or himself. His 'river Euphrates' is all his factual knowledge, which is condemned; his 'second river', where Asshur is, is his insane reasoning from which come falsities; his 'third river', where Cush is, is the resulting assumptions he makes consisting of evil and falsity, which are his cognitions of faith; his 'fourth' is the wisdom that results, which in the Word is called magic. This is why Egypt, which means knowledge, after it has become magical, means this kind of person, the reason being that he wants to become wise from self, as shown throughout the Word. Such people are described in Ezekiel as follows,

Thus said the Lord Jehovah, Behold, I am against you, Pharaoh king of Egypt, the great monster lying in the midst of his rivers, who said, My river is my own, and I have made myself. And the land of Egypt will be made into a desolation and a waste. And they will know that I am Jehovah. Moreover he has said, The river is mine, and I made it. Ezekiel 29:3, 9.

People like this are also called in the same prophet where again Pharaoh or the Egyptian is the subject 'the trees of Eden in hell' as follows,

I will cause him to go down into hell with those going down into the pit. Whom have you become like in glory and in greatness among the trees of Eden? You will be made to go down with the trees of Eden into the nether world, in the midst of the uncircumcised, with those pierced by the sword. This is Pharaoh and all his horde. Ezekiel 31:16, 18.

Here 'trees of Eden' stands for facts and cognitions drawn from the Word which they profane in this manner by means of reasonings.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.