Die Bibel

 

synty 8

Lernen

   

1 Silloin Jumala muisti Nooaa ja kaikkia metsäeläimiä ja kaikkia karjaeläimiä, jotka olivat hänen kanssansa arkissa. Ja Jumala nosti tuulen puhaltamaan yli maan, niin että vesi laskeutui.

2 Ja syvyyden lähteet ja taivaan akkunat sulkeutuivat, ja sade taivaasta taukosi.

3 Ja vesi väistyi väistymistään maan päältä; sadan viidenkymmenen päivän kuluttua alkoi vesi vähentyä.

4 Niin arkki pysähtyi seitsemäntenä kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, Araratin vuorille.

5 Ja vesi väheni vähenemistään aina kymmenenteen kuukauteen asti. Kymmenentenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, tulivat vuorten huiput näkyviin.

6 Neljänkymmenen päivän kuluttua Nooa avasi arkin ikkunan, jonka hän oli tehnyt,

7 ja laski kaarneen lentoon, ja se lenteli edestakaisin, kunnes vesi maan päältä kuivui.

8 Sitten hän laski luotansa kyyhkysen nähdäksensä, oliko vesi vähentynyt maan pinnalta.

9 Mutta kyyhkynen ei löytänyt paikkaa, missä lepuuttaa jalkaansa, vaan palasi hänen luoksensa arkkiin, sillä koko maa oli vielä veden peitossa; niin hän ojensi kätensä ja otti sen luoksensa arkkiin.

10 Ja hän odotti vielä toiset seitsemän päivää ja laski taas kyyhkysen arkista.

11 Ja kyyhkynen tuli hänen luoksensa ehtoopuolella, ja katso, sen suussa oli tuore öljypuun lehti. Niin Nooa ymmärsi, että vesi oli vähentynyt maan päältä.

12 Mutta hän odotti vielä toiset seitsemän päivää ja laski kyyhkysen lentoon, eikä se enää palannut hänen luoksensa.

13 Ja Nooan kuudentenasadantena yhdentenä ikävuotena, vuoden ensimmäisenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, oli vesi kuivunut maan päältä. Niin Nooa poisti katon arkista ja katseli; ja katso, maan pinta oli kuivunut.

14 Ja toisena kuukautena, kuukauden kahdentenakymmenentenä seitsemäntenä päivänä, oli maa aivan kuiva.

15 Ja Jumala puhui Nooalle sanoen:

16 "Lähde arkista, sinä ja vaimosi, poikasi ja miniäsi sinun kanssasi.

17 Ja kaikki eläimet, jotka ovat luonasi, kaikki liha, linnut ja karjaeläimet ja kaikki matelijat, jotka maan päällä matelevat, vie ne ulos kanssasi. Niitä vilisköön maassa, ja ne olkoot hedelmälliset ja lisääntykööt maan päällä."

18 Ja Nooa ja hänen poikansa, vaimonsa ja miniänsä hänen kanssaan lähtivät ulos,

19 niin myös kaikki metsäeläimet, kaikki matelijat ja kaikki linnut, kaikki, mikä liikkuu maan päällä, lähtivät arkista suvuittain.

20 Ja Nooa rakensi alttarin Herralle ja otti kaikkia puhtaita karjaeläimiä ja kaikkia puhtaita lintuja ja uhrasi polttouhreja alttarilla.

21 Ja Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä: "En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. Enkä minä koskaan enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niinkuin nyt olen tehnyt.

22 Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä ."

   

Aus Swedenborgs Werken

 

Arcana Coelestia #37

studieren Sie diesen Abschnitt

  
/ 10837  
  

37. As for the statement that 'the lights will be for signs, and for set times, and for days, and for years', this contains more arcana than can be presented at this point, though no arcanum at all is visible in the sense of the letter. For now only this can be said: Change in spiritual and celestial things takes place both on general and on particular scales, and is comparable to changes that take place through the day and through the year. Changes through the day are from morning to midday, from then on to evening, and through the night to the morning. Changes in the year similar, from spring to summer, from then on to autumn, and through winter to spring. These bring changes in temperature and amount of daylight, and so in the fertility of the earth. Compared to such changes are the changes that take place in spiritual and celestial things. Life without changes and variations would lead to sameness, and so no life at all. Good and truth would not be recognized and identified, let alone perceived. In the Prophets such changes are called 'ordinances', as in Jeremiah,

[Thus] said Jehovah who gives the sun for light by day and the ordinances of the moon and of the stars for light by night, These ordinances will not depart from before Me. Jeremiah 31:35-36.

And in the same prophet,

Thus said Jehovah, If I have not established My covenant of day and night, the ordinances of heaven and earth . . . Jeremiah 33:25.

But these things will in the Lord's Divine mercy be dealt with at Genesis 8:12.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.