Die Bibel

 

synty 22

Lernen

   

1 Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Aabrahamia ja sanoi hänelle: "Aabraham!" Hän vastasi: "Tässä olen".

2 Ja hän sanoi: "Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon".

3 Varhain seuraavana aamuna Aabraham satuloi aasinsa ja otti mukaansa kaksi palvelijaansa sekä poikansa Iisakin, ja halottuaan polttouhripuita hän lähti menemään siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut.

4 Kolmantena päivänä Aabraham nosti silmänsä ja näki sen paikan kaukaa.

5 Silloin Aabraham sanoi palvelijoilleen: "Jääkää tähän aasin kanssa. Minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan; sitten me palaamme luoksenne."

6 Ja Aabraham otti polttouhripuut ja sälytti ne poikansa Iisakin selkään; itse hän otti käteensä tulen ja veitsen, ja niin he astuivat molemmat yhdessä.

7 Iisak puhui isällensä Aabrahamille sanoen: "Isäni!" Tämä vastasi: "Tässä olen, poikani". Ja hän sanoi: "Katso, tässä on tuli ja halot, mutta missä on lammas polttouhriksi?"

8 Aabraham vastasi: "Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani". Ja he astuivat molemmat yhdessä.

9 Ja kun he olivat tulleet siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut, rakensi Aabraham siihen alttarin, latoi sille halot, sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille halkojen päälle.

10 Ja Aabraham ojensi kätensä ja tarttui veitseen teurastaakseen poikansa.

11 Silloin Herran enkeli huusi hänelle taivaasta sanoen: "Aabraham, Aabraham!" Hän vastasi: "Tässä olen".

12 Niin hän sanoi: "Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi".

13 Niin Aabraham nosti silmänsä ja huomasi takanansa oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Ja Aabraham meni, otti oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta.

14 Ja Aabraham pani sen paikan nimeksi "Herra näkee". Niinpä vielä tänä päivänä sanotaan: "Vuorella, missä Herra ilmestyy".

15 Ja Herran enkeli huusi Aabrahamille toistamiseen taivaasta

16 ja sanoi: "Minä vannon itse kauttani, sanoo Herra: Sentähden että tämän teit etkä kieltänyt minulta ainokaista poikaasi,

17 minä runsaasti siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja hiekka, joka on meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valtaavat vihollistensa portit.

18 Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, sentähden että olit minun äänelleni kuuliainen."

19 Sitten Aabraham palasi palvelijainsa luo, ja he nousivat ja kulkivat yhdessä Beersebaan. Ja Aabraham jäi asumaan Beersebaan.

20 Näiden tapausten jälkeen ilmoitettiin Aabrahamille: "Katso, myöskin Milka on synnyttänyt poikia sinun veljellesi Naahorille".

21 Nämä olivat Uus, hänen esikoisensa, tämän veli Buus, Kemuel, Aramin isä,

22 Kesed, Haso, Pildas, Jidlaf ja Betuel;

23 ja Betuelille syntyi Rebekka. Nämä kahdeksan synnytti Milka Naahorille, Aabrahamin veljelle.

24 Ja hänen sivuvaimonsa, nimeltä Reuma, synnytti myös lapsia: Tebahin, Gahamin, Tahaan ja Maakan.

   

Aus Swedenborgs Werken

 

Arcana Coelestia #2818

studieren Sie diesen Abschnitt

  
/ 10837  
  

2818. To slay his son. That this signifies until whatever was from the merely human was dead, is evident from the internal sense of these words; for they signify the Lord’s most grievous and inmost temptations, the last of which was that of the cross, in which it is evident that what was merely human also died. This could not be represented by Abraham’s son or Isaac, because to sacrifice sons was an abomination; but it was represented so far as it could be, namely, even to the attempt, but not to the act. Hence it is evident that by these words, “Abraham took the knife to slay his son,” is signified until all that was merely human was dead.

[2] That it was known from the most ancient time that the Lord was to come into the world, and was to suffer death, is evident from the fact that the custom prevailed among the Gentiles of sacrificing their sons, believing that they were thus purified, and propitiated to God; in which abominable custom they could not have placed their most important religious observance, unless they had learned from the ancients that the Son of God was to come, who would, as they believed, be made a sacrifice. To this abomination even the sons of Israel were inclined, and Abraham also; for no one is tempted except by that to which he is inclined. That the sons of Jacob were so inclined is evident in the Prophets; but lest they should rush into that abomination, it was permitted to institute burnt-offerings and sacrifices (see n. 922, 1128, 1241, 1343, 2180).

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Foundation for the permission to use this translation.