Bible

 

Hesekiel 39

Studie

   

1 "Ja sinä, ihmislapsi, ennusta Googia vastaan ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tulen sinun tykösi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas.

2 Minä kuljetan sinua, talutan sinua, nostatan sinut pohjan periltä ja annan sinun hyökätä Israelin vuorille.

3 Mutta minä lyön pois jousesi sinun vasemmasta kädestäsi ja pudotan nuolesi sinun oikeasta kädestäsi.

4 Israelin vuorille sinä olet kaatuva, samoin kaikki sinun sotalaumasi ja kansat, jotka sinun kanssasi ovat: minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän eläimille ruuaksi.

5 Kentälle sinä kaadut. Sillä minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra.

6 Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.

7 Ja pyhän nimeni minä teen tunnetuksi kansani Israelin keskuudessa enkä enää salli häväistävän pyhää nimeäni. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, Israelin Pyhä.

8 Katso, se tulee, se tapahtuu, sanoo Herra, Herra: Tämä on se päivä, josta minä olen puhunut.

9 Israelin kaupunkien asukkaat menevät ulos ja sytyttävät ja polttavat aseita, pieniä ja suuria kilpiä, jousia, nuolia, käsikarttuja ja keihäitä. He pitävät niitä polttoaineina seitsemän vuotta;

10 eivät he kanna puita kedolta eivätkä hakkaa metsistä, vaan pitävät polttoaineina aseita. Näin he saalistavat saalistajiaan ja ryöstävät ryöstäjiään, sanoo Herra, Herra.

11 Sinä päivänä minä annan Googille siellä, Israelissa, hautasijan, 'Kulkijain laakson', itää kohden merestä; se sulkee tien noilta kulkijoilta. Sinne haudataan Goog ja koko hänen meluisa joukkonsa, ja sille pannaan nimeksi: 'Googin meluisan joukon laakso'.

12 Niitä hautaa Israelin heimo seitsemän kuukautta puhdistaaksensa maan.

13 Koko maan kansa hautaa heitä, ja se on koituva heille kiitokseksi sinä päivänä, jona minä näytän kunniani, sanoo Herra, Herra.

14 Valitaan vakinaiset miehet, jotka kulkevat maata ja hautaavat noita kulkijoita, mitä niitä vielä on jäljellä maan pinnalla, puhdistaaksensa sen; seitsemän kuukauden kuluttua he sen tutkivat läpikotaisin.

15 Kun nämä kulkijat kulkevat maata ja joku heistä näkee ihmisen luut, laittaa hän niitten ääreen kivimerkin, siihen asti että haudankaivajat saavat ne haudatuiksi 'Googin meluisan joukon laaksoon'.

16 Onpa eräällä kaupungillakin nimenä Hamona. -Niin he puhdistavat maan.

17 Ja sinä, ihmislapsi! Näin sanoo Herra, Herra: Käske lintuja, kaikkia siivekkäitä, ja kaikkia metsän eläimiä: Kokoontukaa, tulkaa, yhtykää joka taholta minun teurasuhrilleni jonka minä teitä varten uhraan, suurelle teurasuhrille Israelin vuorille; syökää lihaa ja juokaa verta.

18 Syökää sankarien lihaa ja juokaa maan ruhtinaitten verta-oinaita, lampaita, kauriita ja härkiä, kaikki tyynni Baasanissa syötettyjä.

19 Syökää itsenne kylläisiksi rasvasta ja juokaa itsenne juovuksiin verestä, teurasuhrista, jonka minä teitä varten uhraan.

20 Tulkaa kylläisiksi minun pöydässäni ratsuista ja vaunuhevosista, sankareista ja kaikenkaltaisista sotamiehistä, sanoo Herra, Herra.

21 Minä asetan kunniani pakanakansojen keskeen, ja kaikki pakanakansat saavat nähdä minun tuomioni, jonka minä toimitan, ja käteni, jonka minä lasken heidän päällensä.

22 Mutta Israelin heimo tulee tietämään, että minä, Herra, olen heidän Jumalansa siitä päivästä lähtien ja aina eteenpäin.

23 Ja pakanakansat tulevat tietämään, että Israelin heimo joutui pakkosiirtolaisuuteen syntivelkansa tähden, koska olivat olleet minulle uskottomat, ja minä kätkin heiltä kasvoni, ja niin minä annoin heidät heidän vihollistensa käsiin, ja he kaatuivat miekkaan kaikki tyynni.

24 Minä tein heille heidän saastaisuutensa ja rikkomustensa mukaan ja kätkin heiltä kasvoni.

25 Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Nyt minä käännän Jaakobin kohtalon ja armahdan kaikkea Israelin heimoa ja kiivailen pyhän nimeni puolesta.

26 Ja häpeänsä ja kaiken uskottomuutensa, jota he ovat minulle osoittaneet, he unhottavat, asuessaan nyt maassansa turvallisina, kenenkään peloittelematta.

27 Kun minä tuon heidät takaisin kansojen seasta ja kokoan heidät heidän vihamiestensä maista, niin minä osoitan heissä pyhyyteni lukuisain pakanakansain silmien edessä.

28 Ja he tulevat tietämään, että minä, Herra, olen heidän Jumalansa, kun minä, vietyäni heidät pakkosiirtolaisuuteen pakanakansojen luokse, kokoan heidät omaan maahansa enkä jätä sinne jäljelle ainoatakaan heistä.

29 Enkä minä enää kätke heiltä kasvojani, sillä minä vuodatan Henkeni Israelin heimon päälle, sanoo Herra, Herra."

   

Ze Swedenborgových děl

 

Apocalypse Explained # 404

Prostudujte si tuto pasáž

  
/ 1232  
  

404. Verse 14. And the heaven departed as a book rolled up, signifies that the spiritual man became closed up. This is evident from the signification of "heaven," as being the church in general and in particular; for the church is the heaven of the Lord on the earth; moreover, the church makes one with heaven by conjunction; therefore when "heaven and earth" are mentioned in the Word, the church internal and external is meant, for the internal of the men of the church is heaven with them, and their external is the world with them; and as "heaven and earth" signify the church internal and external so they signify the internal and external man, or the spiritual and the natural man; for as man in whom is the good of love and of faith is a church, so the church, in general exists from the men in whom the church is. This makes clear why it is that "heaven" here means the internal or spiritual man. It is said "the spiritual man," by which is meant the spiritual mind, which is the higher or interior mind of man, while the lower or exterior mind is called the natural man. The above is evident also from the signification of "departed as a book rolled up," as meaning that it became closed up; for the spiritual mind, which is, as was said, the higher or interior mind with man, is opened by truths applied to life, thus by goods, but it is closed up by falsities applied to life, thus by evils; and the closing up is as the rolling up of the scroll of a book. That this is so was made very clear by the appearances in the spiritual world when the Last Judgment was accomplished; for the mountains and the hills there then appeared sometimes to be rolled up as the scroll of a book is rolled up, and those that were upon them were then rolled down into hell. The cause of this appearance was this: that the interiors of their minds, through which somewhat of light from heaven had before flowed in, were then closed up. What takes place in general with many, takes place with everyone in particular of a like character, for in the spiritual world such as the general is, such is the particular (See in the work on Heaven and Hell 73). By "book" is meant a scroll, because in ancient times there were no types and thus no books like those at the present day, but there were scrolls of parchments; so "books" in Revelation mean scrolls, and "heaven departed as a book rolled up" means as a scroll rolled up; the same as in Isaiah:

All the host of the heavens shall waste away, and the heavens shall be rolled up as a book (Isaiah 34:4).

  
/ 1232  
  

Thanks to the Swedenborg Foundation for their permission to use this translation.

Bible

 

Ezekiel 48:35

Studie

   

35 It shall be eighteen thousand [reeds] around: and the name of the city from that day shall be, Yahweh is there.