Bible

 

numerot 35

Studie

   

1 Ja Herra puhui Mosekselle, Moabin kedoilla, läsnä Jordania Jerihon kohdalla, sanoen:

2 Käske Israelin lasten perimisestänsä antaa Leviläisille kaupungeita heidän asuaksensa, antakaat myös esikaupungit niiden ympärille Leviläisille,

3 Että he asuisivat kaupungeissa, ja pitäisivät karjansa, tavaransa ja kaikkinaiset eläimensä esikaupungeissa.

4 Esikaupunkein laveus, jotka teidän pitää antaman Leviläisille, pitää oleman tuhannen kyynärää kaupungin muurista ulos, kaikki ympärinsä.

5 Niin teidän pitää mittaaman ulkopuolelle kaupunkia idän puolelle kaksituhatta kyynärää, ja etelän puolelle kaksituhatta kyynärää, ja lännen puolelle kaksituhatta kyynärää, ja pohjan puolelle kaksituhatta kyynärää, että kaupunki keskellä olis: se pitää oleman heidän esikaupunkinsa.

6 Ja niiden kaupunkein seassa, mitkä te annatte Leviläisille, pitää teidän antaman kuusi vapaakaupunkia, että se joka jonkun kuoliaaksi lyö, pakenis niihin. Vielä päälliseksi pitää teidän antaman heille kaksiviidettäkymmentä kaupunkia,

7 Niin että kaikkiansa kaupungeita, jotka annatte Leviläisille, tulee kahdeksanviidettäkymmentä, esikaupunkeinensa.

8 Ja ne kaupungit, jotka te annatte Israelin lasten omaisuudesta, pitää heille annettaman enempi siltä, jolla paljo on, ja vähempi siltä, jolla vähempi on: itsekukin perimisensä jälkeen, joka hänelle jaettu on, pitää antaman Leviläisille kaupungeita.

9 Ja Herra puhui Mosekselle, sanoen:

10 Puhu Israelin lapsille ja sano heille: tultuanne Jordanin ylitse Kanaanin maalle

11 Pitää teidän valitseman teillenne kaupungeita, jotka teille vapaat kaupungit oleman pitää, joihin tappaja paetkaan, se kuin tapaturmasta jonkun kuoliaaksi lyö.

12 Ja pitää senkaltaiset vapaakaupungit oleman teidän seassanne, verenkostajan tähden, ettei tappajan pidä kuoleman, siihenasti että hän koko seurakunnan oikeuden edessä on seisonut.

13 Ja ne kaupungit, jotka teidän antaman pitää, pitää oleman teille kuusi vapaakaupunkia.

14 Kolme kaupunkia pitää teidän antaman tällä puolella Jordania, ja Kolme Kanaanin maalla: ne pitää oleman vapauskaupungit.

15 Sekä Israelin lapsille, että muukalaisille ja huonekuntalaisille heidän seassansa, pitää ne kuusi kaupunkia oleman pakoa varten, että sinne pakenis kuka ikänä jonkun sielun tapaturmaisesti lyö.

16 Joka jonkun lyö rautaisella aseella, niin että hän kuolee, hän on miehentappaja: sen miestappajan pitää totisesti kuoleman.

17 Jos hän paiskaa jonkun kivellä, joka hänen kädessänsä on, josta kuolla taidetaan, ja se kuolee, niin hän on miehentappaja, ja pitää totisesti kuoleman.

18 Jos hän lyö häntä jollakulla puuaseella, josta taidetaan kuolla, ja se kuolee, hän on miehentappaja, ja pitää totisesti kuoleman.

19 Verenkostajan pitää itse tappaman miehentappajan: kohdatessansa häntä, pitää hänen sen kuolettaman.

20 Jos hän syöksee hänen vihasta taikka paiskaa häntä väijymisessä, niin että hän kuolee,

21 Taikka vihasta lyö häntä kädellänsä, niin että hän kuolee, niin pitää sen totisesti kuoleman, joka hänen löi; sillä hän on miehentappaja. Veren lähimmäinen lanko pitää tappaman hänen kohdatessansa häntä.

22 Mutta jos hän syöksee hänen tapaturmasta ilman vihata, taikka heittää jotakin hänen päällensä ilman väijymystä,

23 Taikka heittää häntä kivellä, josta kuolla taidetaan, ja ei sitä nähnyt, niin että hän kuolee, ja ei ole hänen vihamiehensä, ei myös hänelle mitäkään pahaa aikonut:

24 Niin pitää kansan tuomitseman lyöjän ja verenkostajan välillä, näiden oikeutten jälkeen.

25 Ja kansan pitää vapahtaman miehentappajan verenkostajan käsistä, antaen hänen tulla vapaakaupunkiin jälleen, johon hän pakeni; ja siellä pitää hänen oleman ylimmäisen papin kuolemaan asti, joka pyhällä öljyllä voideltu on.

26 Mutta jos miehentappaja rohkiasti menee vapaakaupunkinsa rajain ylitse, johon hän paennut on,

27 Ja verenkostaja löytää hänen ulkona vapaakaupunkinsa rajoista, ja lyö hänen kuoliaaksi, niin ei pidä hänen sen vereen syypää oleman;

28 Sillä hänen piti vapaakaupungissansa oleman ylimmäisen papin kuolemaan asti ja ylimmäisen papin kuoleman jälkeen tuleman perintömaallensa jälleen.

29 Nämät pitää oleman teille ja teidän lapsillenne oikeuden säädyksi, kaikissa teidän asumasioissanne.

30 Joka lyö jonkun kuoliaaksi, se miehentappaja pitää tapettaman todistajain suun jälkeen, ja yksi todistaja ei pidä sielua vastaan täysi todistus oleman kuolemaan.

31 Ja ei teidän pidä ottaman yhtäkään hintaa miehentappajan hengen edestä, joka itse pahuudesta on kuoleman matkaan saattanut; sillä hänen pitää totisesti kuoleman.

32 Ja ei pidä teidän yhtäkään hintaa ottaman siltä, joka vapaakaupunkiinsa paennut oli, niin että hän tulis jälleen asumaan maalle ennen papin kuolemaa.

33 Ja älkäät saastuttako maata, jossa te asutte; sillä se joka vereen vikapää on, hän saastuttaa maan, ja maa ei taida puhdistettaa verestä, joka siihen vuodatettu on, muutoin kuin sen veren kautta, joka sen vuodattanut on.

34 Älkäät te saastuttako maata, jossa te asutte, jossa myös minä asun; sillä minä olen Herra, joka asun Israelin lasten seassa.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

Komentář

 

Strike

  

To strike or smite, when used in the Bible, means to attack, harm or destroy, and is usually in reference to an attack on someone's knowledge and intellect. This is actually true both when evil people strike good people, trying to destroy their understanding of spiritual things, and when the Lord is pictured as striking people (with plagues in Egypt, for example), which most often represents the dulling of the intellect and destruction of knowledge in evil people to prevent them from doing spiritual harm to others.

(Odkazy: Apocalypse Revealed 498; Arcana Coelestia 1487, 6758, 6765, 7330, 7871, 9007, 9034, 9081, 9126, 10510)

Ze Swedenborgových děl

 

Arcana Coelestia # 9081

Prostudujte si tuto pasáž

  
/ 10837  
  

9081. 'If the ox strikes a male slave with its horn, or a female slave' means if the affection for evil destroys truth or good in the natural. This is clear from the meaning of 'a male slave' as truth in the natural, dealt with in 3019, 3020, 5305, 7998; from the meaning of 'a female slave' as an affection for truth there, dealt with in 1895, 2567, 3835, 3849, 8993, 8994; and from the meaning of 'striking with the horn' as destroying. The words 'striking with the horn' in the Word refer to the destruction of falsity by the power of truth, and in the contrary sense to the destruction of truth by the power of falsity. They do so because 'a horn' means the power of truth that springs from good, or the power of falsity that springs from evil, 2832, as in Ezekiel,

You push with side and shoulder, and strike with your horns all the weak [sheep]. Ezekiel 34:21.

This refers to those who with all their force and power destroy the Church's truths and forms of good by means of fallacious reasonings based on sensory evidence, 'pushing with side and shoulder' meaning with all their force and power, 1085, 4931-4937. From this it is evident why the words 'striking with the horn' are used in Moses,

The firstborn of his cattle has honour, and his horns are unicorn horns. 1 With these he will strike the peoples together to the ends of the earth. Deuteronomy 33:17.

This occurs in Moses' prophetic utterance concerning Joseph, in which 'Joseph' in the internal sense means the Lord's Divine Spiritual, and in the representative sense His spiritual kingdom 'Unicorn horns' means forms of power received from the good and truth of faith; 'striking the peoples' means destroying falsities by means of truths; and 'to the ends of the earth' means on every side where the Church is. In David,

You Yourself are my King. O God; through You we will strike our enemies with the horn. Psalms 44:4-5.

'Striking enemies with the horn' again means destroying falsities by means of the power of the truth and good of faith. Who can fail to see that in these places the words 'striking with the horn' would not have been used, since the action is performed by human beings, but for the meaning of 'horn' as power?

Poznámky pod čarou:

1. i.e. horns that are high and powerful, like the horn of a unicorn

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.