Bible

 

Joel 2

Studie

   

1 Soittakaat basunalla Zionissa, huutakaat minun pyhällä vuorellani, vaviskaat kaikki maan asuvaiset; sillä Herran päivä tulee ja on läsnä:

2 Pimiä päivä, synkiä päivä, sumuinen päivä ja utuinen päivä; niinkuin aamurusko itsensä levittää vuorten ylitse; suuri ja väkevä kansa, jonka kaltaista ei ikänä ole ollut, eikä vasta tule ijankaikkiseen aikaan.

3 Hänen edellänsä käy kuluttavainen tuli, ja hänen jälissänsä polttavainen liekki. Maa on hänen edessänsä niinkuin Edenin puutarha, mutta hänen jälissänsä niinkuin autio erämaa, ja ei pidä kenenkään pääsemän häneltä pois.

4 Hänen muotonsa on niinkuin hevosten muoto; ja he karkaavat niinkuin ratsasmiehet.

5 He hyppäävät ylhäällä vuorten kukkuloilla niinkuin rattaat kitisevät, niinkuin liekki korsissa kihisis; niinkuin väkevä kansa, joka sotaan on hankittu.

6 Kansat pitää hänen edessänsä hämmästymän, että kaikki kasvot valjuksi muuttuvat.

7 He juoksevat niinkuin uljaat, ja karkaavat muurien ylitse niinkuin sotamiehet; ja kukin käy kohdastansa edes, ja ei poikkee ulos tiestänsä.

8 Ei estä kenkään kumppaniansa, vaan kukin matkustaa asetuksessansa; ja kuin he sota-aseiden välistä tunkevat sisälle, niin ei heitä haavoiteta.

9 He ajelevat ympäri kaupungissa, ja muurien päällä juoksevat, ja kiipeevät huoneisiin, ja tulevat akkunoista sisälle, niinkuin varas.

10 Hänen edessänsä vapisee maa, ja taivas värisee: aurinko ja kuu pimenevät, ja tähdet peittävät valkeutensa.

11 Sillä Herra on paneva jylinänsä hänen sotaväkensä edellä; sillä hänen sotaväkensä on sangen suuri ja väkevä, joka hänen käskynsä toimittaa; sillä Herran päivä on suuri ja sangen hirmuinen, kuka sitä voi kärsiä?

12 Niin sanoo nyt Herra: kääntykäät kaikesta sydämestänne minun tyköni, paastolla, itkulla ja murheella.

13 Leikatkaat teidän sydämenne, ja älkäät teidän vaatteitannne, ja palatkaat Herran teidän Jumalanne tykö; sillä hän on armollinen ja laupias, pitkämielinen ja suuresta hyvyydestä, ja katuu rangaistusta.

14 Kukaties hän kääntyy ja katuu, ja jättää jälkeensä siunauksen, ruokauhrin ja juomauhrin Herralle teidän Jumalallenne.

15 Soittakaat basunalla Zionissa, pyhittäkäät paasto, kutsukaat seurakunta kokoon.

16 Kootkaat kansa, pyhittäkäät kokous, kutsukaat yhteen vanhimmat, saattakaat yhteen nuorukaiset ja imeväiset; ylkä lähtekään kammiostansa, ja morsian makaushuoneestansa.

17 Papit, Herran palveliat, itkekään esihuoneen ja alttarin välillä, ja sanokaan: armahda, Herra, sinun kansaas, ja älä laske sinun perikuntaas pilkkaan, niin ettei pakanat saisi valtaa heidän päällensä! miksi pitäis sanottaman kansain seassa: kussa on nyt heidän Jumalansa?

18 Niin Herralla on kiivaus maastansa; ja hän armahtaa kansaansa.

19 Ja Herra vastaa ja sanoo kansallensa: katso, minä lähetin teille jyviä, viinaa ja öljyä, että teillä piti niistä kyllä oleman; ja en salli teitä enään häpiään tulla pakanain sekaan.

20 Ja tahdon sen, joka pohjoisesta tullut on, teiltä kauvas saattaa, ja ajaa hänen pois korkiaan ja hävitettyyn maahan, hänen kasvonsa itäistä merta päin, ja hänen lopppunsa äärimäisen meren puoleen; ja hänen pitää mätänemän ja haiseman; sillä hän on suuria tehnyt.

21 Älä pelkää, sinä maa, vaan iloise ja riemuitse; sillä Herra taitaa myös suuria tehdä.

22 Älkäät peljätkö, te pedot kedolla; sillä laitumet korvessa pitää viheriöitsemän, ja puut hedelmänsä kantaman, fikunapuut ja viinapuut kyllä hedelmöitsemän.

23 Ja te, Zionin lapset, iloitkaat ja riemuitkaat Herrassa teidän Jumalassanne, joka teille antaa vanhurskauden opettajan, ja laskee alas teille aamu- ja ehtoosateen niinkuin ennenkin;

24 Että aitat jyviä täynnä olisivat, ja kuurnat nuoresta viinasta ja öljystä ylitse vuotaisivat.

25 Ja minä saatan teille jälleen ne vuodet, jotka heinäsirkka, lehtimato, jyvämato ja ruohomato söi; se minun suuri sotaväkeni, jonka minä teidän sekaanne lähetin;

26 Että teidän pitää kyllä syömän ja ravituksi tuleman, ja ylistämän Herran teidän Jumalanne nimeä, joka teidän seassanne on ihmeitä tehnyt; ja ei minun kansani pidä ikänä häpiään tuleman.

27 Ja teidän pitää ymmärtämän, että minä olen Israelin keskellä, ja että minä olen Herra teidän Jumalanne ja ei kenkään muu; eikä minun kansani pidä ikänä häpiään tuleman.

28 Ja sitte pitää tapahtuman, että minä tahdon vuodattaa minun Henkeni kaiken lihan päälle; ja teidän poikanne ja tyttärenne pitää ennustaman, teidän vanhimpanne pitää unia uneksuman, ja teidän nuorukaisenne pitää näkyjä näkemän.

29 Ja myös niinä päivinä tahdon minä palveliain ja piikain päälle vuodattaa minun Henkeni.

30 Ja tahdon antaa tapahtua tunnustähdet taivaassa ja maassa, veren, tulen ja savun suitsun.

31 Auringon pitää muuttuman pimiäksi, ja kuun vereksi; ennenkuin se suuri ja hirmuinen Herran päivä tulee.

32 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa, se tulee autuaaksi; sillä Zionin vuorella ja Jerusalemissa on vapaus oleva, niinkuin Herra on luvannut, ja jääneiden tykönä, jotka Herra kutsuva on.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

Ze Swedenborgových děl

 

Arcana Coelestia # 1201

Prostudujte si tuto pasáž

  
/ 10837  
  

1201. That 'Sidon' means the exterior cognitions of spiritual things is clear from the fact that he is called 'Canaan's firstborn', for in the internal sense the firstborn of every Church is faith, see 352, 367. Here however, where faith does not exist because internal things are missing they are no more than exterior cognitions of spiritual things taking the place of faith, thus cognitions such as those with the Jews which are cognitions not only of the ceremonies of external worship but also of many other things belonging to that worship, such as matters of doctrine. That 'Sidon' has this meaning is also evident from the fact that Tyre and Sidon were the furthest limits of Philistia, and were in fact by the sea. 'Tyre' therefore meant interior cognitions, and 'Sidon' those which were exterior, and yet cognitions of spiritual things. This is also clear from the Word: in Jeremiah,

On the day that is coming to lay waste all the Philistines, to cut off from Tyre and Sidon every helper that remains, for Jehovah is laying waste the Philistines, the remnants of the island of Caphtor. Jeremiah 47:4.

Here 'the Philistines' stands for knowledge of the cognitions of faith and charity, 'Tyre' for interior cognitions, and 'Sidon' for cognitions of spiritual things.

[2] In Joel,

What are you to Me, O Tyre and Sidon, and all the borders of Philistia? You have taken My silver and gold, and My good and desirable treasures you have carried into your temples. Joel 3:4-5.

Here 'Tyre' and 'Sidon' clearly stand for cognitions and are called 'the borders of Philistia', for 'gold and silver' and 'good and desirable treasures' are cognitions. In Ezekiel,

The princes of the north, all of them, and every Sidonian, who have gone down with the slain 1 into the pit. He was made to lie in the midst of the uncircumcised with those slain' by the sword, Pharaoh and all his multitude. Ezekiel 32:30, 32.

Here 'the Sidonian' stands for exterior cognitions, which when devoid of things that are internal are nothing else than facts, and it is for this reason that he is mentioned along with Pharaoh, or Egypt, who means facts. In Zechariah,

Hamath also will border on it, Tyre and Sidon, for it is exceedingly wise. Zechariah 9:2.

This refers to Damascus. 'Tyre and Sidon' stands for cognitions.

[3] In Ezekiel,

The inhabitants of Sidon and Arvad were your rowers; your wise men, O Tyre, were in you, they were your pilots. Ezekiel 27:8.

Here 'Tyre' stands for interior cognitions, and therefore her wise men are called 'pilots', while 'Sidon' stands for exterior cognitions and her inhabitants are therefore called 'rowers', for such is the relationship of interior cognitions to exterior. In Isaiah,

The inhabitants of the island are silent, O merchant of Sidon passing over the sea; they have replenished you. But on the great waters the seed of Shihor, the harvest of the river, was her revenue, and was the merchandise of nations. Blush, O Sidon, for the sea has spoken, the stronghold of the sea saying, I have not gone into labour, nor have I given birth, nor reared young men, nor brought up virgins. Isaiah 23:2-5.

Here 'Sidon' stands for exterior cognitions which, because they have nothing internal within them are called 'the seed of Shihor, the harvest of the river, her revenue, the merchandise of the nations', and also 'the sea, the stronghold of the sea', and 'one that does not go into labour and give birth'. What these expressions may mean could never be discerned in the literal sense, but their meaning is perfectly plain in the internal sense, as with everything else in the Prophets. Since 'Sidon' means exterior cognitions it is also referred to as the region surrounding Israel, which is the spiritual Church, Ezekiel 28:24, 26, for exterior cognitions are like a surrounding region.

Poznámky pod čarou:

1. literally, pierced

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.

Bible

 

Paljastus 8:12

Studie

       

12 Ja neljäs enkeli soitti basunalla, ja kolmas osa auringosta lyötiin, ja kolmas osa kuusta, ja kolmas osa tähdistä, niin että kolmas osa heistä pimeni, ja ei kolmas osa päivästä valaissut, eikä yöstä.


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)