Bible

 

synty 13

Studie

   

1 Niin Abram vaelsi ylös Egyptistä emäntänsä ja kaiken kalunsa kanssa, ja Lot hänen kanssansa, etelään päin.

2 Ja Abramilla oli sangen paljo karjaa, hopiaa ja kultaa.

3 Ja hän matkusti edespäin etelästä BetEliin asti, hamaan siihen paikkaan, jossa hänen majansa oli ennen ollut, BetElin ja Ain vaiheella:

4 Juuri siihen paikkaan, johon hän ennen alttarin oli rakentanut; ja Abram saarnasi siinä Herran nimestä.

5 Mutta Lotilla, joka Abramia seurasi, oli myös lampaita, ja karjaa, ja majoja.

6 Ja ei heitä vetänyt maa yhdessä asumaan; sillä heillä oli paljo tavaraa, eikä taitaneet yhdessä asua.

7 Ja riita oli Abramin paimenien ja Lotin paimenien välillä: Ja siihen aikaan asuivat myös Kanaanealaiset ja Pheresiläiset maalla.

8 Niin Abram sanoi Lotille: älkään olko riita minun ja sinun välilläs, ja minun ja sinun paimentes välillä: sillä me olemme miehet veljekset.

9 Eikö koko maa ole edessäs altis? eroita sinus minusta, jos sinä menet vasemmalle puolelle, minä menen oikialle, eli jos sinä menet oikialle, minä menen vasemmalle.

10 Niin Lot nosti silmänsä, ja katseli kaiken Jordanin lakeuden; sillä se oli vedestä viljainen: ennen kuin Herra Sodoman ja Gomorran hukutti, oli se niinkuin Herran yrttitarha, niinkuin Egyptin maa, siihenasti kuin Zoariin tullaan.

11 Ja Lot vallitsi itsellensä koko sen lakeuden Jordanin tykönä, ja matkusti itään päin: ja niin veljekset erkanivat toinen toisestansa:

12 Että Abram asui Kanaanin maalla, ja Lot asui lakeuden kaupungeissa, ja pani majansa Sodoman puoleen.

13 Mutta Sodoman kansa oli paha, ja rikkoi kovin Herraa vastaan.

14 Ja Herra sanoi Abramille, sitte kuin Lot oli eroittanut itsensä Abramista: nosta nyt silmäs ja katso siitä, kussas asut, pohjan puoleen, etelän puoleen, idän puoleen ja lännen puoleen.

15 Sillä kaiken sen maan, minkä sinä näet, annan minä sinulle, ja sinun siemenelles ijankaikkiseksi.

16 Ja teen sinun siemenes niinkuin tomun maan päällä: että jos joku taita lukea tomun maan päällä, niin hän myös taitaa sinun siemenes lukea.

17 Nouse ja vaella maata pitkin ja poikin: sillä sinulle minä sen annan.

18 Niin Abram siirsi majansa, ja tuli, ja asui Mamren lakeudella, joka on Hebronissa: ja rakensi siinä alttarin Herralle.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

Komentář

 

258 - The Heaven Project

Napsal(a) Jonathan S. Rose

Title: The Heaven Project

Topic: Salvation

Summary: Heaven is the ultimate purpose behind creation. It is an infinite and eternal project involving ever increasing numbers, variety, and connections, to embody God with greater and greater resolution. Yet it also gives us more and more peace.

Use the reference links below to follow along in the Bible as you watch.

References:
2 Corinthians 5:1-10
Psalms 126
Matthew 10:29-30; 13:23, 47
Mark 10:29
Genesis 1:27-28; 13:16; 22:17
Isaiah 9:6-7
Job 8:7; 15:15
1 Kings 8:27
Luke 16:13-16
John 14:2-3; 12:24
Romans 12:1-5
1 Corinthians 12:12, 27
Psalms 132:8-14

Přehrát video
Spirit and Life Bible Study broadcast from 4/13/2016. The complete series is available at: www.spiritandlifebiblestudy.com

Bible

 

Romans 12:1-5

Studie

      

1 Therefore I urge you, brothers, by the mercies of God, to present your bodies a living sacrifice, holy, acceptable to God, which is your spiritual service.

2 Don't be conformed to this world, but be transformed by the renewing of your mind, so that you may prove what is the good, well-pleasing, and perfect will of God.

3 For I say, through the grace that was given me, to every man who is among you, not to think of himself more highly than he ought to think; but to think reasonably, as God has apportioned to each person a measure of faith.

4 For even as we have many members in one body, and all the members don't have the same function,

5 so we, who are many, are one body in Christ, and individually members one of another.