ബൈബിൾ

 

synty 8

പഠനം

   

1 Silloin Jumala muisti Noaa ja kaikkia eläviä, ja kaikkea karjaa, kuin hänen kanssansa olivat arkissa, ja Jumala nosti tuulen maan päälle, ja vedet seisahtivat.

2 Ja syvyyden lähteet tukittiin, ja taivaan akkunat, ja sateet taivaasta asetettiin.

3 Ja vedet maan päältä enemmin ja enemmin juoksivat pois, ja vähenivät sadan ja viidenkymmenen päivän perästä.

4 Ja seitsemäntenätoistakymmenentenä päivänä, seitsemännessä kuukaudessa jäi arkki Araratin vuorelle.

5 Mutta vedet juoksivat pois, ja vähenivät hamaan kymmenenteen kuukauteen asti. Ensimäisnä päivänä kymmenentenä kuukautena näkyivät vuorten kukkulat.

6 Neljänkymmenen päivän perästä avasi Noa arkin akkunan, jonka hän tehnyt oli.

7 Ja antoi kaarneen lentää ulos, joka lensi kahtiapäin, siihen asti kuin vedet maan päältä kuivuivat.

8 Sitte lähetti hän kyhkyisen tyköänsä, koettelemaan, jos vedet olisivat juosseet pois maan päältä.

9 Koska ei kyhkyinen löytänyt kussa hän sai jalkansa levätä, palasi hän hänen tykönsä arkkiin: sillä vedet olivat vielä koko maan päällä, niin hän ojensi kätensä, otti hänen ja toi arkkiin.

10 Ja odotti vielä toiset seitsemän päivää, ja antoi taas kyhkyisen lentää arkista.

11 Se palasi hänen tykönsä, ehtoopuolella, ja katso, hän toi suussansa öljypuun lehden, jonka hän murtanut oli. Niin Noa ymmärsi vedet maan päältä juosseeksi pois.

12 Mutta hän odotti vielä seitsemän päivää, ja antoi kyhkyisen lentää ulos, joka ei enää palannut.

13 Ja kuudennella sadalla ja ensimäisellä ajastajalla (Noan ijästä) ensimäisnä päivänä ensimäisessä kuukaudessa, kuivuivat vedet maan päältä. Niin avasi Noa arkin katon, ja näki, ja katso, maa oli kuivunut.

14 Niin maa tuli peräti kuivaksi seitsemäntenäkolmattakymmenentenä päivänä toisessa kuukaudessa.

15 Niin Jumala puhui Noalle sanoen:

16 Lähde arkista, sinä ja sinun emäntäs, ja sinun poikas, ja sinun poikais emännät sinun kanssas.

17 Kaikkinaiset eläimet, jotka sinun tykönäs ovat, kaikkinaisesta lihasta, sekä linnuista että karjasta, ja kaikista matelevaisista maan päällä, johdata ne ulos kanssas: ja kävelköön ne maan päällä, ja olkoon hedelmälliset ja lisääntyköön maan päällä.

18 Niin Noa meni ulos poikinensa, ja emäntinensä, ja poikainsa emännät hänen kanssansa.

19 Kaikkinaiset eläimet, kaikkinaiset matelevaiset, kaikkinaiset linnnut, ja kaikki kuin maalla matelevat: läksivät arkista, jokainen kaltaisensa tykö.

20 Ja Noa rakensi Herralle alttarin: ja otti kaikkinaisesta puhtaasta karjasta, ja kaikkinaisista puhtaista linnuista, ja uhrasi polttouhria alttarilla.

21 Ja Herra haisti lepytyshajun, ja Herra sanoi sydämessänsä: en minä silleen enää maata kiroo ihmisen tähden: vaikka ihmisen sydämen aivoitus on paha hamasta lapsuudesta: ja en minä silleen enää lyö kaikkia kuin elävät, niinkuin minä tehnyt olen.

22 Niin kauvan kuin maa seisoo, ei pidä kylväminen ja niittäminen, vilu ja helle, suvi ja talvi, päivä ja lakkaaman.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

സ്വീഡൻബർഗിന്റെ കൃതികളിൽ നിന്ന്

 

Arcana Coelestia #989

ഈ ഭാഗം പഠിക്കുക

  
/ 10837  
  

989. As regards dominion over falsities, it is the same as with dominion over evils: man cannot of himself have the least dominion over them. Since the subject here is the dominion of the regenerated man over cupidities, or the “beast of the earth” and over falsities, or the “bird of heaven” it is to be known that no one can ever say that he is regenerate unless he acknowledges and believes that charity is the primary thing of his faith, and unless he is affected with love toward the neighbor, and has mercy on him. Of charity his new will is formed. Through charity the Lord brings about good, and thereby truth, but not through faith without charity. There are some who perform works of charity from obedience alone, that is, because it is so commanded by the Lord, and yet are not regenerate. These if they do not place righteousness in their works are regenerated in the other life.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Foundation for the permission to use this translation.

സ്വീഡൻബർഗിന്റെ കൃതികളിൽ നിന്ന്

 

Arcana Coelestia #866

ഈ ഭാഗം പഠിക്കുക

  
/ 10837  
  

866. That a “raven” signifies falsities, is evident in a general way from what has been said and shown above concerning birds, that they signify things of understanding, of reason, and of memory-knowledge, and also the opposite, which are reasonings and falsities. Both of these are described in the Word by various species of birds; truths of understanding by birds which are gentle, beautiful, and clean; and falsities by those which are ravenous, ugly, and unclean, in each case varying according to the species of truth or falsity. Gross and dense falsities are described by owls and ravens; by owls because they live in the darkness of night, and by ravens, because they are of a black color. As in Isaiah:

The owl also and the raven shall dwell therein (Isaiah 34:11),

where the Jewish Church is described as being the habitation of mere falsities, represented by the owl and the raven.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Foundation for the permission to use this translation.