¹ Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla.

² Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen.

³ Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää.

⁴ Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni.

⁵ Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt minut myrkyllä ja vaivalla.

⁶ Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin ikiaikojen kuolleet.

⁷ Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin.

⁸ Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni.

⁹ Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni.

¹⁰ Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa väijyvä leijona.

¹¹ Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt.

¹² Hän on jännittänyt jousensa ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi.

¹³ Hän on ampunut munuaisiini nuolet, viinensä lapset.

¹⁴ Minä olen joutunut koko kansani nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa.

¹⁵ Hän on ravinnut minua katkeruudella, juottanut minua koiruoholla.

¹⁶ Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun.

¹⁷ Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhottanut onnen.

¹⁸ Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus.

¹⁹ Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja myrkkyä.

²⁰ Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu.

²¹ Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.

²² Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:

²³ se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.

²⁴ Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.

²⁵ Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.

²⁶ Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.

²⁷ Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan.

²⁸ Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut.

²⁹ Laskekoon suunsa tomuun-ehkä on vielä toivoa.

³⁰ Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon kyllälti häväistystä.

³¹ Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti;

³² vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa.

³³ Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia.

³⁴ Kun jalkojen alle poljetaan kaikki vangit maassa,

³⁵ kun väännetään miehen oikeutta Korkeimman kasvojen edessä,

³⁶ kun ihmiselle tehdään vääryyttä hänen riita-asiassaan-eikö Herra sitä näkisi?

³⁷ Onko kukaan sanonut, ja se on tapahtunut, jos ei Herra ole käskenyt?

³⁸ Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?

³⁹ Miksi tuskittelee ihminen eläessään, mies syntiensä palkkaa?

⁴⁰ Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö.

⁴¹ Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen, joka on taivaassa.

⁴² Me olemme luopuneet pois ja olleet kapinalliset; sinä et ole antanut anteeksi,

⁴³ olet peittänyt itsesi vihassasi, ajanut meitä takaa, surmannut säälimättä;

⁴⁴ olet peittänyt itsesi pilvellä, niin ettei rukous pääse lävitse.

⁴⁵ Tunkioksi ja hylyksi sinä olet meidät tehnyt kansojen seassa.

⁴⁶ Suut ammollaan meitä vastaan ovat kaikki meidän vihamiehemme.

⁴⁷ Osaksemme on tullut kauhu ja kuoppa, turmio ja sortuminen.

⁴⁸ Vesipurot juoksevat minun silmistäni tyttären, minun kansani, sortumisen tähden.

⁴⁹ Minun silmäni vuotaa lakkaamatta, hellittämättä

⁵⁰ siihen asti, kunnes katsoo, kunnes näkee Herra taivaasta.

⁵¹ Silmäni tuottaa tuskaa minun sielulleni kaikkien minun kaupunkini tyttärien tähden.

⁵² Kiihkeästi pyydystivät minua kuin lintua ne, jotka syyttä ovat vihamiehiäni.

⁵³ He sulkivat kuoppaan minun elämäni ja heittivät päälleni kiviä.

⁵⁴ Vedet tulvivat minun pääni ylitse; minä sanoin: olen hukassa.

⁵⁵ Minä huusin sinun nimeäsi, Herra, kuopan syvyydestä.

⁵⁶ Sinä kuulit minun huutoni: "Älä peitä korvaasi minun avunhuudoltani, että saisin hengähtää".

⁵⁷ Sinä olit läsnä silloin, kun minä sinua huusin; sinä sanoit: "Älä pelkää".

⁵⁸ Sinä, Herra, ajoit minun riita-asiani, lunastit minun henkeni.

⁵⁹ Olethan nähnyt, Herra, minun kärsimäni sorron: hanki minulle oikeus.

⁶⁰ Olethan nähnyt kaiken heidän kostonhimonsa, kaikki heidän juonensa minua vastaan.

⁶¹ Sinä olet kuullut heidän häväistyksensä, Herra, kaikki heidän juonensa minua vastaan.

⁶² Minun vastustajaini huulet ja heidän aikeensa ovat minua vastaan kaiken päivää.

⁶³ Istuivatpa he tai nousivat, katso: minä olen heillä pilkkalauluna.

⁶⁴ Kosta heille, Herra, heidän kättensä teot.

⁶⁵ Paaduta heidän sydämensä, kohdatkoon heitä sinun kirouksesi.

⁶⁶ Aja heitä takaa vihassasi ja hävitä heidät Herran taivaan alta.

¹ Kun Daavid oli kulkenut vähän matkaa vuoren laelta, tuli häntä vastaan Siiba, Mefibosetin palvelija, mukanaan satuloitu aasipari, jonka selässä oli kaksisataa leipää, sata rusinakakkua, sata hedelmää ja leili viiniä.

² Niin kuningas sanoi Siiballe: "Mitä sinä näillä teet?" Siiba vastasi: "Aasit ovat kuninkaan perheelle ratsastettaviksi, leipä ja hedelmät palvelijoille syötäviksi ja viini uupuneiden juotavaksi erämaassa".

³ Kuningas sanoi: "Mutta missä sinun herrasi poika on?" Siiba vastasi kuninkaalle: "Hän jäi Jerusalemiin; sillä hän ajatteli: 'Nyt Israelin heimo antaa minulle takaisin isäni kuninkuuden'".

⁴ Niin kuningas sanoi Siiballe: "Katso, kaikki, mitä Mefibosetilla on, tulee sinun omaksesi". Siiba vastasi: "Minä kumarran; suo minun saada armo sinun silmiesi edessä, herrani, kuningas".

⁵ Kun kuningas Daavid tuli Bahurimiin, niin katso, sieltä tuli mies, joka oli sukua Saulin perheelle, nimeltä Siimei, Geeran poika; hän tuli ja kiroili tullessaan.

⁶ Ja hän viskeli kivillä Daavidia ja kaikkia kuningas Daavidin palvelijoita, vaikka kaikki väki ja kaikki urhot olivat hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan.

⁷ Ja kiroillessaan häntä Siimei sanoi näin: "Pois, pois, sinä murhamies, sinä kelvoton!

⁸ Herra kostaa sinulle kaiken Saulin perheen veren, hänen, jonka sijaan sinä olet tullut kuninkaaksi. Ja Herra antaa nyt kuninkuuden sinun poikasi Absalomin käteen. Ja katso, sinä olet itse joutunut onnettomuuteen, sillä murhamies sinä olet."

⁹ Niin Abisai, Serujan poika, sanoi kuninkaalle: "Miksi tuo koiranraato saa kiroilla herraani, kuningasta? Anna minun mennä ja lyödä häneltä pää poikki."

¹⁰ Mutta kuningas vastasi: "Mitä teillä on minun kanssani tekemistä, te Serujan pojat? Jos hän kiroilee ja jos Herra on käskenyt häntä: 'Kiroile Daavidia', niin kuka voi sanoa: 'Miksi teet niin?'"

¹¹ Ja Daavid sanoi vielä Abisaille ja kaikille palvelijoillensa: "Katso, oma poikani, joka on lähtenyt minun ruumiistani, väijyy henkeäni; miksi ei sitten tämä benjaminilainen? Antakaa hänen olla, kiroilkoon vain; sillä Herra on häntä käskenyt.

¹² Ehkä Herra vielä näkee minun kurjuuteni, ja ehkä Herra maksaa minulle hyvällä sen kirouksen, joka tänä päivänä kohtaa minua."

¹³ Ja Daavid kulki miehinensä tietä myöten, ja Siimei kulki pitkin vuoren kuvetta rinnan hänen kanssansa, kiroili kulkiessaan ja viskeli kiviä ja heitteli soraa.

¹⁴ Kun kuningas ja kaikki väki, joka oli hänen kanssansa, oli tullut Ajefimiin, hengähti hän siellä.

¹⁵ Mutta Absalom ja kaikki kansa, Israelin miehet, olivat tulleet Jerusalemiin; ja Ahitofel oli hänen kanssansa.

¹⁶ Kun arkilainen Huusai, Daavidin ystävä, tuli Absalomin luo, sanoi Huusai Absalomille: "Eläköön kuningas! Eläköön kuningas!"

¹⁷ Absalom sanoi Huusaille: "Tällainenko on rakkautesi ystävääsi kohtaan? Miksi et mennyt ystäväsi kanssa?"

¹⁸ Huusai vastasi Absalomille: "Ei, vaan kenen Herra ja tämä kansa ja kaikki Israelin miehet ovat valinneet, sen puolella minä olen, ja sen luokse minä jään.

¹⁹ Ja toisekseen: ketä minä palvelisin? Enkö hänen poikaansa? Niinkuin olen palvellut sinun isääsi, niin tahdon palvella sinuakin."

²⁰ Sitten Absalom sanoi Ahitofelille: "Antakaa nyt neuvo, mitä meidän on tehtävä".

²¹ Ahitofel vastasi Absalomille: "Mene isäsi sivuvaimojen tykö, jotka hän on jättänyt linnaa vartioimaan. Silloin koko Israel saa kuulla, että sinä olet saattanut itsesi isäsi vihoihin, ja kaikki, jotka ovat sinun kanssasi, saavat rohkeutta."

²² Niin Absalomille pystytettiin teltta katolle; ja Absalom meni isänsä sivuvaimojen tykö koko Israelin nähden.

²³ Ahitofelin antama neuvo oli siihen aikaan niinkuin Jumalalta saatu vastaus: sen arvoinen oli jokainen Ahitofelin neuvo sekä Daavidille että Absalomille.