Bible

 

Hesekiel 3

Studie

   

1 Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, syö, minkä tässä saat; syö tämä kirjakäärö, mene ja puhu Israelin heimolle".

2 Niin minä avasin suuni, ja hän antoi tämän kirjakäärön minun syödäkseni.

3 Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, ravitse vatsasi ja täytä sisälmyksesi tällä kirjakääröllä, jonka minä sinulle annan". Niin minä söin, ja se oli minun suussani makea kuin hunaja.

4 Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, mene nyt Israelin heimon tykö ja puhu heille minun sanani.

5 Sillä ei sinua lähetetä outokielisen ja kankeapuheisen kansan tykö, vaan Israelin heimon tykö;

6 ei monien kansojen tykö, outokielisten ja kankeapuheisten, joiden puhetta et ymmärrä. Jos niiden tykö lähettäisin sinut, he sinua kuulisivat.

7 Mutta Israelin heimo ei tahdo sinua kuulla, koska he eivät tahdo minua kuulla. Sillä koko Israelin heimolla on kova otsa ja paatunut sydän.

8 Katso, minä teen sinun kasvosi yhtä koviksi kuin heidän kasvonsa ja sinun otsasi yhtä kovaksi kuin heidän otsansa.

9 Timantin kaltaiseksi, kiveä kovemmaksi minä teen sinun otsasi. Älä pelkää heitä äläkä arkaile heidän kasvojansa, sillä he ovat uppiniskainen suku."

10 Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, kaikki minun sanani, jotka minä sinulle puhun, ota sydämeesi ja kuule korvillasi.

11 Ja nyt mene pakkosiirtolaisten tykö, kansasi lasten tykö; puhu heille ja sano heille: Näin sanoo Herra, Herra-kuulkoot he tai olkoot kuulematta."

12 Niin henki nosti minut, ja minä kuulin takaani suuren, jylisevän äänen: "Kiitetty olkoon Herran kirkkaus, siinä kussa se on!"

13 ja olentojen siipien kohinan, kun ne löivät toisiinsa, samalla pyöräin jyrinän ja suuren, jylisevän äänen.

14 Ja henki nosti minut ja otti minut, ja minä kuljin murheellisena henkeni kiivaudessa, ja Herran käsi oli väkevänä minun päälläni.

15 Ja minä tulin Tell-Aabibiin pakkosiirtolaisten tykö, jotka asuivat Kebar-joen varrella; ja siellä, missä he asuivat, minä istuin jäykistyneenä heidän keskuudessaan seitsemän päivää.

16 Mutta seitsemän päivän kuluttua tuli minulle tämä Herran sana:

17 "Ihmislapsi, minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani.

18 Jos minä sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et häntä varoita etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit hänen henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.

19 Mutta jos sinä varoitat jumalatonta ja hän ei käänny jumalattomuudestansa eikä jumalattomalta tieltänsä, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.

20 Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä ja minä panen kompastuksen hänen eteensä, niin hän kuolee-kun et sinä häntä varoittanut, niin hän synnissänsä kuolee, ja vanhurskautta, jota hän oli harjoittanut, ei muisteta-mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.

21 Mutta jos sinä vanhurskasta varoitat, ettei vanhurskas tekisi syntiä, ja hän ei tee syntiä, niin hän totisesti saa elää, koska otti varoituksesta vaarin, ja sinä olet sielusi pelastanut."

22 Herran käsi tuli siellä minun päälleni, ja hän sanoi minulle: "Nouse ja mene laaksoon, niin minä siellä puhuttelen sinua".

23 Niin minä nousin ja menin laaksoon, ja katso, siellä seisoi Herran kirkkaus, samankaltainen kuin kirkkaus, jonka minä olin nähnyt Kebar-joen varrella. Ja minä lankesin kasvoilleni.

24 Mutta minuun tuli henki ja nosti minut jaloilleni, ja hän puhutteli minua ja sanoi minulle: "Mene, sulkeudu sisälle huoneeseesi.

25 Ja sinä, ihmislapsi! Katso, sinut pannaan köysiin ja sidotaan niillä, niin ettet voi mennä ulos heidän keskuuteensa.

26 Ja minä tartutan sinun kielesi suusi lakeen, niin että mykistyt etkä voi olla heille nuhtelijana, sillä he ovat uppiniskainen suku.

27 Mutta kun minä puhuttelen sinua, avaan minä sinun suusi, ja sinun on sanottava heille: Näin sanoo Herra, Herra. Kuulkoon, joka kuulee, ja olkoon kuulematta, joka ei kuule; sillä he ovat uppiniskainen suku."

   

Ze Swedenborgových děl

 

Apocalypse Explained # 77

Prostudujte si tuto pasáž

  
/ 1232  
  

77. And I fell at His feet, signifies adoration from humiliation of heart in presence of the Divine. This is evident from the signification of "falling at the feet," as being adoration from humiliation. Humiliation of heart is meant, because humiliation that springs from the heart in presence of the Divine produces that prostration. All affections, whatsoever they are, have corresponding gestures in the body. Into these gestures the body is borne and falls as of itself, when man is interiorly in the affection. Humiliation before a man produces a bowing down, according to the estimation of him; but in presence of the Divine it produces total prostration, especially when man thinks that the Divine in respect to power and wisdom is everything, and man in comparison is nothing, or that from the Divine is all good and from man nothing but evil.

When man is in this acknowledgment from the heart he comes as it were out of himself, and thence falls upon his face, and when he is thus out of himself he also is removed from the proprium [what is his own], which in itself is wholly evil; when this is removed, the Divine fills him and raises him up; not that the Divine desires such humiliation on its account, but because evil is then removed, and so far as evil is removed with man so far the Divine flows in; for evil alone stands in the way. (An example of such humiliation may be seen in the little work on the Earths in the Universe 91 .) Man's state when the Divine presence with him removes proprium [what is his own], and afterwards infills him, is thus described in this verse: "When I saw Him I fell at His feet as dead; and He laid His right hand upon me, saying unto me, Fear not." This state is more fully described in Daniel:

I lifted up mine eyes and looked, and behold a Man clothed in linen, His face as the appearance of lightning, and His eyes as lamps of fire, and His feet like the splendor of burnished brass. I alone saw the vision; but the men that were with me saw it not; but great fear fell upon them, and they fled. And there remained no strength in me; and I came into a deep sleep, and my face upon the ground. But lo, a hand touched me, and set me upon my knees and upon the palms of my hands, and He said, Fear not (Daniel 10:5-12).

This state is also described in Ezekiel, when he saw the cherubs, by which is signified the Lord in respect to Providence:

When I saw the glory of Jehovah, I fell upon my face, and I heard a voice of One that spoke. And He said unto me, son of man, stand upon thy feet, that I may speak to thee. And the spirit entered into me when He spoke unto me, and set me upon my feet, and I heard Him that spake unto me (Ezekiel 1:28; 2:1-2; 3:24).

Likewise also, when Jesus was transfigured before Peter, James, and John, of which it is thus written in Matthew:

While Peter was yet speaking, behold, a bright cloud overshadowed them; and behold, a voice out of the cloud saying, This is My beloved Son, in whom I am well pleased; hear ye Him. And when the disciples heard these things they fell on their face, and were sore afraid. And Jesus came and touched them, and said, Arise, be not afraid. And when they had lifted up their eyes they saw no one save Jesus only (Matthew 17:5-8).

From this it is apparent of what nature is the presence of the Divine Human of the Lord with man, when man is in a state of humiliation of heart, namely, that he falls upon his face, and by the touch of the Lord's hand is raised upon his feet. It was plainly the presence of the Lord in respect to the Divine Human; since it was the "Son of man" who was in the midst of the lampstands that appeared in this way before John; and the "Son of man" is the Lord as to the Divine Human, see above n. 63. It was similar with the disciples when the Lord was transfigured; it is therefore also said that "when they lifted up their eyes they saw no one save Jesus only." That it was also the Lord as to the Divine Human who was seen by Daniel and Ezekiel, is evident from the words of the Lord himself, that:

No one hath heard the Father's voice at any time, nor seen His form (John 5:37; see also John 1:18).

Moreover, that men worshiped the Lord when He was in the world, by falling upon the face at His feet, may be seen in Matthew 28:9; and in Mark 7:25-26; Luke 8:41; 17:15-16, 18; and in John 11:32.

  
/ 1232  
  

Thanks to the Swedenborg Foundation for their permission to use this translation.