Bible

 

maastamuutto 29

Studie

   

1 "Tee heille näin, pyhittääksesi heidät pappeina palvelemaan minua: Ota mullikka ja kaksi virheetöntä oinasta

2 ja happamatonta leipää ja öljyyn leivottuja happamattomia kakkuja ja öljyllä voideltuja happamattomia ohukaisia; leivo ne lestyistä nisujauhoista.

3 Ja pane ne samaan koriin ja tuo ne korissa, samalla kertaa kuin tuot mullikan ja kaksi oinasta.

4 Tuo sitten Aaron poikinensa ilmestysmajan ovelle ja pese heidät vedellä.

5 Ja ota vaatteet ja pue Aaronin ylle ihokas ja kasukan viitta ja kasukka ja rintakilpi; ja sido hänen ympärilleen kasukan vyö.

6 Pane myös käärelakki hänen päähänsä ja kiinnitä pyhä otsalehti käärelakkiin.

7 Ja ota voiteluöljyä ja vuodata hänen päähänsä ja voitele hänet.

8 Ja tuo hänen poikansa esille ja pue heidän ylleen ihokkaat.

9 Ja vyötä heidät vyöllä, sekä Aaron että hänen poikansa, ja sido päähineet heidän päähänsä, että pappeus olisi heillä ikuisena säätynä. Vihi näin virkaansa Aaron ja hänen poikansa.

10 Ja tuo mullikka ilmestysmajan eteen, ja Aaron poikineen laskekoon kätensä mullikan pään päälle.

11 Ja teurasta sitten mullikka Herran edessä, ilmestysmajan ovella.

12 Ja ota mullikan verta ja sivele sitä sormellasi alttarin sarviin; mutta kaikki muu veri vuodata alttarin juurelle.

13 Ja ota kaikki sisälmyksiä peittävä rasva ja maksanlisäke ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä oleva rasva, ja polta ne alttarilla.

14 Mutta mullikan liha, nahka ja rapa polta tulessa leirin ulkopuolella. Se on syntiuhri.

15 Ja ota toinen oinaista, ja Aaron poikinensa laskekoon kätensä sen oinaan pään päälle.

16 Teurasta sitten oinas ja ota sen veri ja vihmo se alttarille ympärinsä;

17 ja leikkele oinas määräkappaleiksi ja pese sen sisälmykset ja jalat ja pane ne kappaleiden ja pään päälle.

18 Ja polta koko oinas alttarilla. Se on polttouhri Herralle, se on suloisesti tuoksuva uhri Herralle.

19 Ota sitten toinen oinas, ja Aaron poikinensa laskekoon kätensä oinaan pään päälle.

20 Ja teurasta oinas ja ota sen verta ja sivele Aaronin ja hänen poikiensa oikean korvan lehteen ja oikean käden peukaloon ja heidän oikean jalkansa isoonvarpaaseen, mutta vihmo muu veri alttarille ympärinsä.

21 Ja ota alttarilla olevaa verta ja voiteluöljyä ja pirskoita Aaronin ja hänen vaatteidensa päälle, ja samoin hänen poikiensa ja heidän vaatteidensa päälle. Näin hän tulee pyhäkölle pyhitetyksi, sekä hän itse että hänen vaatteensa, ja samoin hänen poikansa ja hänen poikiensa vaatteet.

22 Ota sitten oinaasta rasva ja rasvahäntä ja sisälmyksiä peittävä rasva ja maksanlisäke ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä oleva rasva ja oikea reisi, sillä tämä on vihkiäisoinas.

23 Ja ota pyöreä leipä ja öljyyn leivottu kakku ja ohukainen happamattomien leipien korista, joka on Herran edessä.

24 Ja pane kaikki nämä Aaronin käsiin ja hänen poikiensa käsiin, että toimitettaisiin niiden heilutus Herran edessä.

25 Ota ne sitten heidän käsistään ja polta alttarilla, polttouhrin päällä, suloiseksi tuoksuksi Herran edessä. Se on Herran uhri.

26 Ja ota rintaliha Aaronin vihkiäisoinaasta ja toimituta sen heilutus Herran edessä; ja se olkoon sinun osasi.

27 Näin sinun on pyhitettävä heilutettu rintaliha ja anniksi annettu reisi, se, mitä on heilutettu ja anniksi annettu Aaronin ja hänen poikiensa vihkiäisoinaasta.

28 Ja ne olkoot Aaronin ja hänen poikiensa ikuinen osuus, israelilaisilta saatu, sillä se on anti. Se olkoon israelilaisten anti heidän yhteysuhreistaan, heidän antinsa Herralle.

29 Aaronin pyhät vaatteet tulkoot hänen pojillensa hänen jälkeensä, että heidät niissä voideltaisiin ja vihittäisiin virkaansa.

30 Seitsemänä päivänä on sen hänen pojistaan, joka tulee papiksi hänen sijaansa, puettava ne ylleen, kun hän menee ilmestysmajaan toimittamaan virkaansa pyhäkössä.

31 Ja ota vihkiäisoinas ja keitä sen liha pyhässä paikassa.

32 Ja Aaron poikinensa syököön ilmestysmajan ovella oinaan lihan ynnä leivän, joka on korissa.

33 He syökööt sen, mitä käytettiin heidän sovittamisekseen, kun heidät vihittiin virkaansa ja pyhitettiin, mutta syrjäinen älköön sitä syökö, sillä se on pyhää.

34 Jos jotakin jää tähteeksi vihkiäislihasta tai leivästä seuraavaan aamuun, polta tähteeksi jäänyt tulessa; älköön sitä syötäkö, sillä se on pyhää.

35 Tee näin Aaronille ja hänen pojillensa, aivan niinkuin minä olen sinua käskenyt. Seitsemän päivää kestäköön heidän vihkimisensä.

36 Ja uhraa joka päivä syntiuhrimullikka sovitukseksi, ja puhdista alttari toimittamalla sen sovitus ja voitele se pyhittääksesi sen.

37 Seitsemänä päivänä toimita alttarin sovitus ja pyhitä se. Näin tulee alttarista korkeasti-pyhä; jokainen, joka alttariin koskee, on pyhäkölle pyhitetty.

38 Ja uhraa alttarilla tämä: kaksi vuodenvanhaa karitsaa joka päivä, ainiaan.

39 Uhraa toinen karitsa aamulla ja toinen karitsa iltahämärässä,

40 ja kumpaakin karitsaa kohti kymmenennes lestyjä jauhoja, sekoitettuna neljännekseen hiin-mittaa survomalla saatua öljyä, ja juomauhriksi neljännes hiin-mittaa viiniä.

41 Ja uhraa toinen karitsa iltahämärässä; uhrattakoon se toimittamalla samankaltainen ruokauhri ja juomauhri kuin aamullakin, suloisesti tuoksuvaksi uhriksi Herralle.

42 Tämä olkoon teillä jokapäiväinen polttouhri sukupolvesta sukupolveen ilmestysmajan ovella Herran edessä, jossa minä ilmestyn teille puhuakseni sinun kanssasi.

43 Siinä minä ilmestyn israelilaisille, ja se on oleva minun kirkkauteni pyhittämä.

44 Ja minä pyhitän ilmestysmajan ja alttarin; ja minä pyhitän Aaronin poikinensa pappeina palvelemaan minua.

45 Ja minä asun israelilaisten keskellä ja olen heidän Jumalansa.

46 Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, heidän Jumalansa, joka vein heidät pois Egyptin maasta, asuakseni heidän keskellään. Minä olen Herra, heidän Jumalansa."

   

Ze Swedenborgových děl

 

Arcana Coelestia # 10149

Prostudujte si tuto pasáž

  
/ 10837  
  

10149. 'And it will be sanctified in My glory' means reception of Divine Truth from the Lord. This is clear from the meaning of 'being sanctified' as the reception of what is Divine from the Lord, dealt with below; and from the meaning of 'glory' as Divine Truth, dealt with in 4809, 5922, 8267, 9429. 'Being sanctified' means reception of what is Divine from the Lord because the Lord alone is holy, and therefore everything holy comes from Him, 9229, and also because Divine Truth emanating from Him is what is meant by 'holy' in the Word, 9818. But at this point, where the children of Israel, burnt offerings and sacrifices, the tent of meeting, and the altar are the subject, that which is representative of it is meant by 'holy' and 'being sanctified'. The reason for this is that among the Israelite and Jewish nation all things were representative of the inner realities of the Church, which are matters of faith and love received from and offered back to the Lord. For the Church established among that nation was a representative Church.

[2] This being so, all outward objects served to mean and represent such things as the internal sense teaches about; and it is on account of this that those objects were called holy, such as the altar, fire on it, burnt offering, fat, and blood; the tent of meeting, the table there on which the loaves of the presence were placed, table of incense, lampstand, and all their vessels; in particular the ark with the Testimony in it; and in addition the loaves, cakes, and wafers - which were called minchahs - oil, and frankincense; as well as Aaron's garments, such as the ephod, robe, tunic, turban, and in particular the breastplate. Aaron himself was called holy, and so too were the children of Israel. But none of those objects or people were holy, other than for the reason that they served to represent and so to mean holy things, that is, Divine things which come from the Lord; for these alone are holy.

[3] People who do not look beyond outward forms to inward realities suppose that such objects were holy not by virtue of what they represented but because they were intrinsically holy after they had been dedicated. But those people are completely mistaken. If they venerate those objects as being intrinsically holy, they venerate earthly things, and are not far off being like those who venerate pieces of stone or wood, as idolaters do. But people who venerate the realities that are represented or meant, that is, holy and Divine things, are the ones who engage in true worship; for to them outward objects are merely mediate causes 1 enabling them to think about and desire such realities as constitute the essentials of the Church, which, as has been stated above, are matters of faith and love received from and offered back to the Lord.

[4] The situation is similar at the present day with the Holy Supper. When those attending do not think, as a consequence of their belief, about the Lord and His love towards the human race, and about renewal of life in keeping with His commandments, they venerate simply the bread and wine there, and not the Lord. They think that the outward objects of bread and wine are holy; but they are holy not in themselves, only by virtue of what they are the signs of. For the bread there is a sign of the Lord in respect of the good of love, and the wine a sign of the Lord in respect of the truth of faith, and at the same time of a person's reception of Him, those two entities being the essential elements of the Church, thus the essential elements of worship, see 4211, 4217, 4735, 6135, 6789, 7850, 8682, 9003, 9127, 10040.

From all this it may now be seen what 'holy' and 'being sanctified' mean in the Word.

Poznámky pod čarou:

1. A philosophical term denoting means to an end

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.