Bible

 

Daniel 8

Studie

   

1 Kuningas Belsassarin kolmantena hallitusvuotena näin minä, Daniel, näyn, senjälkeen kuin minulla jo ennen oli ollut näky.

2 Kun minä näyssä katselin, havaitsin minä olevani Suusanin linnassa, Eelamin maakunnassa; ja kun minä näyssä katselin, olin minä Uulai-joen rannalla.

3 Minä nostin silmäni ja katsoin. Ja katso, oinas seisoi päin jokea, ja sillä oli kaksi sarvea; ja sarvet olivat korkeat, ja toinen oli toista korkeampi; ja korkeampi puhkesi esiin myöhemmin.

4 Minä näin oinaan puskevan länteen, pohjoiseen ja etelään päin, eikä yksikään eläin kestänyt sen edessä, eikä kukaan voinut pelastaa sen vallasta. Se teki, mitä tahtoi; ja se tuli suureksi.

5 Sitten minä tarkkasin, ja katso: tuli kauris päivän laskun puolelta, kulki koko maan ylitse eikä maata koskettanut; ja kauriilla oli keskellä otsaa uhkea sarvi.

6 Ja se tuli aivan sen kaksisarvisen oinaan luokse, jonka minä olin nähnyt seisovan päin jokea, ja karkasi sen kimppuun vihansa väessä.

7 Ja minä näin sen käyvän kiinni oinaaseen ja kiukuissaan puskevan oinasta ja murskaavan sen molemmat sarvet. Eikä oinaalla ollut voimaa kestää sen edessä, vaan kauris heitti sen maahan ja tallasi sitä; eikä ollut ketään, joka olisi voinut pelastaa oinaan sen vallasta.

8 Ja kauris tuli ylen suureksi; mutta kun se oli väkevimmillään, särkyi suuri sarvi, ja sen sijalle kasvoi neljä uhkeata sarvea, taivaan neljää tuulta kohti.

9 Ja yhdestä niistä puhkesi esiin sarvi, alussa vähäpätöinen. Se kasvoi suuresti etelään päin ja itään päin ja Ihanaan maahan päin.

10 Ja se kasvoi taivaan sotajoukkoon asti ja pudotti maahan osan siitä sotajoukosta ja tähdistä ja tallasi niitä.

11 Hän ylpeili sotajoukon ruhtinastakin vastaan, ja tältä otettiin pois jokapäiväinen uhri, ja hänen pyhäkkönsä paikka kukistettiin.

12 Myös sotajoukko jokapäiväisen uhrin lisäksi annettiin rikollisesti alttiiksi tuholle. Se sarvi heitti totuuden maahan, ja mitä se teki, siinä se menestyi.

13 Sitten minä kuulin yhden pyhän puhuvan, ja toinen pyhä sanoi sille, joka puhui: "Kuinka pitkää aikaa tarkoittaa näky jokapäiväisestä uhrista ja kauhistavasta rikoksesta: pyhäkön ja sotajoukon alttiiksi antamisesta tallattavaksi?"

14 Ja hän sanoi minulle: "Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa".

15 Kun minä, Daniel, olin nähnyt tämän näyn ja koetin sitä ymmärtää, niin katso, minun edessäni seisoi miehen muotoinen olento.

16 Ja minä kuulin ihmisen äänen Uulain keskeltä, ja se huusi ja sanoi: "Gabriel, selitä tälle se näky!"

17 Silloin hän tuli aivan lähelle sitä paikkaa, jossa minä seisoin; ja hänen tullessansa minut valtasi pelko, ja minä lankesin kasvoilleni. Ja hän sanoi minulle: "Tarkkaa, ihmislapsi, sillä näky tarkoittaa lopun aikaa".

18 Ja kun hän puhui minulle, olin minä horroksissa, kasvot maata vasten; mutta hän tarttui minuun ja nosti minut seisomaan.

19 Sitten hän sanoi: "Katso, minä ilmoitan sinulle, mitä on tapahtuva viimeisenä vihan aikana; sillä lopun aikaa tämä tarkoittaa.

20 Kaksisarvinen oinas, jonka sinä näit, on: Meedian ja Persian kuninkaat.

21 Ja kauris on Jaavanin kuningas, ja suuri sarvi, joka sillä oli keskellä otsaa, on ensimmäinen kuningas.

22 Ja että se särkyi ja neljä nousi sen sijalle, se on: neljä valtakuntaa nousee siitä kansasta, ei kuitenkaan niin väkevää kuin hän.

23 Ja heidän valtansa lopulla, kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan, nousee kuningas, kasvoilta röyhkeä ja juonissa taitava.

24 Ja väkevä on hänen voimansa, vaikka ei tosin hänen omasta voimastaan, ja ihmeellisen paljon hän saa aikaan hävitystä; ja hän menestyy siinä, mitä hän tekee, ja hän tuottaa turmion väkeville ja pyhien kansalle.

25 Ja hänen oveluutensa tähden onnistuu petos hänen kädessään. Hän hautoo suuria sydämessään, ja keskellä rauhaa hän tuottaa turmion monille. Ruhtinasten ruhtinastakin vastaan hän nousee, mutta ilman ihmiskättä hänet muserretaan.

26 Ja näky illoista ja aamuista, josta oli puhe, on tosi. Mutta sinä lukitse näky, sillä se tarkoittaa kaukaista aikaa."

27 Ja minä, Daniel, olin raukea ja sairastin jonkin aikaa. Sitten minä nousin ja toimitin palvelusta kuninkaan tykönä; ja minä olin hämmästyksissäni näyn tähden enkä sitä ymmärtänyt.

   

Ze Swedenborgových děl

 

Arcana Coelestia # 2547

Prostudujte si tuto pasáž

  
/ 10837  
  

2547. 'That you have brought great sin on me and on my kingdom' means that thereby the doctrine of faith and all matters of doctrine would be at risk. This is clear from the meaning of 'Abimelech', to whom the pronoun 'me' refers here, as the doctrine of faith, and from the meaning of 'kingdom' as the truth of doctrine or that which is a matter of doctrine. That 'a kingdom' in the internal sense means truths of doctrine, and in the contrary sense falsities of doctrine, is clear from the Word, as in Jeremiah,

He is the One who formed all things and the sceptre of His inheritance; Jehovah Zebaoth is His name. You are to me a hammer, weapons of war, and in You I will scatter the nations, and in You I will destroy the kingdoms. Jeremiah 51:19-20.

This refers to the Lord who, it is clear, is not going to scatter nations or destroy kingdoms but to do so to things meant by nations and kingdoms, namely evils and falsities of doctrine.

[2] In Ezekiel,

Behold, I will take the children of Israel from among the nations to where they have gone away, and will gather them from all around, and bring them into their own land; I will make them into one nation in the land, on the mountains of Israel; and one King will be King to them all, and they will no longer be two nations, nor will they be divided any longer into two kingdoms. Ezekiel 37:21-22.

'Israel' stands for the spiritual Church, 'nation' for the good of that Church, that is, of doctrine, for by 'nations' goods are meant, see 1259, 1260, 1416, 1849. 'Kingdom' stands for the truths of that Church. The fact that 'nations' and 'kingdoms' here mean something different from nations and kingdoms is quite evident, for the children of Israel, or the Israelites, are spoken of as being gathered together and brought into the land when in fact they were dispersed among the gentile nations and became such themselves.

[3] In Isaiah,

I will confound Egypt with Egypt, and they will fight, every one against his brother, and every one against his companion, city against city, kingdom against kingdom. Isaiah 19:2.

Here 'Egypt' stands for the reasonings based on facts concerning the truths of faith, 1164, 1165, 1186. 'City' stands for doctrine, in this case heretical doctrine, 402, 2268, 2449, 'kingdom' for falsity of doctrine. 'City against city and kingdom against kingdom' therefore stands for the fact that heresies and falsities will be in conflict with one another. The same is meant by the following words spoken by the Lord in reference to the close of the age, in Matthew,

Nation will be roused against nation and kingdom against kingdom. Matthew 24:7.

This stands for evils against evils, and falsities against falsities.

[4] The things that Daniel prophesied about the four kingdoms, Chapter 2:37-46; Daniel 7:17-end; and about the kingdoms of Media and Persia, Chapter 8:20-end; and about the kingdoms of the king of the south and the king of the north in Chapter 11; and the things that John too prophesied in the Book of Revelation about kings and kingdoms, have no other meaning. Those kingdoms are used solely to mean states of the Church as regards truths and falsities. The conditions of monarchs and of earthly kingdoms in the sense of the letter are in the internal sense states of the Church and of the Lord's kingdom. In the internal sense nothing else occurs there than spiritual and celestial things, for regarded in itself the Word of the Lord is purely spiritual and celestial; but so that it may be read and understood by man, no matter who, ideas of the things which belong to heaven are conveyed by means of such things as exist on earth.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.