Bible

 

Mooseksen kirja 16

Studie

   

1 Ja Herra puhui Mosekselle, sittekuin ne kaksi Aaronin poikaa kuolleet olivat; sillä uhratessansa Herran edessä kuolivat he.

2 Ja Herra sanoi Mosekselle: sano veljelles Aaronille, ettei hän joka aika mene sisimäiseen pyhään, sisälliselle puolelle esirippua armo-istuimen eteen, joka arkin päällä on, ettei hän kuolisi; sillä minä näytän minun pilvessä armo-istuimen päällä.

3 Mutta näiden kanssa pitää Aaronin käymän pyhään sisälle: hänen pitää ottaman nuoren mullin rikosuhriksi, ja oinaan polttouhriksi,

4 Ja pitää pukeman pyhän liinahameen yllensä ja liinaisen alusvaatteen ihonsa päälle, ja vyöttämään itsensä liinaisella vyöllä, ja paneman liinahiipan päähänsä; sillä ne ovat pyhät vaatteet, ja pitää viruttaman ihonsa vedellä, ja ne pukeman päällensä.

5 Ja pitää ottaman Israelin lasten joukolta kaksi kaurista rikosuhriksi ja yhden oinaan polttouhriksi.

6 Ja Aaronin pitää tuoman mullin rikosuhriksensa ja sovittaman itsensä huoneinensa,

7 Ja sitte ottaman ne kaksi kaurista asettaaksensa Herran eteen, seurakunnan majan ovella.

8 Ja Aaronin pitää heittämän arvan kahdesta kauriista: toisen arvan Herralle, ja toisen vapaalle kauriille.

9 Ja Aaronin pitää uhraaman sen kauriin, jonka päälle Herran arpa lankesi, ja valmistaman sen rikosuhriksi.

10 Mutta sen kauriin, jonka päälle vapauden arpa lankesi, pitää hänen asettaman elävänä Herran eteen, että hänen pitää sovittaman sen ja päästämän sen vapaan kauriin korpeen.

11 Ja niin pitää Aaronin tuoman rikosuhrinsa mullin, ja sovittaman itsensä ja huoneensa, ja teurastaman sen rikosuhrin mullin edestänsä,

12 Ja ottaman astian täynnänsä tulisia hiiliä alttarilta, joka on Herran edessä, ja pivonsa täyden survottua Pyhää savua ja kantaman sisälliselle puolen esirippua,

13 Ja paneman sitä tulen päälle Herran eteen, niin että pyhän savun suitsu armo-istuimen peittäis, joka on todistuksen päällä, ettei hän kuolisi,

14 Ja ottaman mullin verta, priiskottaaksensa sormellansa armo-istuimen puoleen, etiselle puolelle itään päin: seitsemän kertaa pitää hänen näin sormellansa armo-istuimen edessä verta priiskottaman.

15 Sitte pitää hänen teurastaman kansan rikosuhrin kauriin ja kantaman hänen verestänsä esiripun sisälliselle puolelle, ja pitää tekemän sen veren kanssa, niinkuin hän teki mullin veren kanssa, ja priiskottaman sitä armo-istuimen päälle, ja armo-istuimen edessä,

16 Ja niin sovittaman pyhän, Israelin lasten riettaudesta ja heidän vääryydestänsä, kaikissa heidän synneissänsä: niin pitää myös hänen tekemän seurakunnan majalle, joka on heidän tykönänsä, keskellä heidän saastaisuuttansa.

17 Ei pidä yhdenkään ihmisen oleman seurakunnan majassa, koska hän käy sovittamaan pyhässä, siihenasti että hän sieltä käy ulos: ja pitää niin sovittaman itsensä, ja huoneensa, ja koko Israelin kansan.

18 Ja koska hän menee ulos alttarin tykö, joka on Herran edessä, pitää hänen sovittaman sen ja ottaman mullin verta, ja kauriin verta, ja sivuman alttarin sarvein päälle ympärinsä.

19 Ja priiskottaman sormellansa verta seitsemän kertaa sen päälle ja puhdistaman ja pyhittämän sen Israelin lasten saastaisuudesta.

20 Ja koska hän on täyttänyt pyhän ja seurakunnan majan ja alttarin sovinnon, niin pitää hänen tuoman elävän kauriin.

21 Ja Aaronin pitää paneman molemmat kätensä elävän kauriin pään päälle, ja tunnustaman sen päällä kaikki Israelin rikokset ja heidän pahat tekonsa kaikissa heidän synneissänsä, ja ne paneman kauriin pään päälle, ja lähettämän sen jonkun soveliaan miehen kanssa korpeen:

22 Että kauriin pitää kantaman kaikki heidän pahat tekonsa erämaahan, ja hänen pitää jättämän kauriin korpeen.

23 Ja Aaronin pitää käymän seurakunnan majaan, ja riisuman liinavaatteet yltänsä, jotka hän ennen pukenut oli käydessänsä pyhään, ja jättämän ne sinne.

24 Ja pitää pesemän ihonsa vedellä pyhässä siassa, ja pukeman yllensä omat vaatteensa, ja menemän ulos, ja tekemän sekä oman että kansan polttouhrin, ja niin sovittaman sekä itsensä että kansan,

25 Ja polttaman rikosuhrin lihavuuden alttarilla.

26 Vaan se, joka vei sen vapaan kauriin ulos, pitää viruttaman vaatteensa, ja pesemän ihonsa vedellä, ja sitte tuleman jällensä leiriin.

27 Ja rikosuhrin mullin ja rikosuhrin kauriin, joidenka veri kannettiin sovinnoksi pyhään, pitää vietämäm leiristä ulos, tulessa poltettaa, sekä heidän nahkansa, lihansa ja rapansa.

28 Ja se joka niitä polttaa, pitää viruttaman vaatteensa, ja pesemän ihonsa vedellä, ja sitte tuleman leiriin.

29 Tämän pitää oleman teille ijankaikkisen säädyn: kymmenentenä päivänä seitsemäntenä kuukautena pitää teidän sielujanne vaivaaman, ja ei mitäkään työtä tekemän: olkoon se omainen, eli vieras, joka teidän seassanne muukalainen on.

30 Sillä sinä päivänä te sovitetaan, niin että tulette puhtaaksi: kaikista teidän synneistänne Herran edessä tulette te puhtaaksi.

31 Sentähden pitää sen oleman teille suurimman sabbatin, ja teidän pitää vaivaaman teidän sielujanne: se olkoon teille alinomainen sääty.

32 Mutta sovinnon pitää papin tekemän, joka voideltu on, ja jonka käsi täytetty on papin virkaan hänen isänsä siaan: ja pitää pukeman yllensä liinaiset vaatteet, jotka ovat pyhät vaatteet.

33 Ja niin pitää hänen sovittaman kaikkein pyhimmän ja seurakunnan majan ja alttarin, niin myös papit, ja kaiken kansan pitää hänen sovittaman.

34 Tämän pitää oleman teille alinomaisen säädyn, että sovitatte Israelin lapset kaikista heidän synneistänsä, kerran vuodessa. Ja hän teki niinkuin Herra oli käskenyt Mosekselle.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

Ze Swedenborgových děl

 

Apocalypse Revealed # 669

Prostudujte si tuto pasáž

  
/ 962  
  

669. 15:5 After these things I looked, and behold, the temple of the tabernacle of the testimony in heaven was opened. This symbolically means that the inmost of heaven appeared, where the Lord is present in His holiness in the Word and in the Law contained in the Ten Commandments.

In the highest sense, the temple symbolizes the Lord in respect to His Divine humanity, and consequently heaven and the church (nos. 191, 529), here the Christian heaven. The tabernacle of the testimony symbolizes the inmost of that heaven, where the Lord resides in His holiness in the Word and in the Law contained in the Ten Commandments, since the Tabernacle likewise symbolizes heaven (no. 585); and the inmost of the Tabernacle was where the Ark was placed, containing the two tablets on which were written by the finger of God the ten precepts that constitute the ten commandments of the Decalogue, which are meant by the testimony here and are also called the Testimony. And it is apparent from this that John's saying, "I looked, and behold, the temple of the tabernacle of the testimony in heaven was opened," means symbolically that the inmost of heaven appeared, where the Lord is present in His holiness in the Law contained in the Ten Commandments.

The tabernacle of the testimony symbolizes also where the Word exists because the term "testimony" is used not only of the Law contained in the Ten Commandments, but of the whole Word as well, and of the Lord as the embodiment of the Word, because the Word testifies concerning Him (nos. 490, 555).

[2] That the Word exists in heaven, in a repository in the inmost of heaven called a sanctuary, and that the light there is blazing and brilliant, surpassing in intensity any light in heaven outside that sanctuary, may be seen in The Doctrine of the New Jerusalem Regarding the Sacred Scripture, nos. 70-75. And with respect to the sanctuary, no. 73 there.

Regarding the holiness of the Law contained in the Ten Commandments, see The Doctrine of Life for the New Jerusalem in Accordance With the Commandments of the Decalogue, nos. 53-61.

To be shown that the Ark containing the two tablets of the Decalogue constituted the sanctuary or inmost of the Temple in Jerusalem, and so the tabernacle there, see 1 Kings 6:19-28; 8:3-9.

That the Law contained in the Ten Commandments was called the Testimony is clear from the following passages:

Moses... went down..., and the two tablets of the Testimony were in his hand... The tablets were the work of God, and the writing was the writing of God, engraved on the tablets. (Exodus 32:15-16)

...two tablets of the Testimony, tablets of stone, written with the finger of God. (Exodus 31:18)

(Jehovah said,) "You shall put into the ark the Testimony which I will give you." (Exodus 25:16, 21-22)

Then (Moses) took the Testimony and put it into the ark... (Exodus 40:20)

...that the cloud of incense may cover the mercy seat that is on the Testimony... (Leviticus 16:13)

(Jehovah said to Moses,) "You shall place (the rods)...before the Testimony... And... Aaron's rod before the Testimony...." (Numbers 17:4, 10)

And Moses left the rods before Jehovah... (Numbers 17:7)

The Ark is called the Ark of testimony in Exodus 31:7, and the Tabernacle is called the Tabernacle of the Testimony in Exodus 38:21.

  
/ 962  
  

Many thanks to the General Church of the New Jerusalem, and to Rev. N.B. Rogers, translator, for the permission to use this translation.