Bible

 

maastamuutto 32

Studie

   

1 Mutta koska kansa näki, että Moses viipyi tulemasta alas vuorelta, niin he kokoontuivat Aaronia vastaan, ja sanoivat hänelle: nouse, tee meille jumalia, jotka meidän edellämme kävisivät; sillä emme tiedä, mitä tälle miehelle Mosekselle tapahtunut on, joka meidät Egyptin maalta johdatti.

2 Niin sanoi Aaron heille: reväiskäät kultaiset korvarenkaat, jotka ovat emäntienne korvissa, ja teidän poikainne, ja teidän tyttärenne: ja tuokaat minun tyköni.

3 Niin kaikki kansa repäisi ne kultaiset korvarenkaat, jotka olivat heidän korvissansa: ja toivat Aaronin tykö.

4 Jonka hän otti heidän kädestänsä, ja kuvasi sen kaivinraudalla, ja teki siitä valetun vasikan; ja he sanoivat: nämät ovat sinun jumalas, Israel, jotka sinun Egyptin maalta johdattivat ulos.

5 Ja koska Aaron sen näki, rakensi hän alttarin heidän eteensä; ja Aaron huusi ja sanoi: huomenna on Herran juhlapäivä.

6 Ja he varhain aamulla nousivat toisena päivänä, ja he uhrasivat polttouhria, ja kantoivat edes kiitosuhria. Ja kansa istui syömään ja juomaan, ja nousivat mässäämään.

7 Mutta Herra puhui Mosekselle: mene, astu alas; sillä sinun kansas, jonka sinä Egyptin maalta johdatit ulos, turmeli itsensä.

8 He äkisti poikkesivat pois siltä tieltä, jonka minä heille käskin. He tekivät itsellensä valetun vasikan, ja kumarsivat sitä, ja uhrasivat sille, ja sanoivat: nämät ovat sinun jumalas, Israel, jotka sinun Egyptin maalta johdattivat ulos.

9 Ja Herra sanoi Mosekselle: minä näin tämän kansan; ja katso, se on niskurikansa.

10 Sentähden salli nyt minun vihani julmistua heidän päällensä, että minä hukutan heidät: niin minä teen sinun suureksi kansaksi.

11 Mutta Moses rukoili hartaasti Herran Jumalansa edessä, ja sanoi: Herra, miksi sinun vihas julmistuu sinun kansan päälle, jonka Egyptin maalta johdatit ulos, suurella voimalla ja väkevällä kädellä?

12 Miksi Egyptiläiset pitäis puhuman ja sanoman: heidän vahingoksensa hän heitä johdatti ulos, tappaaksensa heitä vuorella, ja hävittääksensä heitä maan päältä? Käänny pois sinun vihas hirmuisuudesta, ja kadu sitä pahaa sinun kansaas vastaan.

13 Muista sinun palvelioitas Abrahamia, Isaakia ja Israelia, joille sinä itse kauttas vannoit, ja sanoit heille: minä enennän teidän siemenenne niinkuin taivaan tähdet: ja kaiken tämän maan, josta minä sanoin, annan teidän siemenellenne, ja heidän pitää sen perimän ijankaikkisesti.

14 Niin Herra katui sitä pahaa, jonka hän uhkasi tehdä kansallensa.

15 Ja Moses käänsi itsensä, ja astui alas vuorelta, ja hänen kädessänsä oli kaksi todistuksen taulua: ja taulut olivat kirjoitetut molemmilta puolilta.

16 Ja taulut olivat Jumalan teko: ja kirjoitus oli myös Jumalan kirjoitus, kaivettu tauluihin.

17 Koska Josua kuuli kansan huudon, sanoi hän Mosekselle: sodan ääni leirissä.

18 Hän vastasi: ei se ole voittajain, eikä voitettuiden huuto: minä kuulen veisaajain äänen.

19 Ja koska hän lähestyi leiriä, näki hän vasikan ja hypyn. Ja Moseksen viha julmistui, ja heitti pois käsistänsä taulut, ja löi ne rikki vuoren alla.

20 Hän otti myös vasikan, jonka he tehneet olivat, ja poltti tulella, ja musersi sen tuhaksi; sitte hajoitti hän sen veteen, ja antoi sen Israelin lasten juoda.

21 Ja Moses sanoi Aaronille: mitä tämä kansa on sinulle tehnyt, ettäs niin suuren rikoksen saatit heidän päällensä?

22 Ja Aaron sanoi: älköön minun herrani viha julmistuko: sinä tiedät, että tämä kansa on pahuudessa.

23 He sanoivat minulle: tee meille jumalia, jotka meidän edellemme kävisivät; sillä emme tiedä, mitä tälle miehelle Mosekselle tapahtunut on, joka meidän Egyptin maalta johdatti.

24 Joille minä sanoin: jolla on kultaa, reväiskään sen pois; ja he antoivat sen minulle, ja minä heitin sen tuleen, ja siitä tuli tämä vasikka.

25 Kun Moses näki, että kansa oli paljastettu; sillä Aaron oli heidän paljastanut häväistykseksi heidän vihollisillensa,

26 Niin Moses seisoi leirin portissa ja sanoi: joka on Herran oma, se tulkaan minun tyköni; niin kokoontuivat hänen tykönsä kaikki Levin pojat,

27 Joille hän sanoi: näin sanoo Herra Israelin Jumala: jokainen sitokaan miekan kupeillensa: vaeltakaat lävitse, ja palaitkaat portista niin porttiin leirissä, ja tappakaat itsekukin veljensä, ja kukin ystävänsä, ja kukin lähimmäisensä.

28 Niin Levin pojat tekivät Moseksen käskyn jälkeen: ja sinä päivänä lankesi kansasta liki kolmetuhatta miestä.

29 Moses sanoi: pyhittäkäät tänäpänä teidän kätenne Herralle, itsekukin pojassansa ja veljessänsä, että hän tänäpänä antais teille siunauksen.

30 Toisna päivänä sanoi Moses kansalle: te olette tehneet suuren synnin; ja nyt minä astun ylös Herran tykö, jos minä mitämaks taidan sovittaa teidän rikoksenne.

31 Niin Moses palasi Herran tykö, ja sanoi: minä rukoilen; tämä kansa teki suuren synnin, ja he tekivät itsellensä kultaisia jumalia.

32 Nyt siis anna heidän rikoksensa anteeksi; mutta jollei, niin pyyhi minut nyt pois sinun kirjastas, jonkas kirjoittanut olet.

33 Ja Herra sanoi Mosekselle: joka minua vastaan syntiä tekee, sen minä pyyhin minun kirjastani.

34 Niin mene sinä nyt, ja johdata kansa sille sialle, josta minä olen sinulle puhunut: Katsos, minun enkelini käy sinun edelläs. Mutta minun etsikkopäivänäni kostan minä heidän rikoksensa.

35 Ja niin löi Herra kansaa; että he olivat tehneet vasikan, jonka Aaron teki.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

Ze Swedenborgových děl

 

Arcana Coelestia # 588

Prostudujte si tuto pasáž

  
/ 10837  
  

588. But it is predicated of the Lord that He “repents” and “is grieved at heart” because there appears to be such a feeling in all human mercy, so that what is said here of the Lord’s “repenting” and “grieving” is spoken according to the appearance, as in many other passages in the Word. What the mercy of the Lord is none can know, because it infinitely transcends the understanding of man; but what the mercy of man is we all know to be to repent and grieve; and unless a man were to form his idea of mercy according to his own apprehension, he could not have any conception of it, and thus he could not be instructed; and this is the reason why human properties are often predicated of the attributes of Jehovah or the Lord, as that Jehovah or the Lord punishes, leads into temptation, destroys, and is angry; when yet He never punishes anyone, never leads any into temptation, never destroys any, and is never angry. But as even such things as these are predicated of the Lord, it follows that repentance also and grief may be predicated of Him; for the predication of the one follows from that of the other, as plainly appears from the following passages in the Word.

[2] In Ezekiel:

Mine anger shall be consummated, I will make my wrath to rest, and it shall repent Me (Ezekiel 5:13).

Here, because “anger” and “wrath” are predicated, “repentance” is predicated also.

In Zechariah:

As I thought to do evil when your fathers provoked Me to anger, saith Jehovah Zebaoth, and it repented Me not, so again I will think in those days to do good unto Jerusalem and to the house of Judah (Zechariah 8:14-15).

Here it is said that Jehovah “thought to do evil” and yet He never thinks to do evil to any, but good to all and to everyone.

In Moses, when he prayed forbearance of the face of Jehovah:

Turn from the wrath of Thine anger and repent Thee of this evil against Thy people; and Jehovah repented of the evil which He said He would do unto His people (Exodus 32:12, 14).

Here also the “wrath of anger” is attributed to Jehovah, and consequently “repentance.”

In Jonah, the king of Nineveh said:

Who knoweth whether God will not turn and repent, and turn from the heat of His anger, that we perish not? (Jonah 3:9).

In like manner here “repentance” is predicated because “anger” is.

[3] In Hosea:

My heart is turned within me; My repentings are kindled together; I will not execute the wrath of Mine anger (Hosea 11:8-9) where likewise it is said of the heart that” repentings were kindled” just as in the passage we are considering it is said that He “grieved at heart.” Repentings” plainly denote great mercy. So in Joel:

Turn unto Jehovah your God; for He is gracious and compassionate, slow to anger and plenteous in mercy, and repenteth of the evil (Joel 2:13) where also to “repent” manifestly denotes mercy.

In Jeremiah:

If so be they will hearken, and turn every man from his evil way, and it repent Me of the evil (Jeremiah 26:3),

signifying to have mercy. Again:

If that nation turn from their evil, it shall repent Me of the evil (Jeremiah 18:8); where also to “repent” denotes to have mercy provided they would turn. For it is man who turns the Lord’s mercy away from himself: the Lord never turns it away from man.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Foundation for the permission to use this translation.