圣经文本

 

synty第38章

学习

   

1 Siihen aikaan Juuda lähti pois veljiensä luota ja asettui erään Adullamissa asuvan miehen luo, jonka nimi oli Hiira.

2 Siellä Juuda näki Suua nimisen kanaanilaisen miehen tyttären, ja hän otti tämän luokseen ja yhtyi häneen.

3 Ja hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan; ja hän antoi hänelle nimen Eer.

4 Ja taas hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Oonan.

5 Ja hän synnytti vieläkin pojan ja antoi hänelle nimen Seela; ja synnyttäessään hänet hän oli Kesibissä.

6 Ja Juuda otti Eerille, esikoisellensa, vaimon, jonka nimi oli Taamar.

7 Mutta Eer, Juudan esikoinen, ei ollut Herralle otollinen; sentähden Herra antoi hänen kuolla.

8 Niin Juuda sanoi Oonanille: "Yhdy veljesi leskeen ja ota hänet avioksesi ja herätä siemen veljellesi".

9 Mutta kun Oonan tiesi, ettei jälkeläinen olisi oleva hänen, niin hän antoi, aina kun yhtyi veljensä vaimoon, siemenensä mennä maahan, ettei hankkisi jälkeläistä veljelleen.

10 Mutta se, minkä hän teki, oli paha Herran silmissä; sentähden hän antoi hänenkin kuolla.

11 Silloin Juuda sanoi miniällensä Taamarille: "Asu leskenä isäsi talossa, kunnes poikani Seela joutuu täysikasvuiseksi". Hän näet ajatteli: "Kun ei vain tämäkin kuolisi niinkuin hänen veljensä". Niin Taamar meni pois ja jäi asumaan isänsä kotiin.

12 Pitkän aikaa sen jälkeen Suuan tytär, Juudan vaimo, kuoli. Suruajan mentyä Juuda lähti ystävänsä adullamilaisen Hiiran kanssa Timnaan lammastensa keritsiäisiin.

13 Niin tuotiin Taamarille tämä sanoma: "Katso, appesi menee Timnaan keritsemään lampaitaan".

14 Silloin hän riisui pois leskenvaatteensa ja verhoutui huntuun peittäytyen siihen ja istui Eenaimin portille, Timnaan vievän tien varteen. Sillä hän oli nähnyt, että vaikka Seela oli täysikasvuinen, ei häntä annettu hänelle vaimoksi.

15 Kun nyt Juuda näki hänet, luuli hän häntä portoksi; sillä hän oli peittänyt kasvonsa.

16 Ja hän poikkesi hänen luokseen tiepuoleen ja sanoi: "Anna minun yhtyä sinuun". Hän näet ei tiennyt, että nainen oli hänen miniänsä. Tämä vastasi: "Mitä annat minulle saadaksesi yhtyä minuun?"

17 Hän sanoi: "Lähetän sinulle vohlan laumastani". Nainen vastasi: "Annatko minulle pantin, kunnes sen lähetät?"

18 Hän sanoi: "Mitä on minun annettava sinulle pantiksi?" Hän vastasi: "Sinettisi, nauhasi ja sauvasi, joka on kädessäsi". Niin hän antoi ne hänelle ja yhtyi häneen, ja hän tuli hänestä raskaaksi.

19 Ja hän nousi ja meni sieltä ja pani pois huntunsa ja pukeutui leskenvaatteisiinsa.

20 Mutta Juuda lähetti adullamilaisen ystävänsä viemään vohlaa, saadaksensa takaisin pantin naiselta; mutta hän ei löytänyt häntä.

21 Ja hän kyseli sen paikkakunnan miehiltä ja sanoi: "Missä on se pyhäkköportto, joka istui Eenaimissa tien varressa?" He vastasivat: "Ei täällä ole ollut mitään pyhäkköporttoa".

22 Ja hän palasi Juudan luo ja sanoi: "En löytänyt häntä; ja myös sen paikkakunnan miehet sanoivat, ettei siellä ole ollutkaan mitään pyhäkköporttoa".

23 Silloin Juuda sanoi: "Pitäköön sen sitten, ettemme joutuisi häpeään. Katso, minä olen lähettänyt tämän vohlan, mutta sinä et ole löytänyt häntä."

24 Noin kolmen kuukauden kuluttua ilmoitettiin Juudalle: "Sinun miniäsi Taamar on harjoittanut haureutta, ja haureudesta hän on myös tullut raskaaksi". Juuda sanoi: "Viekää hänet poltettavaksi".

25 Mutta kun häntä vietiin, lähetti hän sanan apelleen sanoen: "Minä olen raskaana siitä miehestä, jonka nämä ovat". Ja hän käski sanoa: "Tarkasta, kenen tämä sinetti, nämä nauhat ja tämä sauva ovat".

26 Ja Juuda tunsi ne ja sanoi: "Hän on oikeassa minua vastaan, koska minä en antanut häntä pojalleni Seelalle". Ei hän kuitenkaan enää yhtynyt häneen.

27 Kun hänen synnyttämisensä aika tuli, katso, hänen kohdussaan oli kaksoiset.

28 Ja hänen synnyttäessään pisti toinen kätensä ulos; kätilövaimo otti punaista lankaa ja sitoi sen hänen käteensä ja sanoi: "Tämä tuli ensiksi ulos".

29 Mutta kun hän sitten taas veti kätensä takaisin, katso, silloin tuli hänen veljensä ulos; ja kätilövaimo sanoi: "Minkä repeämän oletkaan reväissyt itsellesi!" Ja hän sai nimen Peres.

30 Sitten tuli hänen veljensä, jonka kädessä oli punainen lanka; ja hän sai nimen Serah.

   

来自斯威登堡的著作

 

Arcana Coelestia#4683

学习本章节

  
/10837  
  

4683. 'And he told it to his brothers' means to the adherents to faith separated from charity. This is clear from the representation of 'Joseph's brothers' as the Church which turns aside from charity to faith, and in the abstract sense as things that are matters of faith, dealt with above in 4665, 4671, 4679. In this case the adherents to faith separated from charity are meant because the statement that follows about them hating him all the more means still greater contempt and aversion. The position with that Church is that when it first comes into being its members proclaim charity. But they are led to do so solely on the basis of doctrine and thus of factual knowledge, not of actual charity nor thus of affection or what is in their hearts. In course of time, as charity and affection are blotted out in their hearts they proclaim faith, and at length when no charity exists any longer they proclaim faith alone, saying that this faith without works enables one to be saved. At this point also they no longer call works the works of charity but those of faith, naming them the fruits of faith.

[2] Members of that Church do, it is true, link faith and works together in this way, but doctrine, not life, is the basis on which they do so. And because they do not make salvation depend in any way at all on the life of faith, which is good, only on faith - even though they know plainly from the Word, and their own understanding also tells them, that doctrine is nothing without life, or that faith is nothing without its fruits - they make the saving power of faith depend on confidence. As a result of this they also forsake the fruits of faith, unaware that all confidence owes its existence to the end in view which is life, or that true confidence cannot possibly exist except in good, and that spurious and also false confidence rest in evil. And to set faith and charity even further apart they also declare persuasively that the confidence of only a moment's duration, engendered even in the final moment of life, can save a person, no matter what his life had been prior to that. Yet for all this they know that the life which is his own awaits everyone after death and that each will be judged according to the works he has done in life. These few remarks make clear the nature of faith separated from charity, and therefore the nature of the Church which makes faith essential and not the life of faith. The falsities which flow from this as their fountainhead will in the Lord's Divine mercy be mentioned further on.

  
/10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.