圣经文本

 

synty第2章

学习

   

1 Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa.

2 Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt.

3 Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.

4 Tämä on kertomus taivaan ja maan synnystä, kun ne luotiin. Siihen aikaan kun Herra Jumala teki maan ja taivaan,

5 ei ollut vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä kasvanut mitään ruohoa kedolla, koska Herra Jumala ei vielä ollut antanut sataa maan päälle eikä ollut ihmistä maata viljelemässä,

6 vaan sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan.

7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

8 Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt.

9 Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän-ja pahantiedon puun.

10 Ja Eedenistä lähti joki, joka kasteli paratiisia, ja se jakaantui sieltä neljään haaraan.

11 Ensimmäisen nimi on Piison; se kiertää koko Havilan maan, jossa on kultaa;

12 ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös bedellion-pihkaa ja onyks-kiveä.

13 Toisen virran nimi on Giihon; se kiertää koko Kuusin maan.

14 Kolmannen virran nimi on Hiddekel; se juoksee Assurin editse. Ja neljäs virta on Eufrat.

15 Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.

16 Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista,

17 mutta hyvän-ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".

18 Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva".

19 Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva.

20 Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.

21 Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla.

22 Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.

23 Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu".

24 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.

25 Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.

   

来自斯威登堡的著作

 

Arcana Coelestia#99

学习本章节

  
/10837  
  

99. The life - that is, the order of life - as it exists with the spiritual man is such that the Lord flows in by means of faith, into his intellectual concepts, his rational concepts, and his factual knowledge. But because his external man is at war with the internal, it seems as though intelligence were not flowing in from the Lord but from himself by way of facts and rational concepts. But life - that is, the order of life - as it exists with the celestial man is such that the Lord flows in by way of love and of faith included with love into his intellectual concepts, his rational concepts, and his factual knowledge. And since there is no resistance, he perceives that this is the case. In this way order which up to now has with the spiritual man been turned upside-down is restored with the celestial. This order, which is man, is called 'the garden in Eden, from the east'. In the highest sense 'the garden planted by Jehovah God in Eden, from the east' is the Lord Himself; in the inmost sense, which is also the universal sense, it is the Lord's kingdom and heaven, where a person is placed on becoming celestial. At this point his state enables him to be with angels in heaven, and to be virtually one among them. In fact, man has been so created that while living on earth he may at the same time be in heaven. In that situation all of his thoughts, all his mental images produced by thoughts, and even his words and deeds lie open, containing what is celestial and spiritual. They lie open all the way from the Lord. Indeed everyone has the Lord' s life within him, enabling him to have perception.

  
/10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.