圣经文本

 

Mooseksen kirja第4章

学习

   

1 Ja Herra puhui Mosekselle, sanoen:

2 Puhu Israelin lapsille, ja sano: jos joku sielu rikkoo tietämätä jotakuta Herran käskyä vastaan, jota ei hänen pitäis tekemän, niin että hän tekis yhtäkin vastaan niistä:

3 Jos pappi, joka voideltu on, rikkoo kansan pahennukseksi, niin hänen pitää rikoksensa edestä, kuin hän tehnyt on, tuoman virheettömän nuoren mullin Herralle rikosuhriksi,

4 Ja pitää tuoman mullin Herran eteen, seurakunnan majan oven tykö, ja laskeman kätensä mullin pään päälle, ja teurastaman mullin Herran edessä.

5 Ja pappi kuin voideltu on, pitää ottaman mullin verestä, ja kantaman seurakunna majaan.

6 Ja papin pitää kastaman sormensa vereen ja priiskottaman sitä verta seitsemän kertaa Herran ja pyhän esiripun edessä.

7 Ja papin pitää siitä verestä paneman suitsutusalttarin sarvein päälle, joka on Herran edessä seurakunnan majassa, ja kaiken muun veren kaataman polttouhrin alttarin pohjalle, joka on seurakunnan majan oven edessä.

8 Ja kaiken rikosuhrin mullin lihavuuden pitää hänen ylentämän: nimittäin sen lihavuuden joka sisällykset peittää, ja kaiken sisällysten lihavuuden,

9 Ja kaksi munaskuuta sen lihavuuden kanssa, joka niiden päällä on lanteissa, ja maksan kalvon munaskuiden kanssa eroittaman,

10 Niinkuin ylennetään kiitosuhri härjästä: ja papin pitää sen polttaman polttouhrialttarilla.

11 Mutta mullin vuodan, kaiken lihan, pään ja jalkain kanssa, ja sisällykset ja ravan,

12 Niin myös koko mullin pitää hänen leiristä viemän ulos puhtaaseen paikkaan, johonka tuhkat heitetään, ja se pitää poltettaman puiden päällä tulessa: juuri siinä paikassa, johon tuhka heitetään, pitää se poltettaman.

13 Jos koko Israelin seurakunta eksyis, ja se olis heidän silmäinsä edessä peitetty, niin että he olisivat tehneet jotakuta Herran käskyä vastaan, jota ei heidän tulisi tehdä, ja niin tulisivat vikapääksi,

14 Ja sitte ymmärtäisivät rikoksensa, jonka he olivat tehneet, niin pitää heidän tuoman nuoren mullin rikosuhriksi, ja asettaman sen seurakunnan majan eteen.

15 Ja seurakunnan vanhimmat pitää laskeman kätensä mullin pään päälle Herran edessä, ja teurastaman mullin Herran edessä.

16 Ja pappi, joka voideltu on, pitää kantaman mullin veren seurakunnan majaan.

17 Ja papin pitää kastaman sormensa vereen ja seitsemän kertaa priiskottaman Herran eteen, esiripun edessä,

18 Ja pitää siitä verestä paneman altarin sarvein päälle, joka on Herran edessä seurakunnan majassa, ja kaiken sen muun veren kaataman polttouhrin alttarin pohjaan, joka on seurakunnan majan edessä.

19 Kaiken hänen lihavuutensa pitää hänen ylentämän ja polttaman alttarilla,

20 Ja pitää tekemän tämän mullin kanssa niinkuin hän teki rikosuhrin mullin kanssa: ja niin pitää papin heidät sovittaman, ja se heille annetaan anteeksi.

21 Ja hänen pitää viemän mullin leiristä ulos, ja polttaman hänen, niinkuin hän poltti sen entisen mullin: sen pitää oleman rikosuhri seurakunnan edestä.

22 Mutta jos päämies rikkoo ja tekee jotakuta Herran Jumalansa käskyä vastaan, jota ei hänen tekemän pitäisi, ja tulee tietämätä vikapääksi,

23 Ja osotetaan hänelle sitte hänen rikoksensa, jolla hän on rikkonut: hänen pitää tuoman uhriksi virheettömän kauriin.

24 Ja laskeman kätensä kauriin pään päälle, ja teurastaman siinä paikassa, kussa Herralle polttouhria teurastetaan: se pitää oleman hänen rikosuhrinsa.

25 Sitte pitää papin ottaman rikosuhrin verta sormellansa, ja paneman sen polttouhrin alttarin sarvein päälle, ja sen muun veren kaataman polttouhrin alttarin pohjalle.

26 Mutta kaiken hänen lihavuutensa pitää hänen polttaman alttarilla, niinkuin sen lihavuuden kiitosuhrista. Ja niin papin pitää sovittaman hänen rikoksensa, ja se hänelle annetaan anteeksi.

27 Jos joku sielu yhteisestä kansasta rikkoo tietämätä, niin että hän tekee jotakuta Herran käskyä vastaan, jota ei hänen tekemän pitäis, ja tulee niin vikapääksi,

28 Ja sitte saatetaan ymmärtämään rikoksensa, jolla hän on rikkonut: hänen pitää tuoman uhriksi virheettömän vuohen, sen rikoksen edestä, jolla hän rikkonut on,

29 Ja pitää laskeman kätensä rikosuhrin pään päälle ja teurastaman sen rikosuhrin polttouhrin paikalla.

30 Ja papin pitää sormellansa ottaman sen verta, ja paneman sen polttouhrin alttarin sarvein päälle, ja kaiken veren kaataman altarin pohjaan.

31 Ja kaiken hänen lihavuutensa pitää hänen eroittaman, niinkuin hän eroitti kiitosuhrin lihavuuden: ja papin pitää sen polttaman alttarilla makiaksi hajuksi Herralle. Ja niin pitää papin häntä sovittaman, ja se annetaan anteeksi hänelle.

32 Mutta jos hän tuo lampaansa rikosuhriksi, niin tuokaan virheettömän uuhen.

33 Ja laskekaan kätensä rikosuhrin pään päälle ja teurastakaan sen rikosuhriksi siinä paikassa, missä polttouhri teurastetaan.

34 Ja papin pitää sormellansa ottaman rikosuhrin verta, ja paneman polttouhrin alttarin sarvein päälle, ja kaataman kaiken muun veren alttarin pohjaan.

35 Mutta kaiken lihavuuden pitää hänen eroittaman niinkuin kiitosuhrin lampaan lihavuus eroitettiin, ja papin pitää polttaman sen alttarilla Herran tuleksi. Ja niin pitää papin hänen rikoksensa sovittaman, jolla hän on rikkonut, ja se hänelle annetaan anteeksi.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

来自斯威登堡的著作

 

Arcana Coelestia#9377

学习本章节

  
/10837  
  

9377. 'And you are to bow down from afar' means humility and adoration coming from the heart, and at the same time the inflow of the Lord. This is clear from the meaning of 'bowing down' as humility, dealt with in 2153, 5682, 6266, 7068. The reason why adoration as well is meant is that the essential element in all adoration and all worship is humility. Without humility there can be no worship or adoration of the Lord, because what is Divine and the Lord's cannot flow into a proud heart, that is, into a heart full of self-love, for such a heart is hard and in the Word is called 'a heart of stone'. It can flow only into a humble heart, since this is soft and in the Word is called 'a heart of flesh', and so is receptive of good flowing in from the Lord, that is, receptive of the inflow of the Lord. This explains why 'bowing down from afar' means not only humility and adoration coming from the heart but also the inflow of the Lord at the same time. The words 'the inflow of the Lord' are used because the good of love and of faith which flows in from the Lord is the Lord as He resides with a person. The reason why 'from afar' means coming from the heart is that when people feel humble they draw back from the Lord because they do not consider themselves worthy enough to draw near God Most Holy. For when they feel humble they acknowledge that left to themselves they are nothing but evil, indeed nothing but profanity. When they acknowledge this in their heart they possess true humility. From this it is evident that 'you are to bow down from afar' means humility and adoration coming from the heart, and at the same time the inflow of the Lord.

[2] But such humility and adoration did not exist with the Israelite people; they did no more than represent them through outward gestures, for merely external things and nothing internal interested them. Nevertheless when they humbled themselves they used to lie face down on the ground, also roll themselves in the dust, and cry out with a loud voice, behaving like this for entire days. Anyone who does not know what true humility is might think that such behaviour was humility of heart. But it was not the humility of a heart looking to God from God, but one of looking to God from self; and a heart that looks from self looks from what is evil, since whatever goes out from a person, from the self alone, is evil. For the Israelites more than all peoples in the whole world were ruled by self-love and love of the world. They thought that they were holy if they merely offered sacrifice or washed themselves with water, doing so without any recognition that such actions represented the inward holiness that belongs to charity and faith coming from the Lord. For no holiness is a person's own; rather it is the Lord's present with the person, 9229. Those who humble themselves in the belief that they are holy of themselves and who offer adoration from a love of God which begins in themselves, humble themselves and offer adoration from self-love, thus from a hard heart of stone and not from a soft heart of flesh. Also they are interested only in external things and not at the same time in internal ones; for self-love lives in the external man and cannot enter the internal because the internal man is opened solely by love to and faith in the Lord, thus by the Lord who there forms for the person the heaven in which he lives.

  
/10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.