圣经文本

 

synty第43章

学习

   

1 Mutta kallis aika ahdisti maata.

2 Ja koska he loppivat syödä ne jyvät kuin he Egyptistä tuoneet olivat, sanoi heidän isänsä heille: menkäät jällensä sinne, ja ostakaat meille jotakin elatusta.

3 Niin vastasi häntä Juuda, sanoen: se mies haastoi meitä sangen kovin, ja sanoi: ei pidä teidän näkemän minun kasvojani, jollei teidän veljenne ole teidän kanssanne.

4 Jos siis sinä nyt lähetät meidän veljemme meidän kanssamme, niin me menemme alas ja osatmme sinulle elatusta.

5 Vaan jolles häntä lähetä, niin emme mekään mene; sillä se mies sanoi meille: ei teidän pidä näkemän minun kasvojani, jollei teidän veljenne ole teidän kanssanne.

6 Israel sanoi: miksi te teitte minua vastaan niin pahoin, että te sanoitte sille miehelle teillänne vielä olevan veljen.

7 He vastasivat: se mies kysyi meistä niin visusti, ja meidän suvustamme, sanoen: vieläkö teidän isänne elää? Onko teillä vielä veljeä? Niin me vastasimme häntä kuin hän kysyi. Taitaisimmeko me ratki tietää hänen sanovan: tuokaat veljenne tänne.

8 Niin sanoi Juuda isällensä Israelille: lähetä nuorukainen minun kanssani, niin me valmistamme ja lähdemme matkaan: että me eläisimme ja emme kuolisi, sekä me että sinä ja meidän lapsemme.

9 Minä takaan hänen edestänsä, kaipaa häntä minun käsistäni; jollen minä tuo häntä jälleen sinun tykös, ja pane häntä sinun etees, niin minä olen vikapää sinun edessäs kaikkena minun elinaikanani.

10 Sillä jollei meillä olisi ollut viivytystä, totisesti me olisimme jo toisen kerran tulleet jällensä.

11 Niin sanoi Israel heidän isänsä heille: jos nyt kumminkin niin pitää oleman, tehkäät siis näin: ottakaat maan parhaista hedelmistä teidän astioihinne, ja viekäät sille miehelle lahjoja: jotakin mastiksia ja hunajaa, ja styraksia, ja ladanumia, ja dadelia ja mandelia.

12 Ottakaat myös toinen raha teidän myötänne, ja se raha, jonka te toitte jällensä säkkein suussa, viekäät myötänne; taitaa olla, että se on epähuomiosta tapahtunut.

13 Ottakaat myös teidän veljenne; ja valmistakaat, ja menkäät jälleen sen miehen tykö.

14 Jumala kaikkivaltias antakoon teidän löytää laupiuden sen miehen edessä, että hän päästäis jälleen teille toisen teidän veljenne, ja (tämän) BenJaminin. Mutta minä, niinkuin minä olen lapsettomaksi joutunut, olen lapsetonna.

15 Niin ottivat miehet nämät lahjat, ja ottivat kaksi sen vertaa rahaa myötänsä, ja BenJaminin: valmistivat itsensä ja menivät Egyptiin, ja seisoivat Josephin edessä.

16 Ja kun Joseph näki BenJaminin heidän kanssansa, sanoi hän huoneensa haltialle: vie nämät miehet huoneesen, ja tee ja teurasta ja valmista; sillä heidän pitää minun kanssani päivällistä syömän.

17 Ja se mies teki niinkuin Joseph oli hänelle käskenyt, ja vei miehet Josephin huoneesen.

18 Ja he pelkäsivät, että he vietiin Josephin huoneesen, ja sanoivat: me viedään tänne sen rahan tähden jonka me tätä ennen löysimme meidän säkeistämme: että hän soimais meitä, ja saattais meitä oikeuden alle, ja ottais meitä orjiksensa, ja meidän aasimme.

19 Sentähden he menivät Josephin huoneenhaltian tykö, ja puhuttelivat häntä huoneen oven edessä,

20 Ja sanoivat: ah, minun herrani, me olimme ennen tänne tulleet ostamaan jyviä.

21 Ja koska me tulimme yösialle, ja avasimme meidän säkkimme, katso, niin oli itsekunkin raha säkkinsä suussa täydellä painolla: sentähden olemme me ne jällensä myötämme tuoneet.

22 Olemme myös toisen rahan myötämme tuoneet ostaaksemme jyviä; emme sitä tiedä, kuka on pannut jällensä meidän rahamme meidän säkkiimme.

23 Mutta hän sanoi: olkaat hyvässä turvassa, älkäät peljätkö: teidän Jumalanne ja teidän isänne Jumala on teille tavaran antanut teidän säkkiinne: teidän rahanne olen minä saanut. Ja hän toi Simeonin heidän tykönsä.

24 Ja se mies vei heidät Josephin huoneesen, antoi heille vettä pestä heidän jalkojansa, ja antoi ruokaa heidän aaseillensa.

25 Mutta he valmistivat lahjojansa, siihen asti kuin Joseph tuli päivälliselle; sillä he olivat kuulleet, että heidän piti siellä syömän.

26 Koska Joseph tuli huoneesen, kantoivat he lahjoja huoneesen hänelle käsissänsä, ja kumarsivat maahan hänen eteensä.

27 Ja hän tervehti heitä rakkaasti, ja sanoi: onko teidän vanha isänne rauhassa, josta te minulle sanoitte? Vieläkö hän elää?

28 He vastasivat: sinun palvelias meidän isämme on rauhassa, ja elää vielä; ja he kumarsivat ja maahan lankesivat hänen edessänsä.

29 Niin hän nosti silmänsä ja näki veljensä BenJaminin, äitinsä pojan, ja sanoi: onko tämä teidän nuorin veljenne, josta te sanoitte minlle? Ja sanoi vielä: Jumala olkoon sinulle armollinen, minun poikani.

30 Ja Joseph kiiruhti itsensä; sillä hänen sydämensä paloi veljeänsä kohtaan, ja etsi siaa itkeäksensä; ja meni kamariinsa, ja itki siellä.

31 Ja kuin hän oli pessyt kasvona, tuli hän ulos; ja pidätti itsensä, ja sanoi: tuokaat leipää.

32 Ja pantiin erinänsä hänelle ja erinänsä heille, niin myös Egyptiläisille, jotka hänen kanssansa atrioitsivat, erinänsä; sillä Egyptiläiset ei saa syödä Hebrealaisten kanssa, sillä se on Egyptiläisille kauhistus.

33 Ja he istutettiin hänen kohdallensa, esikoinen esikoisuutensa jälkeen, ja nuorin nuoruutensa jälkeen: sitä miehet ihmettelivät keskenänsä.

34 Ja heille kannettiin ruokaa hänen pöydältänsä, mutta BenJaminille viisi kertaa enemmän kuin muille. Ja he joivat ja juopuivat hänen kanssansa.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

来自斯威登堡的著作

 

Arcana Coelestia#5663

学习本章节

  
/10837  
  

5663. 'Your God and the God of your father' means the Lord's Divine Human. This becomes clear from the fact that where the name God or the name Jehovah is used in the Word, the Lord and no one else is meant, 1343, 1736, 2921, 3035. And when the words 'your God and the God of your father' are used - that is, the God of Israel and Jacob and of his sons - the Lord's Divine Human is meant, in particular His Divine Natural, 3305, 4286, 4570; for 'Israel' represented the Lord's interior Natural, 'Jacob' His exterior Natural, and 'his sons' the truths present in that Natural.

[2] The truth that the Lord was meant by God and Jehovah in the Word was unknown to the Jewish Church; and the Christian Church at the present day does not know it, the reason for its ignorance of this truth being that it has distinguished the Divine into three separate persons. But the Ancient Church which existed after the Flood, and especially the Most Ancient Church which existed before the Flood, did not understand by Jehovah and God anyone else than the Lord, in particular His Divine Human. They did know about the Divine Himself who dwells within the Lord, and whom the Lord calls His Father; but they could not engage in any thought about the Divine Himself who dwells within the Lord, only about His Divine Human, and consequently could not be joined to any other that is Divine. For that linking together is effected through thought which is the activity of the understanding and through affection which is the activity of the will, thus through faith and love. When anyone thinks about the Divine Himself his thought becomes lost so to speak in boundless space and so is dissipated. As a consequence no joining together can result. But it is different when anyone thinks about the Divine Himself as the Divine Human. Those people living in former times also knew that unless they were joined to the Divine they could not be saved.

[3] It was therefore a Divine Human that the Ancient Churches worshipped, and it was Jehovah in this Divine Human that revealed Himself among them. That Divine Human was also the Divine Himself in heaven, for heaven consists of a single human being called the Grand Man, dealt with at the ends of chapters up to this point. The Divine in heaven is essentially the Divine Himself; but He exists in heaven as a Divine Man. This Man is the one the Lord took upon Himself, made Divine within Himself, and made one with the Divine Himself, even as He had from eternity been made one with Him; for He has from eternity been one. He acted in that way because the human race could not otherwise be saved. The channel formed by heaven, and so by the Divine Human there, by means of which the Divine Himself came into people's minds was no longer adequate; therefore the Divine Himself was willing to make the Divine Human one with Himself through the Human He actually took upon Himself in the world. This Divine Human and that Divine Himself are the Lord.

  
/10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.