Библия

 

Hesekiel 33

Учиться

   

1 Minulle tuli tämä Herran sana:

2 "Ihmislapsi, puhu kansasi lapsille ja sano heille: Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ja maan kansa on ottanut yhden miehen joukostansa ja asettanut hänet vartijakseen

3 ja jos hän näkee miekan tulevan maan kimppuun ja puhaltaa pasunaan ja varoittaa kansaa,

4 ja joku kuulee pasunan äänen, mutta ei ota varoituksesta vaaria, ja miekka tulee ja ottaa hänet pois, niin hänen verensä tulee hänen oman päänsä päälle:

5 hän kuuli pasunan äänen, mutta ei ottanut varoituksesta vaaria; hänen verensä tulee hänen päällensä. Jos olisi ottanut varoituksesta vaarin, olisi hän pelastanut sielunsa.

6 Jos taas vartija näkee miekan tulevan, mutta ei puhalla pasunaan eikä kansa saa varoitusta, ja miekka tulee ja ottaa pois jonkun sielun heistä, on hän otettu pois synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin vartijan kädestä.

7 Ja sinä, ihmislapsi! Minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani.

8 Jos minä sanon jumalattomalle: jumalaton, sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen tiestänsä, niin se jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.

9 Mutta jos sinä varoitat jumalatonta hänen tiestänsä, että hän kääntyisi siltä pois, eikä hän tieltänsä käänny, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.

10 Ja sinä, ihmislapsi! Sano Israelin heimolle: Näin te sanotte: 'Niin, rikoksemme ja syntimme ovat meidän päällämme, ja me riudumme niiden tähden. Kuinka me voisimme pysyä elossa?'

11 Sano heille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää. Kääntykää, kääntykää pois pahoilta teiltänne; ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo!

12 Ja sinä, ihmislapsi! Sano kansasi lapsille: Vanhurskasta ei pelasta hänen vanhurskautensa sinä päivänä, jona hän rikkoo, ja jumalaton pääsee suistumasta turmioon jumalattomuutensa tähden sinä päivänä, jona hän kääntyy pois jumalattomuudestaan, ja vanhurskas ei voi elää vanhurskautensa turvin sinä päivänä, jona hän syntiä tekee.

13 Jos minä sanon vanhurskaalle, että hän totisesti saa elää, mutta hän sitten luottaa vanhurskauteensa ja tekee vääryyttä, niin hänen vanhurskauttansa ei ensinkään muisteta, vaan hän kuolee vääryydessään, jota on tehnyt.

14 Ja jos minä sanon jumalattomalle, että hänen totisesti on kuoltava, mutta hän kääntyy pois synnistänsä ja tekee oikeuden ja vanhurskauden

15 -antaa takaisin, tuo jumalaton, pantin, korvaa riistämänsä ja vaeltaa elämän käskyjen mukaan, niin ettei vääryyttä tee-niin totisesti hän saa elää; ei hänen ole kuoltava.

16 Hänen syntejänsä, jotka hän on tehnyt, ei ensinkään muisteta: hän on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, hän totisesti saa elää.

17 Ja vielä sinun kansasi lapset sanovat: 'Herran tie ei ole oikea'. Juuri heidän omat tiensä eivät ole oikeat.

18 Jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja vääryyttä tekee, on hänen sentähden kuoltava.

19 Ja jos jumalaton kääntyy pois jumalattomuudestansa ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, saa hän sentähden elää.

20 Ja vielä te sanotte: 'Herran tie ei ole oikea': minä tuomitsen teidät, te Israelin heimo, itsekunkin hänen teittensä mukaan."

21 Kahdentenatoista meidän pakkosiirtolaisuutemme vuotena, kymmenennessä kuussa, kuukauden viidentenä päivänä tuli minun luokseni pakolainen Jerusalemista ja sanoi: "Kaupunki on valloitettu".

22 Herran käsi oli tullut minun päälleni jo illalla, ennen pakolaisen tuloa, ja hän avasi minun suuni ennen tämän tuloa aamulla. Niin avautui minun suuni, enkä minä enää ollut mykkänä.

23 Ja minulle tuli tämä Herran sana:

24 "Ihmislapsi, ne, jotka asuvat noilla raunioilla Israelin maassa, sanovat näin: 'Aabraham oli vain yksi, ja hän peri maan; meitä on paljon, meille on maa perinnöksi annettu'.

25 Sano sentähden heille: Näin sanoo Herra, Herra: Te syötte lihaa verinensä, luotte silmänne kivijumaliinne ja vuodatatte verta; ja tekö perisitte maan?

26 Te seisotte miekkanne varassa, harjoitatte kauhistuksia ja saastutatte toistenne vaimoja; ja tekö perisitte maan?

27 Näin on sinun heille sanottava: Näin sanoo Herra, Herra: Niin totta kuin minä elän, niin ne, jotka ovat raunioilla, kaatuvat miekkaan, ja ne, jotka ovat kedolla, minä annan petoeläimille syötäväksi, ja ne, jotka ovat vuorenhuipuilla ja luolissa, kuolevat ruttoon.

28 Ja minä teen maan autioksi ja hävitetyksi, ja heidän ylpeästä uhmastaan tulee loppu, ja Israelin vuoret joutuvat autioiksi, niin ettei siellä kenkään kulje.

29 Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä teen maan autioksi ja hävitetyksi kaikkien kauhistusten tähden, joita he ovat harjoittaneet.

30 Ja sinä, ihmislapsi! Sinun kansasi lapset puhuvat sinusta seinänvierustoilla ja talojen ovilla ja sanovat keskenään, toinen toisellensa, näin: 'Lähtekää kuulemaan, millainen sana nyt on tullut Herralta'.

31 He tulevat sinun luoksesi joukoittain, istuvat edessäsi minun kansanani ja kuuntelevat sinun sanojasi, mutta he eivät tee niitten mukaan, sillä he osoittavat rakkautta suullansa, mutta heidän sydämensä kulkee väärän voiton perässä.

32 Ja katso, sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu: he sanojasi kyllä kuuntelevat, mutta eivät tee niitten mukaan.

33 Mutta kun se toteutuu-ja katso, se toteutuu-silloin he tulevat tietämään, että heidän keskuudessansa on ollut profeetta."

   

Из произведений Сведенборга

 

The Lord # 27

Изучить этот эпизод

  
/ 65  
  

27. The Lord is called the Son of Humanity when the subject is redemption, salvation, reformation, and regeneration, as we can tell from the following:

The Son of Humanity came to give his life as a redemption for many. (Matthew 20:28; Mark 10:45)

The Son of Humanity has come to save and not to destroy. (Matthew 18:11; Luke 9:56)

The Son of Humanity has come to seek and to save that which was lost. (Luke 19:10)

The Son of Humanity came so that the world would be saved through him. (John 3:17)

The one who sows good seed is the Son of Humanity. (Matthew 13:37)

Here the subject is redemption and salvation; and since they are effected by the Lord through the Word, he refers to himself as the Son of Humanity.

The Lord said that the Son of Humanity has power to forgive sins (Mark 2:10; Luke 5:24)-that is, power to save. He also said that he was Lord of the Sabbath because he was the Son of Humanity (Matthew 12:8; Mark 2:28; Luke 6:5)-because he himself is the very Word that he is then teaching.

He also says in John,

Do not work for the food that perishes, but for the food that endures to eternal life, which the Son of Humanity will give you. (John 6:27)

Food means everything true and good in the teaching drawn from the Word and therefore from the Lord. This is also the meaning of the manna and of the bread that comes down from heaven, as well as the meaning of these words in the same chapter:

Unless you eat the flesh of the Son of Humanity and drink his blood, you will not have life within you. (John 6:53)

The flesh or bread is good actions done from love as a result of the Word, and the blood or wine is good actions done from faith as a result of the Word, both of which come from the Lord.

[2] “The Son of Humanity” means much the same in various other passages where it is found, such as the following:

Foxes have dens and birds have nests, but the Son of Humanity has nowhere to lay his head. (Matthew 8:20; Luke 9:58)

This means that the Word had no place among the Jews, as the Lord also says in John 8:37, and that the Word was not abiding in them, because they did not acknowledge him (John 5:38).

The Son of Humanity means the Lord as the Word in Revelation as well:

In the midst of seven lampstands I saw one like the Son of Humanity, clothed with a garment down to the feet and girded about the chest with a golden band. (Revelation 1:13 and following)

In this passage various images are used to represent the Lord as the Word, so he is also called “the Son of Humanity.” In David:

Let your hand be with the man of your right hand, with the Son of Humanity whom you have strengthened for yourself. Then we will not turn back from you. Bring us to life. (Psalms 80:17-19)

The man of your right hand in this passage is also the Lord as the Word, and so is the Son of Humanity. He is called “the man of your right hand” because the Lord has power from divine truth, which is also the Word; and he gained divine power when he fulfilled the whole Word. That is why he also said that they would see the Son of Humanity sitting at the right hand of the Father with power (Mark 14:62).

  
/ 65  
  

Thanks to the Swedenborg Foundation for the permission to use this translation.

Библия

 

Ezekiel 34:2

Учиться

       

2 Son of man, prophesy against the shepherds of Israel, prophesy, and tell them, even to the shepherds, Thus says the Lord Yahweh: Woe to the shepherds of Israel who feed themselves! Shouldn't the shepherds feed the sheep?