¹ Ja tapahtui ensimmäisenä vuotena toistakymmentä ensimmäisenä päivänä kolmannessa kuukaudessa, että Herran sana tapahtui minulle, sanoen:

² Sinä, ihmisen poika, sano Pharaolle, Egyptin kuninkaalle ja hänen kansallensa: kenen vertaiseksi sinä luulet itses sinun suuruudessas?

³ Katso, Assur oli niinkuin sedripuu Libanonissa, ihanaisilla oksilla, paksuilla lehdillä, sangen korkia, että hänen latvansa oli kaikkein korkein muiden paksuin oksain seassa,

⁴ Vedet tekivät hänen suureksi ja syvyys korkiaksi; hänen virtansa kävivät ympäri hänen kantoansa, ja ojansa antoi hän vuotaa kaikkien puiden tykö maalla.

⁵ Sentähden tuli hän muita puita korkiammaksi, ja sai monta oksaa ja pitkää varpua; sillä hänellä oli kyllä vettä, itsiänsä levittää.

⁶ Kaikki taivaan linnut tekivät pesänsä hänen oksiinsa, ja kaikki pedot kedolla poikivat hänen varpujensa alla, ja hänen varjonsa alla asuivat kaikki suuret kansat.

⁷ Hänellä oli kauniit ja pitkät oksat; sillä hänen juurillansa oli paljon vettä.

⁸ Ja ei yksikään sedripuu ollut Jumalan puutarhassa hänen veransa, eikä hongatkaan olleet hänen oksiinsa verrattavat, ei myös plataneapuut olleet mitään hänen oksainsa suhteen; ja ei Jumalan puutarhassa ollut yhtään puuta hänen kaltaistansa kauneudessa.

⁹ Minä olen sen kauniiksi tehnyt saamaan niin monta oksaa, että kaikki ihanaiset puut Jumalan puutarhassa kadehtivat häntä.

¹⁰ Sentähden sanoo Herra, Herra näin että hän niin korkiaksi tullut on, että hänen latvansa seisoi suurten ja korkiain paksuin oksain seassa, ja hänen sydämensä paisui hänen korkeutensa tähden:

¹¹ Sentähden annoin minä hänen kaikkein väkevimmän käsiin pakanain seassa, joka hänen kanssansa mielensä jälkeen toimittaa; ja minä ajoin hänen pois, niinkuin hän jumalattomalla menollansa ansainnut oli:

¹² Että muukalaiset pakanain tyrannit hänen hävittäisivät, ja hajoittaisivat hänen, että hänen oksansa vuorella ja kaikissa laaksoissa makaisivat, ja hänen oksansa murtuneina kaikissa maan ojissa olisivat; että kaikkein kansain maan päällä täytyy hänen varjoansa paeta, ja sen jättää.

¹³ Ja kaikki taivaan linnut istuivat hänen langenneilla kannoillansa, ja kaikki pedot kedolla nojasivat hänen oksiinsa.

¹⁴ Ettei enään yksikään puu veden tykönä iso olisi korkeudestansa, eikä sen latva seisoisi korkiana suurten paksuin oksain seassa, ja ettei yksikään puu veden tykönä tekisi itsiänsä suuremmaksi muita; sillä heidän kaikkein pitää maan alle ja kuolemalle annetuksi tuleman, niinkuin muutkin ihmiset, jotka kuoppaan menevät.

¹⁵ Näin sanoo Herra, Herra: siihen aikaan, kuin hän meni alas helvettiin, tein minä murheen, ja annoin syvyyden peittää hänen, ja hänen virtansa piti oleman alallansa, ja ne suuret vedet ei taitaneet juosta, ja tein, että Libanon murehti hänen tähtensä, ja kaikki puut kedolla kuivettuivat hänen tähtensä.

¹⁶ Minä peljätin pakanat, kuin he kuulivat hänen langenneeksi, ja että minä syöksin hänen alas helvettiin niiden sekaan, jotka kuoppaan menevät; ja kaikki ihanaiset puut maassa, parhaat ja jaloimmat Libanonissa, ja kaikki, jotka olivat seisoneet veden tykönä, saivat siitä lohdutuksen.

¹⁷ Sillä heidän piti myös alas menemän heidän kanssansa helvettiin miekalla tapettuin tykö, että he hänen käsivartensa varjon alla pakanain seassa asuneet olivat.

¹⁸ Kuinka suureksi sinä (Pharao) luit sinun ylpeytes ja suuruutes niiden ihanain puiden seassa? Sillä sinun täytyy ihanain puiden kanssa mennä alas maan alle, ja ympärileikkaamattomain seassa maata, jotka miekalla tapetut ovat. Niin pitää Pharaolle tapahtuman, ja kaikelle hänen kansallensa, sanoo Herra, Herra.

¹ Kiitä Herraa, sieluni! Herra, minun Jumalani, sinä olet sangen suuresti kunnioitettu, suurella kunnialla ja kaunistuksella olet sinä puetettu.

² Sinä puetat itses valkeudella niinkuin vaatteella: sinä levität taivaat niinkuin peitteen.

³ Sinä peität sen päällyksen vedellä: sinä menet pilvissä niinkuin ratasten päällä, ja käyt tuulen siipein päällä.

⁴ Sinä teet enkelis hengeksi ja palvelias liekitseväiseksi tuleksi.

⁵ Sinä joka maan perustit perustuksensa päälle, ettei sen pidä liikkuman ijankaikkisesti.

⁶ Syvyydellä sinä sen peität niinkuin vaatteella, ja vedet seisovat vuorilla.

⁷ Mutta sinun nuhtelemisestas he pakenevat: sinun jylinästäs he menevät pois.

⁸ Vuoret astuvat ylös, ja laaksot astuvat alas siallensa, johon heidät perustanut olet.

⁹ Määrän sinä panit, jota ei he käy ylitse, eikä palaja maata peittämään.

¹⁰ Sinä annat lähteet laaksoissa kuohua, niin että ne vuorten välitse vuotavat;

¹¹ Että kaikki eläimet metsässä joisivat, ja että pedot janonsa sammuttaisivat.

¹² Heidän tykönänsä istuvat taivaan linnut, ja visertävät oksilla.

¹³ Sinä liotat vuoret ylhäältä: sinä täytät maan hedelmällä, jonka sinä saatat.

¹⁴ Sinä kasvatat ruohon karjalle, ja jyvät ihmisten tarpeeksi, tuottaakses leipää maasta.

¹⁵ Ja että viina ihmisen sydämen ilahuttaa, ja hänen kasvonsa kaunistuu öljystä: ja leipä vahvistaa ihmisen sydämen.

¹⁶ Että Herran puut nesteestä täynnä olisivat: Libanonin sedripuut, jotka hän on istuttanut;

¹⁷ Siellä linnut pesiä tekevät, ja haikarat hongissa asuvat.

¹⁸ Korkiat vuoret ovat metsävuohten turva, ja kivirauniot kaninein.

¹⁹ Sinä teet kuun aikoja jakamaan, ja aurinko tietää laskemisensa.

²⁰ Sinä teet pimeyden ja yö tulee: silloin kaikki metsän eläimet tulevat ulos.

²¹ Nuoret jalopeurat saaliin perään kiljuvat, ja elatustansa Jumalalta etsivät.

²² Mutta kuin aurinko koittaa, niin he kokoontuvat, ja luolissansa makaavat.

²³ Niin menee myös ihminen työhönsä, ja askareillensa ehtoosen asti.

²⁴ Herra, kuinka suuret ja monet ovat sinun käsialas? Sinä olet kaikki taitavasti säätänyt, ja maa on täynnä sinun tavaraas.

²⁵ Tämä meri, joka niin suuri ja lavia on, siinä epälukuiset liikuvat, sekä pienet että suuret eläimet;

²⁶ Siellä haahdet kuljeskelevat: siinä valaskalat ovat, jotkas tehnyt olet, leikitsemään hänessä.

²⁷ Kaikki odottavat sinua, ettäs heille antaisit ruan ajallansa.

²⁸ Koskas heille annat, niin he kokoovat: koskas kätes avaat, niin he hyvyydellä ravitaan.

²⁹ Jos sinä kasvos peität, niin he hämmästyvät: koska sinä otat heidän henkensä pois, niin he hukkuvat, ja tomuksi tulevat jälleen.

³⁰ Sinä lähetät ulos henkes, niin he luoduksi tulevat, ja sinä uudistat maan muodon.

³¹ Herran kunnia pysyy ijankaikkisesti: Herra iloitsee töissänsä.

³² Hän katsahtaa maan päälle, niin se vapisee: hän rupee vuoriin, niin ne suitsevat.

³³ Minä veisaan Herralle minun elinaikanani, ja kiitän minun Jumalaani niinkauvan kuin minä olen.

³⁴ Minun puheeni kelpaa hänelle, ja minä iloitsen Herrassa.

³⁵ Syntiset maalta lopetetaan, ja jumalattomat ei pidä silleen oleman: kiitä Herraa, sieluni, Halleluja!