¹ Ja hän sanoi Mosekselle: astu Herran tykö, sinä ja Aaron, Nadab ja Abihu, ja seitsemänkymmentä vanhinta Israelista: ja kumartakaat itsenne taampana.

² Mutta Moses lähestyköön yksinänsä Herran tykö, ja älkööt muut lähestykö: älköön myös kansa astuko ylös hänen kanssansa.

³ Ja Moses tuli ja jutteli kansalle kaikki Herran sanat, ja oikeudet. Niin vastasi kaikki kansa yhdellä äänellä, ja sanoi: kaikki ne sanat, mitkä Herra puhunut on, tahdomme me tehdä.

⁴ Niin kirjoitti Moses kaikki Herran sanat, ja nousi varhain aamulla, ja rakensi alttarin vuoren palttaan, kahdentoistakymmenen patsaan kanssa, kahdentoistakymmenen Israelin sukukunnan jälkeen.

⁵ Ja lähetti sinne nuoria miehiä Israelin lapsista, jotka uhrasivat polttouhria, ja kiitosuhria Herralle, mulleista.

⁶ Ja Moses otti puolen verestä ja pani maljoihin; mutta toisen puolen verestä priiskotti hän alttarille.

⁷ Ja otti liitonkirjan, ja luki sen kansan korvain kuullen, ja he sanoivat: kaikki mitä Herra puhunut on tahdomme me tehdä ja olla hänelle kuuliaiset.

⁸ Niin Moses otti veren ja priiskotti kansan päälle, ja sanoi: katso, tämä on liiton veri, jonka Herra teki teidän kanssanne kaikkein näiden sanain päälle.

⁹ Niin astui Moses ja Aaron, Nadab ja Abihu ylös, ja seitsemänkymmentä Israelin vanhinta.

¹⁰ Ja näkivät Israelin Jumalan: hänen jalkainsa alla oli niinkuin teko saphirin kivestä, ja kuin itse taivas, koska seijes on;

¹¹ Eikä ojentanut kättänsä Israelin lasten päämiesten tykö: ja kuin he olivat nähneet Jumalan, niin he söivät ja joivat.

¹² Ja Herra sanoi Mosekselle: astu ylös minun tyköni vuorelle, ja ole siellä: ja minä annan sinulle kiviset taulut, ja lain, ja käskyt, jotka minä kirjoittanut olen, jotka sinun pitää heille opettaman.

¹³ Silloin nousi Moses ja hänen palveliansa Josua: ja Moses astui ylös Jumalan vuorelle.

¹⁴ Ja sanoi vanhimmille: olkaat tässä siihen asti, kuin me palajamme teidän tykönne: katso, Aaron ja Hur ovat teidän tykönänne: jolla joku asia on, se tulkaan heidän eteensä.

¹⁵ Koska Moses tuli vuorelle, niin pilvi peitti vuoren,

¹⁶ Ja Herran kunnia asui Sinain vuorella, ja pilvi peitti sen kuusi päivää: ja hän kutsui Moseksen pilven keskeltä seitsemäntenä päivänä.

¹⁷ Ja Herran kunnia oli nähdä niinkuin kuluttavainen tuli, vuoren kukkulalla, Israelin lasten edessä.

¹⁸ Ja Moses meni keskelle pilveä, ja astui ylös vuorelle: ja Moses oli vuorella neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä.

¹ Ja David puhui Herralle nämät veisun sanat sinä päivänä, jona Herra oli hänen vapahtanut kaikkein vihollistensa käsistä ja Saulin käsistä,

² Ja sanoi: Herra on minun kallioni, ja minun linnani, ja minun vapahtajani;

³ Jumala on minun vahani,johon minä turvaan; minun kilpeni, ja minun autuuteni sarvi, ja minun varjelukseni, ja minun turvani; minun vapahtajani, joka minun pelastaa vääryydestä.

⁴ Ylistettävää Herraa minä avukseni huudan; ja minä vapahdetaan vihollisistani.

⁵ Sillä kuoleman aallot ovat minun piirittäneet, ja Belialin ojat peljättivät minun.

⁶ Helvetin siteet kietoivat minun, ja kuoleman paulat ennättivät minun.

⁷ Ahdistuksessani minä avukseni huudan Herraa, ja minun Jumalani tykö minä huudan; niin hän kuulee minun ääneni templissänsä, ja minun parkuni tulee hänen korviinsa.

⁸ Maa järisi ja vapisi, ja taivaan perustukset liikkuivat; he värisivät, kuin hän vihastui.

⁹ Savu suitsi hänen sieramistansa ja kuluttavainen tuli hänen suustansa, niin että hiilet siitä syttyivät.

¹⁰ Hän notkisti taivaat ja astui alas; ja synkiä pimeys oli hänen jalkainsa alla.

¹¹ Ja hän astui Kerubimin päälle ja lensi, ja näkyi tuulen sulkain päällä.

¹² Hän pani pimeyden majaksi ympärillensä, ja paksut ja vedestä mustat pilvet.

¹³ Siitä kirkkaudesta hänen edessänsä paloivat tuliset hiilet.

¹⁴ Herra jylisti taivaassa, Ylimmäinen antoi pauhinansa.

¹⁵ Hän ampui nuolia ja hajoitti heitä, hän iski leimaukset ja peljätti heitä.

¹⁶ Ja niin ilmestyivät meren kuljut, ja maan perustukset ilmaantuivat Herran kovasta nuhtelemisesta ja hänen sieramiensa hengen puhalluksesta.

¹⁷ Hän lähetti korkeudesta ja otti minun ja veti minun ulos suurista vesistä.

¹⁸ Hän vapahti minun väkevistä vihollisistani, vainollisiltani, jotka olivat minua väkevämmät.

¹⁹ Ne ennättivät minun tuskapäivänäni; mutta Herra tuli minun turvakseni.

²⁰ Hän vei minun ulos lakialle, ja pelasti minun; sillä hän mielistyi minuun.

²¹ Herra maksoi minulle vanhurskauteni jälkeen, hän antoi minulle kätteni puhtauden jälkeen.

²² Sillä minä pidän Herran tiet ja en ole jumalatoin minun Jumalaani vastaan.

²³ Sillä kaikki hänen oikeutensa ovat silmäni edessä, ja hänen käskyjänsä en minä tyköäni hylkää,

²⁴ Vaan olen vakaa hänen edessänsä, ja vältän vääryyttä:

²⁵ Sentähden kostaa Herra minulle vanhurskauteni perästä, puhtauteni jälkeen hänen silmäinsä edessä.

²⁶ Pyhäin kanssa sinä olet pyhä, ja toimellisten kanssa toimellinen.

²⁷ Puhdasten kanssa sinä olet puhdas, ja nurjain kanssa sinä olet nurja.

²⁸ Sinä vapahdat ahdistetun kansan ja sinun silmäs ovat korkeita vastaan, ja sinä nöyryytät ne.

²⁹ Sillä sinä Herra olet valkeuteni: Herra valaisee pimeyteni.

³⁰ Sillä sinun kauttas minä sotaväen lävitse juoksen, ja Jumalassani karkaan muurin ylitse.

³¹ Jumalan tie on täydellinen, Herran puhe tulella koeteltu: hän on kaikkein kilpi, jotka hänen päällensä uskaltavat.

³² Sillä kuka on Jumala, paitsi Herraa? ja kuka on kallio paitsi meidän Jumalaamme?

³³ Jumala on väkevyyteni ja voimani: hän avaa minun tieni täydellisesti.

³⁴ Hän tekee jalkani peurain kaltaiseksi, ja asettaa minun korkeuteni päälle.

³⁵ Hän opettaa käteni sotimaan ja käsivarteni vaskijoutsea jännittämään.

³⁶ Ja sinä annoit minulle sinun autuutes kilven: Ja kuin sinä nöyryytät minun, teet sinä minun suureksi.

³⁷ Sinä levitit minun askeleeni minun allani, ja ei minun kantapääni livistyneet.

³⁸ Minä ajan vihollisiani takaa ja hävitän heitä, Ja en palaja ennenkuin minä heidät hukutan.

³⁹ Minä hukutan heidät ja runtelen, ettei heidän pidä nouseman; heidän täytyy kaatua jalkaini alle.

⁴⁰ Sinä valmistat minun voimalla sotaan, sinä taivutat minun alleni ne, jotka nousevat minua vastaan.

⁴¹ Ja sinä annat minulle viholliseni kaulan; ja minä kadotan vainoojani.

⁴² He huutavat, vaan ei ole auttajaa: Herran tykö, mutta ei hän vastaa heitä.

⁴³ Minä survon heitä niinkuin maan tomun, ja muserran heidän rikki ja hajoitan heidät niinkuin loan kaduilta.

⁴⁴ Sinä pelastat minua riitaisesta kansasta, ja asetat minun pakanain pääksi: se kansa, jota en minä tuntenut, palvelee minua.

⁴⁵ Muukalaiset lapset viekastelevat minua, korvan kuuloon he kuulevat minua.

⁴⁶ Muukalaiset lapset vaipuvat ja vapisevat siteistänsä.

⁴⁷ Herra elää, ja kiitetty olkoon minun kallioni, ja ylistetty olkoon Jumala, minun autuuteni kallio!

⁴⁸ Jumala, joka minulle koston antaa ja vaatii kansat minun alleni,

⁴⁹ Joka minua johdatat ulos vihollisistani ja korotat minun niistä, jotka karkaavat minua vastaan, sinä pelastat minua väkivaltaisesta miehestä.

⁵⁰ Sentähden minä kiitän sinua Herra pakanain seassa, ja sinun nimelles kiitoksen veisaan.

⁵¹ Joka kuninkaallensa suuren autuuden osoittaa ja tekee laupiuden voidellullensa, Davidille ja hänen siemenehensä ijankaikkisesti.