Біблія

 

synty 26

Дослідження

   

1 Mutta maahan tuli nälänhätä, toinen kuin se nälänhätä, joka oli ollut aikaisemmin, Aabrahamin päivinä. Silloin Iisak meni Abimelekin, filistealaisten kuninkaan, luo Gerariin.

2 Ja Herra ilmestyi hänelle ja sanoi: "Älä mene Egyptiin, vaan jää asumaan maahan, jonka minä sinulle sanon.

3 Oleskele muukalaisena tässä maassa, ja minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua. Sillä sinulle ja sinun jälkeläisillesi minä annan kaikki nämä maat ja pidän valan, jonka minä olen vannonut sinun isällesi Aabrahamille.

4 Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja annan jälkeläisillesi kaikki nämä maat, ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä,

5 sentähden että Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani."

6 Niin Iisak asettui Gerariin.

7 Ja kun sen paikkakunnan miehet kysyivät hänen vaimostansa, sanoi hän: "Hän on minun sisareni". Hän näet pelkäsi sanoa: "Hän on minun vaimoni", sillä hän ajatteli: "Nuo miehet voivat tappaa minut Rebekan tähden, sillä hän on näöltään kaunis".

8 Kun hän oli viipynyt siellä jonkun aikaa, niin tapahtui, että Abimelek, filistealaisten kuningas, kerran katsellessaan ulos akkunasta näki Iisakin hyväilevän vaimoansa.

9 Niin Abimelek kutsutti Iisakin ja sanoi: "Katso, hänhän on sinun vaimosi! Miksi olet sanonut: 'Hän on minun sisareni'?" Iisak vastasi hänelle: "Minä ajattelin, että minut muuten ehkä tapetaan hänen tähtensä".

10 Abimelek sanoi: "Mitä oletkaan meille tehnyt! Kuinka helposti olisikaan voinut tapahtua, että joku kansasta olisi maannut sinun vaimosi kanssa, ja niin sinä olisit saattanut meidät syyhyn!"

11 Ja Abimelek antoi käskyn kaikelle kansalle, sanoen: "Joka koskee tähän mieheen tai hänen vaimoonsa, se on kuolemalla rangaistava".

12 Ja Iisak kylvi siinä maassa ja sai sinä vuonna satakertaisesti, sillä Herra siunasi häntä.

13 Ja hän rikastui ja hyötyi hyötymistään, kunnes hänestä tuli hyvin rikas.

14 Ja hänellä oli laumoittain sekä pikkukarjaa että raavaskarjaa ja paljon palvelijoita, niin että filistealaiset alkoivat kadehtia häntä.

15 Ja filistealaiset tukkivat kaikki ne kaivot, jotka hänen isänsä palvelijat olivat kaivaneet hänen isänsä Aabrahamin päivinä, ja täyttivät ne mullalla.

16 Silloin Abimelek sanoi Iisakille: "Mene pois luotamme, sillä sinä olet tullut paljon väkevämmäksi meitä".

17 Niin Iisak lähti sieltä ja leiriytyi Gerarin laaksoon ja asui siellä.

18 Ja Iisak kaivatti uudelleen auki ne vesikaivot, jotka hänen isänsä Aabrahamin päivinä olivat kaivetut, mutta jotka filistealaiset olivat Aabrahamin kuoltua tukkineet, ja antoi niille jälleen ne nimet, jotka hänen isänsä oli niille antanut.

19 Ja Iisakin palvelijat kaivoivat laaksossa ja löysivät sieltä kaivon, jossa oli juoksevaa vettä.

20 Mutta Gerarin paimenet alkoivat riidellä Iisakin paimenten kanssa, sanoen: "Vesi on meidän". Niin hän kutsui kaivon Eesekiksi, koska he olivat riidelleet hänen kanssaan.

21 Senjälkeen he kaivoivat toisen kaivon ja joutuivat riitaan siitäkin; niin hän antoi sille nimen Sitna.

22 Sitten hän muutti sieltä pois ja kaivoi vielä yhden kaivon. Siitä ei syntynyt riitaa. Sentähden hän nimitti sen Rehobotiksi ja sanoi: "Nyt Herra on antanut meille tilaa, niin että voimme lisääntyä maassa".

23 Sieltä hän meni Beersebaan.

24 Ja Herra ilmestyi hänelle sinä yönä ja sanoi: "Minä olen sinun isäsi Aabrahamin Jumala; älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun suureksi palvelijani Aabrahamin tähden".

25 Silloin hän rakensi sinne alttarin, huusi avuksi Herran nimeä ja pystytti sinne telttansa. Ja Iisakin palvelijat kaivoivat siihen kaivon.

26 Niin Abimelek lähti hänen luokseen Gerarista ystävänsä Ahusatin ja sotapäällikkönsä Piikolin seuraamana.

27 Mutta Iisak sanoi heille: "Minkätähden tulette minun luokseni, vaikka olette minulle vihamieliset ja karkoititte minut luotanne?"

28 He vastasivat: "Me olemme selvästi nähneet, että Herra on sinun kanssasi. Sentähden ajattelimme: 'Olkoon sinun ja meidän välillämme valallinen sopimus; me tahdomme tehdä sinun kanssasi liiton,

29 ettet tee meille mitään pahaa, niinkuin emme mekään ole sinuun koskeneet, vaan olemme tehneet sinulle ainoastaan hyvää ja sallineet sinun lähteä rauhassa'. Sinä olet nyt Herran siunattu."

30 Silloin hän laittoi heille pidot, ja he söivät ja joivat.

31 Varhain seuraavana aamuna he vannoivat valan toisillensa; senjälkeen Iisak päästi heidät menemään, ja he lähtivät hänen luotaan rauhassa.

32 Samana päivänä Iisakin palvelijat tulivat ja kertoivat hänelle kaivosta, jonka olivat kaivaneet, sanoen hänelle:

33 "Me löysimme vettä". Ja hän antoi sille nimen Siba. Sentähden on kaupungin nimi vielä tänäkin päivänä Beerseba.

34 Kun Eesau oli neljänkymmenen vuoden vanha, otti hän vaimoikseen Jehuditin, heettiläisen Beerin tyttären, ja Baasematin, heettiläisen Eelonin tyttären.

35 Näistä tuli Iisakille ja Rebekalle katkera suru.

   

З творів Сведенборга

 

Arcana Coelestia #3494

Вивчіть цей уривок

  
/ 10837  
  

3494. And he called Esau his elder son. That this signifies the affection of good of the natural, or the good of life, is evident from the representation of Esau, as being the Divine good of the natural (concerning which see n. 3300, 3302, 3322); and because the good of the natural is that which appears in the affection and life, therefore it is the affection of good of the natural, or the good of life, that is here represented by Esau. The affection of good in the natural, and the derivative good of life, is what is called the “elder son;” but the affection of truth, and the derivative doctrine of truth, is what is called the “younger son.” That the affection of good, and the derivative good of life, is the “elder son,” that is, the firstborn, is evident from the fact that infants are first of all in good, for they are in a state of innocence, and in a state of love toward their parents and nurse, and in a state of mutual charity toward their infant companions; so that good is the firstborn with every man. This good, into which man is thus initiated when an infant, remains; for whatever is imbibed from infancy enters into the life; and because it remains, it becomes the good of life; for if man should be without such good as that which he has derived from infancy, he would not be a man, but would be more of a wild beast than any in the forest. This good does not indeed appear to be present, because all that is imbibed in the infantile age does not appear otherwise than as something natural-as is sufficiently manifest from walking, and from the other motions of the body; from the manners and decorums of civil life; also from speech, and various other things. From this it may be seen that good is the “elder son,” that is, the firstborn, and consequently that truth is the “younger son,” or is born afterwards; for truth is not learned till the infant becomes a child, a youth, and an adult.

[2] Good as well as truth in the natural or external man is a “son,” that is to say, a son of the rational or internal man; for whatever comes forth in the natural or external man flows in from the rational or internal man, and from this also comes forth and is born; that which does not come forth and is not born therefrom is not a living human thing; it would be as you might say something sensuous corporeal without a soul. From this it is that both good and truth are called “sons,” and indeed sons of the rational. And yet it is not the rational which produces and brings forth the natural, but it is an influx through the rational into the natural, which influx is from the Lord. Therefore all infants who are born are His sons, and afterwards when they become wise, insofar as they are still infants, that is, in the innocence of infancy, in the love of infancy toward their parent, now the Lord, and in the mutual charity of infancy toward their infant companions, now their neighbor, so far they are adopted by the Lord as sons.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Foundation for the permission to use this translation.