Bibliorum

 

Daniel 4

Study

   

1 (H3:31) Kuningas Nebukadnetsar kaikille kansoille, sukukunnille ja kielille, jotka asuvat kaikessa maassa: Teille olkoon paljon rauhaa!

2 (H3:32) Minä näen sen hyväksi, että minä ilmoitan teille ne merkit ja ihmeet, jotka korkein JumaIa minulle tehnyt on.

3 (H3:33) Sillä hänen merkkinsä ovat suuret ja hänen ihmeensä voimalliset; hänen valtakuntansa on ijankaikkinen valtakunta, ja hänen valtansa pysyy suvusta sukuun.

4 (H4:1) Minä Nebukadnetsar, hyvässä levossa ollessani minun huoneessani, ja kuin kaikki hyvin oli minun linnassani,

5 (H4:2) Näin unta, ja hämmästyin; ja ne ajatukset, jotka minulla olivat vuoteessani sen näyn tähden, saattivat minut murheelliseksi.

6 (H4:3) Ja minä käskin kaikki viisaat Babelista tuoda minun eteeni, sanomaan minulle, mitä se uni tietäis.

7 (H4:4) Niin tulivat edes tähtientutkiat, viisaat, Kaldealaiset ja tietäjät, joiden edessä minä unen juttelin; vaan ei he taitaneet sen selitystä minulle ilmoittaa.

8 (H4:5) Siihenasti että viimein Daniel tuli minun eteeni, joka minun Jumalani nimen jälkeen Belsatsariksi kutsutaan, jolla on pyhäin jumalain henki; ja minä juttelin hänelle unen.

9 (H4:6) Belsatsar, sinä ylimmäinen tähtientutkiain seassa, jolla minä tiedän pyhäin jumalain hengen olevan, ja sinulta ei mitään salattu ole; sano minun uneni näky, jonka minä nähnyt olen, ja mitä se tietää.

10 (H4:7) Tämä on näky, jonka minä nähnyt olen minun vuoteessani: Katso, keskellä maata seisoi puu, joka oli sangen korkia.

11 (H4:8) Se oli suuri ja paksu puu. Sen korkeus ulottui taivaasen asti ja näkyi koko maan ääriin.

12 (H4:9) Sen oksat olivat kauniit, ja kantoivat paljon hedelmää, josta kaikki syödä saivat; kaikki eläimet kedolla löysivät varjon sen alla, ja taivaan linnut istuivat sen oksilla, ja kaikki liha elätti itsensä siitä.

13 (H4:10) Ja minä näin yhden näyn minun vuoteessani, ja katso, pyhä vartia tuli alas taivaasta.

14 (H4:11) Se huusi korkiasti ja sanoi näin: Hakatkaat se puu poikki ja karsikaat oksat ja repikäät lehdet ja hajoittakaat sen hedelmät, että eläimet sen alta lähtisivät pois, ja linnut sen oksilta.

15 (H4:12) Kuitenkin jättäkäät kanto juurinensa maahan, mutta hänen pitää rautaisissa ja vaskisissa kahleissa kedolla ruohossa käymän. Hänen pitää makaaman taivaan kasteen alla ja kastuman ja ruokkiman itsensä eläinten kanssa maan ruohoista.

16 (H4:13) Ja ihmisen sydän pitää otettaman häneltä pois ja eläimen sydän hänelle jälleen annettaman; siihenasti että seitsemän aikaa häneltä kuluneet ovat.

17 (H4:14) Se on vartiain neuvossa päätetty, ja pyhäin kanssa puheessa vahvistettu, että elävät tuntisivat Ylimmäisellä vallan olevan ihmisten valtakuntain päälle, ja antavan ne kellenkä hän tahtoo, ja että hän asettaa kaikkein nöyrimmän ihmisen niiden päälle.

18 (H4:15) Tämän unen olen minä kuningas Nebukadnetsar nähnyt. Vaan sinä Belsatsar sano sen selitys; sillä kaikki viisaat minun valtakunnassani ei taida minulle ilmoittaa sen selitystä; vaan sinä kyllä taidat, sillä pyhäin jumalain henki on sinun tykönäs.

19 (H4:16) Silloin hämmästyi Daniel, joka Belsatsariksi kutsuttiin, hetkeksi aikaa, ja hänen ajatuksensa saattivat hänet murheelliseksi. Mutta kuningas sanoi: Belsatsar, se uni ja sen selitys ei mahda sinua murheelliseksi saattaa. Belsatsar vastasi ja sanoi: Ah minun herrani, tämä uni olkoon sinun vihollisilles ja sen selitys sinun vainoojilles!

20 (H4:17) Se puu, jonkas nähnyt olet, että se suuri ja paksu oli, ja hänen korkeutensa taivaasen ulottui, ja näytti itsensä kaiken maan päälle.

21 (H4:18) Ja sen oksat olivat kauniit, ja sen hedelmiä oli paljo, josta kaikki ravittiin ja eläimet kedolla asuivat sen alla, ja taivaan linnut istuivat sen oksilla:

22 (H4:19) Se olet sinä, kuningas, joka niin suuri ja voimallinen olet; sillä sinun voimas on suuri ja ulottuu taivaasen, ja sinun valtas maailman ääriin.

23 (H4:20) Mutta että kuningas pyhän vartian nähnyt on taivaasta tulevan alas ja sanovan: Hakatkaat se puu poikki ja turmelkaat se. Kuitenkin kanto juurinensa jättäkäät maahan, mutta hänen pitää rautaisissa ja vaskisissa kahleissa kedolIa ruohossa käymän ja pitää makaaman taivaan kasteen alla ja kastuman ja itsensä eläinten kanssa kedolla ruokkiman; siihen asti että seitsemän aikaa häneltä kuluneet ovat.

24 (H4:21) Tämä on selitys, herra kuningas, ja tämä on sen Korkeimman neuvo, joka tulee minun herralleni kuninkaalle:

25 (H4:22) Sinä ajetaan pois ihmisten seasta, ja täytyy eläinten seassa kedolla olla, ja annetaan ruohoja syödäkses niinkuin härkäin, ja olet makaava taivaan kasteen alla, ja kastuva, siihenasti kuin seitsemän aikaa sinulta kuluneet ovat, ettäs tuntisit Korkeimmalla vallan olevan ihmisten valtakuntain päälle, ja hänen antavan ne kellenkä hän tahtoo.

26 (H4:23). Mutta että sanottu on, että kanto kuitenkin juurinensa puulle jäämän pitää, niin sinun valtakuntas pysyy sinulle, koska tuntenut olet taivaan vallan.

27 (H4:24) Sentähden, herra kuningas, kelvatkoon sinulle minun neuvoni, ja päästä itses synnistäs vanhurskaudella, ja vapaaksi sinun pahoista töistäs laupiudella vaivaisia kohtaan, niin hän sinun rauhas pitentää.

28 (H4:25) Nämät kaikki tapahtuivat kuningas Nebukadnetsarille.

29 (H4:26) Sillä kahdentoistakymmenen kuukauden perästä, kuin hän kuninkaallisessa linnassansa Babelissa käyskenteli,

30 (H4:27) Puhui kuningas ja sanoi: Eikö tämä ole se suuri Babel, jonka minä rakentanut olen kuninkaalliseksi huoneeksi, minun suuren voimani kautta, minun kunniani ylistykseksi?

31 (H4:28) Ennenkuin kuningas nämät sanat puhunut oli, tuli ääni alas taivaasta: Sinulle kuningas Nebukadnetsar sanotaan: Sinun valtakuntas otetaan sinulta pois.

32 (H4:29) Ja sinä ajetaan pois ihmisten seasta; sinun pitää eläinten seassa kedolla oleman. Ruohoja sinun annetaan syödä niinkuin härkäin siihenasti että seitsemän aikaa sinulta kuluneet ovat, ettäs tuntisit Korkeimmalla vallan olevan ihmisten valtakuntain päälle, ja hänen antavan ne kenelle hän tahtoo.

33 (H4:30) Kohta sillä hetkellä täytettiin sana kuningas Nebukadnetsarissa, ja hän ajettiin pois ihmisten seasta ja söi ruohoja niinkuin härkä, ja hänen ruumiinsa oli taivaan kasteen alla ja kastui siihen asti, että hänen hiuksensa kasvoivat niin suuriksi kuin kotkan höyhenet, ja hänen kyntensä niinkuin linnun kynnet.

34 (H4:31) Sen ajan perästä nostin minä Nebukadnetsar silmäni taivaasen päin ja tulin jälleen taidolleni, ja kiitin sitä Korkeinta. Minä ylistin ja kunnioitin sitä, joka elää ijankaikkisesti, jonka valta on ijankaikkinen valta, ja hänen valtakuntansa pysyy suvusta sukuun.

35 (H4:32) Jonka suhteen kaikki, jotka asuvat maan päällä, ovat luetut niinkuin ei mitään. Hän tekee, kuinka hän tahtoo taivaan sotajoukon kanssa, jotka asuvat maan päällä, ja ei kenkään taida hänen kättänsä estää, eikä hänelle sanoa: Mitäs teet?

36 (H4:33) Silloin tulin minä jälleen taidolleni, ja kuninkaalliseen kunniaani ja jalouteeni ja minun muotooni. Ja minun neuvonantajani ja voimalliseni etsivät minua, ja minä pantiin jälleen valtakuntaani, ja sain vielä suuremman kunnian.

37 (H4:34) Sentähden kiitän minä Nebukadnetsar ja kunnioitan ja ylistän taivaan kuningasta; sillä kaikki hänen työnsä on totuus ja hänen tiensä oikiat; ja joka ylpiä on, sen hän taitaa nöyryyttää.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

Commentarius

 

#93 The Need for New Heavens and a New Earth

By Jonathan S. Rose

Title: The Need for New Heavens and a New Earth

Topic: Second Coming

Summary: We look at the statements in Scripture that a new heavens and a new earth are coming, and ponder whether they mean physical destruction or not.

Use the reference links below to follow along in the Bible as you watch.

References:
Isaiah 65:17; 66:22; 33:20
Jeremiah 31:40
Ezekiel 43:7
Daniel 2:44; 4:3, 34; 6:26; 7:13-14, 18, 27
Amos 9:15
Micah 4:7
2 Peter 3:9-17
Revelation 21:1-5
Genesis 1:1
Jeremiah 4:22
Psalms 102
Isaiah 51:1-16
Jeremiah 4:1-end
Revelation 20:11
Luke 5:36
Ezekiel 36:25
2 Corinthians 5:17

Ludere Video
Spirit and Life Bible Study broadcast from 5/30/2012. The complete series is available at: www.spiritandlifebiblestudy.com

from the Writings of Emanuel Swedenborg

 

Arcana Coelestia #3803

Studere hoc loco

  
/ 10837  
  

3803. 'Jacob told Rachel that he was her father's brother' means the kinship of the good represented by 'Jacob' and of the good represented by 'Laban'. This is clear from the meaning of 'telling' as making known; from the representation of 'Jacob' as good, dealt with already; from the representation of 'Rachel', to whom it was made known, as the affection for interior truth, dealt with in 3793; from the meaning of 'brother', who in this place is Jacob, as good, dealt with in 367, 2360, 3303, 3459; and from the meaning of 'father', who in this place is Laban, as good also, dealt with in 3703. From these meanings and from the train of thought it is evident that 'Jacob told Rachel that he was her father's brother' means the kinship of the good meant by 'Jacob' and of the good meant by 'Laban'. To explain the actual kinship however and so the joining together of the two through the affection for interior truth meant by 'Rachel' would only throw the matter into obscurity, for few know what the good of the natural is and that this is distinct and separate from the good of the rational. Neither do they know what a parallel good springing from a common stock is, nor also what the affection for interior truth is. Anyone who has not by finding out for himself gathered some idea of these matters gains merely a superficial idea, if any at all, from a description of them; for a person takes in only as much of a description given by others as fits in with ideas of his own or else which he acquires by coming to see the thing in himself. All else passes him by. It is enough if one knows that countless kinships of good and truth exist, and that heavenly communities exist in accordance with those kinships, 685, 917, 2739, 3612.

[2] The reason why Jacob calls himself Laban's brother when he was in fact his sister's son is that by virtue of good all are brothers. This also is why Laban in turn calls Jacob 'brother' in verse 15. For it is good that constitutes blood-relationship and which effects any joining together, since good is an attribute of love, and love is a spiritual joining together. This also was the reason why in the ancient Churches all who were governed by good were called brothers. The same happened in the Jewish Church, but because that Church despised everybody else and imagined that they alone were the elect it spoke only of those who had been born Jews as brothers. The rest it called companions or foreigners. The primitive Christian Church also referred to as brothers all who were governed by good, but later on it confined the term to those inside its own group. But the name brother disappeared from among Christians when good did so. And when truth took the place of good, or faith the place of charity, none was able any longer to call another brother by virtue of good, only neighbour. This is also a feature of the doctrine of faith when devoid of the life of charity, in that it seems to be beneath them to exist as a brotherhood when this includes any of lower rank than themselves. For being brothers in their case does not have its origin in the Lord, and therefore in good, but in themselves, and therefore in position and gain.

[3803a] 'And that he was Rebekah's son' means the link between these kindred varieties of good. This becomes clear without explanation, for Rebekah, who was Jacob's mother and Laban's sister, was the one in whom the link existed.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.