圣经文本

 

synty第2章

学习

   

1 Ja niin taivas ja maa päätettiin, ja kaikki heidän joukkonsa.

2 Ja Jumala oli päättänyt seitsemänteen päivään (asti) työnsä, kuin hän tehnyt oli, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa, kuin hän tehnyt oli.

3 Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen; että hän lepäsi hänessä kaikista teoistansa, jotka Jumala loi ja (täydellisesti) teki.

4 Ja näin on taivas ja maa tullut, koska he luotiin, sillä ajalla jolla Herra Jumala teki maan ja taivaan.

5 Ja kaikkinaiset pensaat kedolla, jotka ei ennen olleet maan päällä, ja kaikkinaiset ruohot kedolla, jotka ei ennen kasvaneet. Sillä ei Herra Jumala antanut vielä sataa maan päälle, eikä ollut ihmistä, joka maata viljeli;

6 Vaan sumu nousi maasta, ja kasti kaiken maan.

7 Ja Herra Jumala teki ihmisen, tomun maasta, ja puhalsi hänen sieraimiinsa elävän hengen: ja tuli ihminen niin eläväksi sieluksi.

8 Ja Herra Jumala istutti Paradisin Edenissä itään päin, ja pani siihen ihmisen, jonka hän tehnyt oli.

9 Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaiset puut, ihanaiset nähdä ja hyvät syödä, ja elämän puun keskelle Paradisia, niin myös hyvän ja pahan tiedon puun.

10 Ja Edenistä kävi virta kastamaan Paradisia, ja jakoi sieltä itsensä neljäksi päävirraksi.

11 Ensimäinen kutsutaan Pison: se juoksee koko Hevilan maan ympärinsä, ja siellä on kultaa.

12 Ja sen maan kulta on kallis, ja siellä myös löytään Bedellion, ja kallis kivi Oniks.

13 Toinen virta kutsutaan Gihon: se juoksee koko Etiopian ympärinsä.

14 Kolmas virta kutsutaan Hiddekel, ja juoksee Assyrian editse. Ja neljäs virta on Phrat.

15 Ja Herra Jumala otti ihmisen, ja pani Edenissä Paradisiin, viljelemään ja varjelemaan sitä.

16 Ja Herra Jumala käski ihmistä, ja sanoi: syö vapaasti kaikkinaisista puista Paradisissa;

17 Mutta hyvän ja pahan tiedon puusta älä syö: sillä jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.

18 Ja Herra Jumala sanoi: ei ole hyvä ihmisen yksinänsä olla, minä teen hänelle avun, joka hänen tykönänsä oleman pitää.

19 Koska Herra Jumala oli tehnyt maasta kaikkinaiset eläimet kedolle, ja kaikkinaiset taivaan linnut, toi hän ne Adamin eteen, että hän näkis, kuinka hän ne nimittäis: sillä niinkuin Adam kaikkinaiset eläimet nimitti, niin ne kutsutaan.

20 Ja Adam antoi kullekin karjalle, ja taivaan linnuille, ja eläimille maan päällä heidän nimensä. Mutta Adamille ei löytty apua, joka hänen tykönänsä olisi.

21 Ja Herra jumala pani raskaan unen Adamiin, ja kuin hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistansa, ja täytti sen paikan lihalla.

22 Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän Adamista otti, ja toi sen hänen eteensä.

23 Niin sanoi Adam: tämä on nyt luu minun luistani, ja liha minun lihastani: se pitää kutsuttaman miehiseksi, sillä hän on otettu miehestä.

24 Sentähden pitää miehen luopuman isästänsä ja äidistänsä, ja vaimoonsa sidottu oleman, ja tulevat yhdeksi lihaksi.

25 Ja he olivat molemmat alasti, Adam ja hänen emäntänsä, ja ei hävenneet.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

来自斯威登堡的著作

 

Arcana Coelestia#200

学习本章节

  
/10837  
  

200. The reason the tree of knowledge is now said to be in the middle of the garden, whereas previously in 2:9 the tree of life 1 is said to be in the middle of the garden, and not the tree of knowledge, is that 'the middle of the garden' means that which is inmost. And the inmost of the celestial man, or Most Ancient Church, was the tree of life, 1 which was love and faith deriving from it. But the middle of the garden, or that which was the inmost of this next generation, that is, of the man who may be called celestial-spiritual, was faith. No further description is possible, for the character of the people who lived in those most ancient times is totally unknown at the present day. Their disposition was entirely different from that which is at all possible with anyone today. To convey some intelligible idea of that disposition, let the point be considered that it was from good that they came to know truth, that is, from love they came to know anything of faith. But when that generation died out another took its place whose disposition was entirely different. That is to say, the new generation did not from good come to know truth, or from love come to know the things of faith, but instead had from truth a knowledge of good, that is, had from the things constituting the cognitions of faith a knowledge of those of love; and with the majority it was scarcely anything more than knowledge. Such was the change which took place after the Flood to prevent the destruction of the world.

脚注:

1. literally, of lives

  
/10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.