圣经文本

 

synty第11章

学习

   

1 Ja koko maailmalla oli yhtäläinen kieli ja yhtäläinen puheenparsi.

2 Ja koska he matkustivat idästä, löysivät he kedon Sinearin maalla, ja asuivat siellä.

3 Ja sanoivat keskenänsä: käykäämme tiilejä tekemään ja polttamaan. Ja heillä olivat tiilit kivein siassa, ja maan pihka siteeksi.

4 Ja sanoivat: käykäämme, rakentakaamme meillemme kaupunki ja torni, joka taivaaseen ulottuisi, tehdäksemme meillemme nimeä; ettei meitä hajoitettaisi kaikkiin maihin.

5 Silloin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jota ihmisten lapset rakensivat.

6 Ja Herra sanoi: katso, se on yhtäläinen kansa, ja yhtäläinen kieli on kaikkein heidän seassansa, ja he ovat ruvenneet tätä tekemään: ja nyt ei heitä taideta estettää mistään, kuin he ovat aikoneet tehdä.

7 Käykäämme, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä; niin ettei kenkään ymmärtäisi toisensa kieltä.

8 Ja niin Herra hajoitti heidät sieltä kaikkiin maihin; ja he lakkasivat sitä kaupunkia rakentamasta.

9 Ja sentähden kutsuttiin hänen nimensä Babel: sillä siellä Herra sekoitti koko maan kielen: ja Herra hajoitti heidät sieltä kaikkiin maihin.

10 Nämät ovat Semin sukukunnat: Sem oli sadan ajastajan vanha, ja siitti Arphaksadin, kaksi ajastaikaa vedenpaisumisen jälkeen.

11 Ja eli sitte viisisataa ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

12 Arphaksad oli viidenneljättäkymmentä ajastajan vanha, ja siitti Salan.

13 Ja eli sitte neljäsataa ja kolme ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

14 Sala oli kolmenkymmenen ajastajan vanha, ja siitti Eberin.

15 Ja eli sitte neljäsataa ja kolme ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

16 Eber oli neljänneljättäkymmentä ajastajan vanha, ja siitti Pelegin.

17 Ja eli sitte neljäsataa ja kolmekymmentä ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

18 Peleg oli kolmenkymmenen ajastajan vanha, ja siitti Regun.

19 Ja eli sitte kaksisataa ja yhdeksän ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

20 Regu oli kahdenneljättäkymmentä ajastajan vanha, ja siitti Serugin.

21 Ja eli sitte kaksisataa ja seitsemän ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

22 Serug oli kolmenkymmenen ajastajan vanha ja siitti Nahorin.

23 Ja eli sitte kaksisataa ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

24 Nahor oli yhdeksänkolmattakymmentä ajastajan vanha, ja siitti Taran.

25 Ja eli sitte sata ja yhdeksäntoistakymmentä ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

26 Tara oli seitsemänkymmenen ajastajan vanha, ja siitti Abramin, Nahorin ja Haranin.

27 Nämät ovat Taran sukukunnat: Tara siitti Abramin, Nahorin ja Haranin. Haran siitti Lotin.

28 Ja Haran kuoli isänsä, Taran edessä, isänsä maalla Kaldean Uurissa.

29 Silloin Abram ja Nahor ottivat heillensä emännät: Abramin emännän nimi oli Sarai, ja Nahorin emännän nimi oli Milka, Haranin tytär, joka oli Milkan ja Jiskan isä.

30 Mutta Sarai oli hedelmätöin, eikä ollut hänellä lasta.

31 Ja Tara otti poikansa Abramin ja Lotin Haranin pojan, poikansa pojan, ja miniänsä Sarain, poikansa Abramin emännän, ja he läksivät ulos ynnä Kaldean Uurista menemään Kanaanin maalle, ja tulivat Haraniin, ja asuivat siellä.

32 Ja Tara oli kahdensadan ja viiden ajastajan vanha ja kuoli Haranissa.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

来自斯威登堡的著作

 

Arcana Coelestia#1316

学习本章节

  
/10837  
  

1316. 'See, they are one people, and they all have one lip' means that all had the truth of faith and held to the same doctrine. This is clear from the meaning of 'people' as the truth of faith, and from the meaning of 'lip' as doctrine. That 'people' means the truth of faith, that is, those who possess the truth of faith, has been shown already in 1259, and that 'lip' means the doctrine of faith has been shown above at verse 1. The people are called 'one' and their 'lip' one when all have as their end in view the common good of society, the common good of the Church, and the Lord's kingdom. For in that case the end includes within itself the Lord, from whom all people are one. The Lord cannot possibly be present with someone whose end in view is his own good. That which is man's own excludes the Lord; for in so doing it diverts and directs towards itself the common good of society, that of the Church, and indeed the Lord's kingdom, even to making these exist so to speak for its own sake. Thus it takes away from the Lord that which is His and substitutes itself. And when this is the prevailing attitude with a person the same is the case in each one of his thoughts, and indeed in the smallest details of his thoughts. This is the nature of a person's prevailing attitude.

[2] This is not so apparent during a person's lifetime as it is in the next life. His prevailing attitude reveals itself as a certain sphere which is felt by everyone around him, and it is the fact that it emanates from every single thing within him that makes that sphere such as it is. The sphere of someone who in every respect regards himself takes to itself - or as is said in the next life, absorbs - everything which gratifies it, thus takes to itself all the delight of the spirits surrounding him. It also destroys all the freedom they have It is inevitable therefore that such a person should be banished from their company. When however 'the people are one and the lip one', that is, when they have in view the common good of all, one person never takes to himself the joy of another or destroys the freedom of another, but as far as he can he furthers and increases it. This is why heavenly communities are as one, a oneness that is achieved solely by means of mutual love from the Lord. And the same applies to the Church.

  
/10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.