圣经文本

 

maastamuutto第16章

学习

   

1 Niin he matkustivat Elimistä, ja koko Israelin lasten joukko tuli Sinnin korpeen, joka on Elimin ja Sinain välillä: viidentenätoistakymmenentenä päivänä toisella kuulla sittenkuin he Egyptin maalta lähteneet olivat.

2 Ja koko Israelin lasten joukko napisi Mosesta ja Aaronia vastaan korvessa.

3 Ja Israelin lapset sanoivat heille: joska me olisimme Egyptin maalla Herran käden kautta kuolleet, koska me istuimme lihapatain tykönä, ja oli leipää yltäkyllä syödä; sillä te olette sentähden meidän johdattaneet tähän korpeen kuolettaaksenne näljällä kaikkea tätä joukkoa.

4 Niin sanoi Herra Mosekselle: katso, minä annan sataa teille leipää taivaasta: ja kansan pitää menemän ulos ja kokooman joka päivä niin paljo kuin he tarvitsevat, koetellakseni heitä, jos he vaeltavat minun käskyssäni elikkä ei.

5 Ja pitää tapahtuman, että he kuudentena päivänä valmistavat sen kuin he tuovat (kotia) ja kaksikertaisesti sen suhteen, minkä he muutoin joka päivä kokoovat.

6 Moses ja Aaron sanoivat kaikille Israelin lapsille: ehtoona pitää teidän tietämän Herran johdattaneen teidät Egyptin maalta.

7 Ja huomenna pitää teidän näkemän Herran kunnian; sillä hän on kuullut teidän napistuksenne Herraa vastaan. Ja mitkä me olemme, että te napisette meitä vastaan?

8 Vielä sanoi Moses: Herra antaa teille ehtoona lihaa syödäksenne, ja huomenna leipää teidän ravinnoksenne, että Herra on kuullut teidän napistuksenne, jolla te olette napisseet häntä vastaan. Sillä mitkä me olemme? Teidän napistuksenne ei ole meitä, vaan Herraa vastaan.

9 Ja Moses sanoi Aaronille: sano koko Israelin lasten joukolle: tulkaat Herran eteen, sillä hän on kuullut teidän napistuksenne.

10 Ja tapahtui, kun Aaron näitä puhunut oli kaikelle Israelin lasten joukolle, käänsivät he itsensä korpeen päin, ja katso, Herran kunnia näkyi pilvessä.

11 Ja Herra puhui Mosekselle, sanoen:

12 Minä olen kuullut Israelin lasten napistuksen, puhu heille sanoen: kahden ehtoon välillä pitää teillä oleman lihaa syödäksenne, ja aamulla pitää teidän ravituksi tuleman leivästä: ja teidän pitää tietämän, että minä olen Herra teidän Jumalanne.

13 Ja tapahtui ehtoona, että peltokanat tulivat ja peittivät leirin, ja aamulla oli kaste leirin ympärinsä.

14 Ja kuin kaste nousi, katso, niin oli korvessa jotakin ymmyrjäistä ja pientä, niin kuin härmää maan päällä.

15 Ja kuin Israelin lapset sen näkivät, sanoivat he toinen toisellensa: Man tämä on; sillä he ei tietäneet mitä se oli. Mutta Moses sanoi heille: tämä on se leipä, jonka Herra teille on antanut syödäksenne.

16 Tämä on se, josta Herra käskenyt on. Jokainen kootkaan sitä niin paljo kuin hän itse syö, ja ottakaan gomor joka pääluvulle, henkiluvun jälkeen joka on hänen majassansa.

17 Ja Israelin lapset tekivät niin, ja kokosivat muutamat enemmän ja muutamat vähemmän.

18 Ja kuin he mittasivat sen gomorilla, niin ei sillä mitään liiaksi ollut, joka paljo koonnut oli, eikä siltä mitään puuttunut, joka vähemmän kokosi, mutta jokainen oli koonnut niin paljo kuin he syödäksensä tarvitsivat.

19 Ja Moses sanoi heille: ei kenenkään pidä siitä huomeneksi mitään jättämän.

20 Mutta ei he kuulleet Mosesta, monikahdat jättivät siitä jotakin huomeneksi. Niin madot kasvoivat siihen, ja tuli haisemaan. Ja Moses vihastui heidän päällensä.

21 Niin he kokosivat siitä joka aamu, niin paljon kuin jokainen syödäksensä tarvitsi. Mutta koska päivä tuli palavaksi, niin se suli.

22 Ja tapahtui kuudentena päivänä, että he kokosivat kaksikertaisesti sitä leipää, kaksi gomoria kullekin. Ja kaikki päämiehet kansan seasta tulivat ja ilmoittivat sen Mosekselle.

23 Ja hän sanoi heille: tämä on se minkä Herra sanonut on: huomenna on sabbati, pyhä lepo Herralle: mitä te leivotte, se leipokaat, ja mitä te keitätte, se keittäkäät; mutta mitä liiaksi on, jättäkäät se tähteelle pantaa huomeneksi.

24 Ja he jättivät sitä huomeneksi, niinkuin Moses käskenyt oli: ja ei tullut se haisemaan, eikä matoa tullut siihen.

25 Niin sanoi Moses: syökäät se tänäpänä, sillä tätäpänä on Herran sabbati: tänäpänä ette sitä löydä kedolta.

26 Kuusi päivää pitää teidän kokooman; mutta seitsemäntenä päivänä on sabbati, ja ei löydetä sitä.

27 Ja tapahtui, että seitsemäntenä päivänä läksivät muutamat kansan seasta kokoomaan, ja ei he löytäneet mitään.

28 Niin Herra sanoi Mosekselle: kuinka kauvan ette tahdo pitää minun käskyjäni ja lakiani?

29 Katsokaat, Herra on teille antanut sabbatin, ja sen tähden on hän antanut teille kuudentena päivänä kahden päivän leivän: niin olkaan siis jokainen kotonansa, ja älkään yksikään lähtekö siastansa seitsemäntenä päivänä.

30 Niin lepäsi kansa seitsemäntenä päivänä.

31 Ja Israelin huone kutsui hänen nimensä man: ja se oli niinkuin korianderin siemen, valkia, ja maisti niinkuin sämpylä hunajan kanssa.

32 Ja Moses sanoi: tämä on se minkä Herra käskenyt on: täytä gomor siitä, kätkettää teidän jälkeentulevaisillenne: että he näkisivät sen leivän, jolla minä olen teitä ruokkinut korvessa, koska minä johdatin teitä ulos Egyptin maalta.

33 Ja Moses sanoi Aaronille: ota astia, ja pane siihen gomorin täysi mannaa: ja pane se Herran eteen, tallella pidettää teidän jälkeen tulevaisillenne.

34 Niinkuin Herra käskenyt oli Mosekselle, niin Aaron pani sen todistuksen eteen tallella pidettäväksi.

35 Ja Israelin lapset söivät mannaa neljäkymmentä ajastaikaa, siihenasti kuin he tulivat sille maalle jossa heidän asuman piti: siihenasti kuin he tulivat Kanaanin maan rajoille, söivät he mannaa.

36 Ja gomor on kymmenes osa ephaa.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

来自斯威登堡的著作

 

Arcana Coelestia#8426

学习本章节

  
/10837  
  

8426. 'At evening you will know that Jehovah has brought you out of the land of Egypt' means that at the end of a former state comes the revelation that they have been delivered. This is clear from the meaning of 'at evening' as the end of a former state, dealt with below; from the meaning of 'knowing' as being revealed, for what Jehovah causes a person to know is called revelation; and from the meaning of 'bringing out' as delivering, as often before, at this point from the molestations that are meant by 'the land of Egypt', 7278.

[2] The reason why 'at evening' means the end of a former state is that changes of state in the next life resemble the times of day in the world, that is to say, morning, midday, evening, and night or twilight, then morning again. It should be recognized that in the spiritual world changes of state are forever taking place, which all who are there pass through, the purpose of it all being that they may continue unceasingly to be made more perfect. For without changes of states, that is, without variations constantly following one another in sequence, those who are there cannot be made more perfect. The changes of states which follow one another in sequence, resembling the times of day and seasons of the year, are never exactly the same when they come round again, but are varied. The beginning of each state corresponds to morning on earth, and also in the Word is meant several times by 'morning'. The end of each state however corresponds to evening, and is also called 'evening' several times in the Word. When it is morning they are in a state of love; when it is midday they are in a state of light or truth; but when it is evening they are in a state that is dim so far as truths are concerned and rather cool so far as good is concerned, since it is a state in which the delight belonging to natural love rules them. This delight is what is meant by 'the selav' which the people received in the evening, and good is what is meant by 'the manna' which they received every morning.

[3] All this goes to show what 'the evening' means - the end of the state of whatever the subject may be; consequently it may mean the end of a state of the Church. But see what has been shown already about the meaning of 'the evening':

In the next life there are changes of state, just as in the world there are changes of times and seasons, 5672, 5962, 6110.

'Evening' is the end of a former Church, and 'morning' the beginning of a new one, 2323, 7844; therefore 'evening, and 'morning' mean the Coming or arrival of the Lord, 7844.

In heaven there is evening and twilight before morning, but no night; night occurs in hell, 6110.

  
/10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.