The Bible

 

Hesekiel 8

Study

   

1 Kuudentena vuotena, kuudennessa kuussa, kuukauden viidentenä päivänä minä istuin huoneessani, ja Juudan vanhimmat istuivat minun edessäni; silloin Herran, Herran käsi laskeutui siellä minun päälleni.

2 Ja minä näin, ja katso: tulennäköinen hahmo! Ja alaspäin siitä, mikä näytti sen lanteilta, oli tulta, ja ylöspäin sen lanteista näkyi loiste, joka oli nähdä niinkuin hehkuva malmi.

3 Hän ojensi ikäänkuin käden ja otti minua pääni hiussuortuvasta, ja henki nosti minut maan ja taivaan välille ja vei minut Jerusalemiin Jumalan näyissä, sisemmän portin ovelle, joka on pohjoista kohden, sinne missä oli kiivauspatsas, joka oli herättänyt Herran kiivauden.

4 Ja katso, siellä oli Israelin Jumalan kirkkaus, samankaltainen nähdä kuin se, minkä minä olin nähnyt laaksossa.

5 Hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, nosta silmäsi pohjoista kohti". Niin minä nostin silmäni pohjoista kohti, ja katso: pohjoiseen päin alttariportista oli tuo kiivauspatsas sisäänkäytävässä.

6 Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, näetkö sinä, mitä he tekevät-suuria kauhistuksia, joita Israelin heimo tekee täällä, että minä menisin kauas pois pyhäköstäni? Mutta sinä saat nähdä vielä suurempia kauhistuksia."

7 Ja hän vei minut esipihan ovelle, ja minä näin, ja katso: seinässä oli jokin aukko.

8 Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, murtaudu läpi seinän".

9 Niin minä murtauduin läpi seinän, ja katso: jokin ovi! Ja hän sanoi minulle: "Mene ja katso häijyjä kauhistuksia, joita he täällä tekevät".

10 Niin minä menin ja näin, ja katso: kaikenkaltaisia inhottavia matelijain ja karjaeläinten kuvia ja kaikenkaltaisia Israelin heimon kivijumalia oli piirretty seinään yltympäri.

11 Ja niiden edessä seisoi seitsemänkymmentä miestä, Israelin heimon vanhimpia, ja näiden keskellä seisoi Jaasanja, Saafanin poika; ja kullakin heillä oli suitsutusastiansa kädessään, ja suitsutuspilvestä nousi tuoksu.

12 Niin hän sanoi minulle: "Näetkö, ihmislapsi, mitä Israelin heimon vanhimmat tekevät pimeässä, itsekukin kuvakammiossansa? Sillä he sanovat:

13 'Ei Herra meitä näe; Herra on hyljännyt tämän maan'." Ja hän sanoi minulle: "Sinä saat nähdä vieläkin suurempia kauhistuksia, joita he tekevät".

14 Ja hän vei minut Herran huoneen portin ovelle, joka on pohjoista kohden, ja katso: siellä istui naisia itkemässä Tammusta.

15 Ja hän sanoi minulle: "Näetkö, ihmislapsi? Vieläkin sinä saat nähdä kauhistuksia, vielä suurempia kuin nämä."

16 Ja hän vei minut Herran huoneen sisemmälle esipihalle, ja katso: Herran temppelin ovella, eteisen ja alttarin välillä, oli noin kaksikymmentä viisi miestä. Heillä oli selät Herran temppeliin päin ja kasvot itään päin, ja päin itää he kumarsivat aurinkoa.

17 Ja hän sanoi minulle: "Näitkö, ihmislapsi? Eikö ole Juudan heimolle kylliksi, että he tekevät kauhistuksia, joita täällä on tehty, koska he täyttävät maan väkivallalla ja niin aina uudelleen vihoittavat minut? Katso, kuinka he vievät viiniköynnöksen lehvää nenänsä eteen!

18 Mutta minäkin teen, minkä teen, vihassani: en sääli enkä armahda; ja vaikka he huutavat minun korviini suurella äänellä, minä en heitä kuule."

   

Commentary

 

332 - Nowhere to Lay His Head

By Jonathan S. Rose

Title: Nowhere to Lay His Head

Topic: The Word

Summary: How can we provide the Lord a place to lay his head?

References:
Judges 15:3-5
Nehemiah 4:1-3
Lamentations 5:15-18
Ezekiel 13:3-5
Luke 13:31-33
Isaiah 2:19; 42:21-22
Jeremiah 16:16-17
Ezekiel 8:6-10
Micah 7:16-17
2 Samuel 21:9-10
1 Kings 14:11
Job 12:7-8
Hosea 7:11-12
Luke 8:5
Acts 10:9-14
Proverbs 27:8
Isaiah 34:8-11, 13-16
Jeremiah 49:15-16
Mark 10:33-34
Matthew 25:31-33
Luke 19:9-10
Isaiah 35:10
Ezekiel 9:10; 16:43
Job 16:15-16
Matthew 8:18-20

This video is a part of the Spirit and Life Bible Study series, whose purpose is to look at the Bible, the whole Bible, and nothing but the Bible through a Swedenborgian lens.

Play Video
Spirit and Life Bible Study broadcast from 2/21/2018. The complete series is available at: www.spiritandlifebiblestudy.com

From Swedenborg's Works

 

The New Jerusalem and its Heavenly Doctrine #302

Study this Passage

  
/ 325  
  

302. The glorification of the Lord's Human, and the subjugation of the hells, were effected by temptations.

The Lord more than all endured the most grievous temptations (n. 1663, 1668, 1787, 2776, 2786, 2795, 2816, 4295, 9528). The Lord fought from His Divine love toward the human race (n. 1690-1691, 1812-1813, 1820). The Lord's love was the salvation of the human race (n. 1820). The hells fought against the Lord's love (n. 1820). The Lord alone, from His own proper power, fought against the hells, and overcame them (n. 1692, 1813, 2816, 4295, 8273, 9937). Thence the Lord alone became justice and merit (n. 1813, 2025-2027, 9715, 9809, 10019). The last temptation of the Lord was in Gethsemane and on the cross, at which time He gained a full victory, by which He subjugated the hells, and at the same time glorified His Human (n. 2776, 2803, 2813-2814, 10655, 10659, 10828). The Lord could not be tempted as to the Divine itself (n. 2795, 2803, 2813-2814). Therefore He assumed an infirm human from the mother, into which He admitted temptations (n. 1414, 1444, 1573, 5041, 5157, 7193, 9315). By means of temptations and victories He expelled all that was hereditary from the mother, and put off the human which He had from her, till at length He was no longer her son (n. 2159, 2574, 2649, 3036, 10830). Jehovah, who was in Him, appeared in temptations as if absent, and this so far as He was in the human from the mother (n. 1815). This state was the Lord's state of humiliation (n. 1785, 1999, 2159, 6866). The Lord by temptations and victories arranged all things in the heavens into order (n. 4287, 4295, 9528, 9937). By the same means He also united His Human with His Divine, that is, He glorified His Human (n. 1725, 1729, 1733, 1737, 3318, 3381, 3382, 4286-4287, 4295, 9528, 9937).

  
/ 325  
  

Thanks to the Swedenborg Foundation for their permission to use this translation.