The Bible

 

synty 17

Study

   

1 Koska Abram oli yhdeksänkymmenen ja yhdeksän ajastaikainen, näkyi Herra Abramille ja sanoi hänelle: Minä olen Jumala kaikkivaltias: vaella minun edessäni, ja ole vakaa.

2 Ja minä teen liittoni minun ja sinun välilles, ja lisään sinun sangen suuresti.

3 Ja Abram lankesi kasvoillensa: Ja Jumala puhui hänen kanssansa, sanoen:

4 Katso, Minä olen, ja minun liittoni on sinun kanssas, ja sinä tulet paljon kansan isäksi.

5 Sentähden ei sinua pidä enää kutsuttaman Abram; mutta Abrahamin pitää oleman sinun nimes: sillä minä olen tehnyt sinun paljon kansan isäksi.

6 Ja teen sinun sangen suuresti hedelmälliseksi, ja asetan sinun kansoiksi: ja kuninkaat tulevat sinusta.

7 Ja minä teen minun liittoni minun vaiheelleni ja sinun, ja sinun siemenes sinun jälkees, heidän suvuissansa ijankaikkiseksi liitoksi: että minä olen sinun Jumalas, ja sinun siemenes sinun jälkees.

8 Ja annan sinulle ja sinun siemenelles sinun jälkees, sen maan, jossa sinä muukalainen olet; koko Kanaanin maan ijäiseksi omaisuudeksi: ja olen heidän Jumalansa.

9 Ja Jumala sanoi Abrahamille: pidä siis minun liittoni, sinä ja sinun siemenes sinun jälkees, heidän suvuissansa.

10 Ja tämä on liitto, jonka teidän pitämän pitää, minun vaiheellani ja teidän, ja sinun siemenes vaiheella sinun jälkees: kaikki miehenpuoli pitää teidän seassanne ympärileikattaman.

11 Ja teidän pitää ympärileikkaaman teidän esinahkanne lihan: sen pitää oleman liiton merkiksi minun ja teidän vaiheellanne.

12 Kahdeksan päiväinen poikalapsi pitää ympärileikattaman teidän seassanne, kaikki miehenpuoli teidän suvuissanne: kotona syntynyt, eli kaikkinaiselta muukalaiselta rahalla ostettu, joka ei ole sinun siemenestäs.

13 Kaiketi pitää ympärileikattaman sekä kotonas syntynyt, että rahallas ostettu; ja niin minun liittoni on oleva teidän lihassanne ijankaikkiseksi liitoksi.

14 Ja jonka esinahallisen miehenpuolen esinahan liha ei ympärileikata, se sielu pitää hukutettaman kansastansa: hän on minun liittoni rikkonut.

15 Ja Jumala sanoi Abrahamille: Saraita sinun emäntääs ei pidä sinun enää kutsuman Sarai; vaan Saara pitää oleman hänen nimensä:

16 Sillä minä siunaan häntä, ja annan myös hänestä sinulle pojan; sillä minä siunaan hänen , ja hän on tuleva kansoiksi, ja kansain kuninkaat tulevat hänestä.

17 Ja Abraham lankesi kasvoillensa ja naurahti, ja sanoi sydämessänsä: syntyneekö sadanajastaikaiselle poika? ja Saara yhdeksänkymmenen ajastaikainen synnyttäneekö?

18 Ja Abraham sanoi Jumalalle: josko Ismael sais elää sinun edessäs!

19 Niin sanoi Jumala: Tosin Saara sinun emäntäs synnyttää sinulle pojan ja sinun pitää hänen nimensä kutsuman Isaak: ja minä teen minun liittoni hänen kanssansa ijankaikkiseksi liitoksi, hänen siemenellensä hänen jälkeensä.

20 Ismaelista olen minä myös sinun rukoukses kuullut, katso, minä olen siunannut häntä, ja teen hänen hedelmälliseksi, ja lisään hänen sangen suuresti: kaksitoistakymmentä ruhtinasta pitää hänen siittämän, ja minä teen hänen suureksi kansaksi.

21 Mutta minun liittoni teen minä Isaakin kanssa; jonka Saara on sinulle synnyttävä, tähän aikaan tulevana vuonna.

22 Ja kuin puhe oli päätetty hänen kanssansa, meni Jumala ylös Abrahamin tyköä.

23 Ja Abraham otti poikansa Ismaelin, ja kaikki kotona syntyneet, ja kaikki ostetut: kaiken miehenpuolen Abrahamin huoneessa: ja ympärileikkasi heidän esinahkansa lihan, kohta sinä päivänä kuin Jumala oli puhunut hänen kanssansa.

24 Ja Abraham oli yhdeksän ja yhdeksänkymmenen ajastaikainen, koska hänen esinahkansa liha ympärileikattiin.

25 Mutta Ismael hänen poikansa oli kolmentoistakymmenen ajastaikainen, koska hänen esinahkansa liha ympärileikattiin.

26 Yhtenä päivänä ympärileikattiin Abraham, ja Ismael hänen poikansa.

27 Ja kaikki miehenpuoli hänen huoneessansa, kotona syntyneet ja muukalaisilta ostetut, ympärileikattiin hänen kanssansa.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

From Swedenborg's Works

 

Arcana Coelestia #2072

Study this Passage

  
/ 10837  
  

2072. And laughed. That this signifies the affection of truth, may be seen from the origin and essence of laughter, for its origin is nothing but the affection of truth, or else the affection of what is false, from which come the gladness and merriment that in laughter display themselves in the face, which shows that the essence of laughter is nothing else. Laughter is indeed an external thing that belongs to the body because to the face; but in the Word interior things are expressed and signified by exterior things; just as all the interior affections of the mind are expressed and signified by means of the face, interior hearing and obedience being signified by the ear, interior sight or understanding by the eye, power and strength by the hand and arm, and so on, and in the same way the affection of truth by laughter.

[2] In man’s rational there is truth, which is its chief characteristic, and there is also the affection of good, but this is in the very affection of truth as its soul. The affection of good which is in the rational does not display itself by means of laughter, but by means of a certain joy and consequent pleasurable delight which does not laugh; for in laughter there is usually something that is not so good. The reason why truth is the chief characteristic in man’s rational, is that the rational is formed by means of the knowledges of truth, for by no other means can anyone ever become rational. The knowledges of good are truths, equally as much as are the knowledges of truth.

[3] That “laughter” here signifies the affection of truth, may be seen from its being related that Abraham laughed; and in like manner Sarah, both before Isaac was born, and afterwards; and also from Isaac’s being named from “laughter,” for the word “Isaac” means “laughter.” That Abraham laughed when he heard about Isaac, is evident from this verse, for it is said that Abraham laughed when he heard about a son from Sarah. That Sarah also laughed before Isaac’s birth, when she heard from Jehovah that she should bear a son, is told in the words, “When Sarah heard at the door of the tent, Sarah laughed within herself, saying, After I am grown old shall I have pleasure? and my lord old? And Jehovah said unto Abraham, Wherefore did Sarah laugh, saying, Shall I of a surety bear a child, and I am become old? Sarah denied, saying, I laughed not; for she was, afraid. And He said, Nay, but thou didst laugh” (Genesis 18:12-13, 15). And later, when Isaac had been born, “Abraham called the name of his son Isaac” (meaning “laughter”); and Sarah said, “God hath made laughter for me; everyone that heareth shall laugh with me” (Genesis 21:3, 6). Unless “laughing” and the name “Isaac,” meaning “laughter,” involved such things, these matters would never have been related.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Foundation for the permission to use this translation.