ბიბლია

 

Hesekiel 19

Სწავლა

   

1 "Mutta sinä, viritä itkuvirsi Israelin ruhtinaista

2 ja sano: Mikä naarasleijona olikaan sinun äitisi leijonain joukossa! Se makasi nuorten jalopeurain keskellä, kasvatti poikasiansa

3 ja sai ylenemään yhden poikasistaan: siitä tuli nuori jalopeura, se oppi saalista raatelemaan, se söi ihmisiä.

4 Mutta kansat kuulivat siitä: se pyydystettiin heidän kuoppaansa ja vietiin turpakoukussa Egyptin maahan.

5 Kun emo näki, että viipyi, että hukkui hänen toivonsa, otti se toisen poikasistaan, sai sen nuoreksi jalopeuraksi.

6 Se käyskenteli leijonain keskellä, siitä tuli nuori jalopeura, se oppi saalista raatelemaan, se söi ihmisiä.

7 Se ryhtyi heidän leskiinsä ja teki autioiksi heidän kaupunkinsa, ja maa ja kaikki, mitä siinä on, kauhistui sen ärjynnän äänestä.

8 Silloin kansat maakunnista yltympäri asettivat ja virittivät sille verkkonsa; se pyydystettiin heidän kuoppaansa.

9 Ja se pantiin häkkiin, turpakoukkuun ja vietiin Baabelin kuninkaan eteen. Se vietiin vuorilinnoihin, ettei sen ääni enää kuuluisi Israelin vuorille.

10 Sinun äitisi oli sinulle kuin verevä viinipuu, veden ääreen istutettu. Se tuli runsaasta vedestä hedelmöitseväksi ja tuuhealehväiseksi.

11 Siihen tuli ylväitä oksia hallitsijain valtikoiksi, ja sen runko kohosi korkealle tiheän lehvistön keskellä ja näkyi kauas korkeana ja runsas-oksaisena.

12 Mutta se temmattiin vihaisesti irti, viskattiin maahan, ja itätuuli kuivasi sen hedelmät, ne revittiin hajalleen, ja sen ylväät oksat kuivuivat, ne kulutti tuli.

13 Nyt se on istutettuna erämaahan, kuivaan ja janoiseen maahan.

14 Ja sen valtaoksasta on lähtenyt tuli, se on kuluttanut sen hedelmät, ja ylvästä oksaa hallitusvaltikaksi ei siinä enää ole." Itkuvirsi tämä oli oleva, ja itkuvirsi siitä on tullut.

   

ბიბლია

 

Hosea 13:15

Სწავლა

       

15 Vaikka hän veljien seassa on hedelmöitseväinen, on itätuuli tuleva, on nouseva Herran tuuli erämaasta, ja hänen kaivonsa kuivuu, ja hänen lähteensä ehtyy: se on ryöstävä hänen aarteensa, kaikki hänen kallisarvoiset kalunsa.

სვედენბორგის ნაშრომებიდან

 

Arcana Coelestia # 289

შეისწავლეთ ეს პასაჟი.

  
/ 10837  
  

289. 'Wife' is used to mean the Church, in the universal sense the Lord's kingdom in heaven and on earth. This too has been shown already, while the fact that 'mother' as well has the same meaning follows from this. In the Word the Church is commonly called 'mother', as in Isaiah,

Where is your mother's bill of divorce? Isaiah 50:1.

In Jeremiah,

Your, mother has been utterly shamed, she who bore you is covered with shame. Jeremiah 50:12.

In Ezekiel,

[You are] your mother's daughter who loathes her husband and her sons. Your mother is a Hittite and your father an Amorite. Ezekiel 16:45.

Here 'husband' (vir) stands for the Lord and everything celestial, 'sons for truths of faith, 'Hittite' for falsity, and 'Amorite' for evil. In the same prophet,

Your mother was like a vine in your likeness, planted beside the waters, fruitful, full of branches by reason of many waters. Ezekiel 19:10.

Here 'mother' stands for the Ancient Church. The Most Ancient Church is pre-eminently called a 'mother' because it was the first Church, and the only one to be celestial. For that reason it was the Lord's beloved more than any other.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.