Die Bibel

 

synty 8

Lernen

   

1 Silloin Jumala muisti Nooaa ja kaikkia metsäeläimiä ja kaikkia karjaeläimiä, jotka olivat hänen kanssansa arkissa. Ja Jumala nosti tuulen puhaltamaan yli maan, niin että vesi laskeutui.

2 Ja syvyyden lähteet ja taivaan akkunat sulkeutuivat, ja sade taivaasta taukosi.

3 Ja vesi väistyi väistymistään maan päältä; sadan viidenkymmenen päivän kuluttua alkoi vesi vähentyä.

4 Niin arkki pysähtyi seitsemäntenä kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, Araratin vuorille.

5 Ja vesi väheni vähenemistään aina kymmenenteen kuukauteen asti. Kymmenentenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, tulivat vuorten huiput näkyviin.

6 Neljänkymmenen päivän kuluttua Nooa avasi arkin ikkunan, jonka hän oli tehnyt,

7 ja laski kaarneen lentoon, ja se lenteli edestakaisin, kunnes vesi maan päältä kuivui.

8 Sitten hän laski luotansa kyyhkysen nähdäksensä, oliko vesi vähentynyt maan pinnalta.

9 Mutta kyyhkynen ei löytänyt paikkaa, missä lepuuttaa jalkaansa, vaan palasi hänen luoksensa arkkiin, sillä koko maa oli vielä veden peitossa; niin hän ojensi kätensä ja otti sen luoksensa arkkiin.

10 Ja hän odotti vielä toiset seitsemän päivää ja laski taas kyyhkysen arkista.

11 Ja kyyhkynen tuli hänen luoksensa ehtoopuolella, ja katso, sen suussa oli tuore öljypuun lehti. Niin Nooa ymmärsi, että vesi oli vähentynyt maan päältä.

12 Mutta hän odotti vielä toiset seitsemän päivää ja laski kyyhkysen lentoon, eikä se enää palannut hänen luoksensa.

13 Ja Nooan kuudentenasadantena yhdentenä ikävuotena, vuoden ensimmäisenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, oli vesi kuivunut maan päältä. Niin Nooa poisti katon arkista ja katseli; ja katso, maan pinta oli kuivunut.

14 Ja toisena kuukautena, kuukauden kahdentenakymmenentenä seitsemäntenä päivänä, oli maa aivan kuiva.

15 Ja Jumala puhui Nooalle sanoen:

16 "Lähde arkista, sinä ja vaimosi, poikasi ja miniäsi sinun kanssasi.

17 Ja kaikki eläimet, jotka ovat luonasi, kaikki liha, linnut ja karjaeläimet ja kaikki matelijat, jotka maan päällä matelevat, vie ne ulos kanssasi. Niitä vilisköön maassa, ja ne olkoot hedelmälliset ja lisääntykööt maan päällä."

18 Ja Nooa ja hänen poikansa, vaimonsa ja miniänsä hänen kanssaan lähtivät ulos,

19 niin myös kaikki metsäeläimet, kaikki matelijat ja kaikki linnut, kaikki, mikä liikkuu maan päällä, lähtivät arkista suvuittain.

20 Ja Nooa rakensi alttarin Herralle ja otti kaikkia puhtaita karjaeläimiä ja kaikkia puhtaita lintuja ja uhrasi polttouhreja alttarilla.

21 Ja Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä: "En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. Enkä minä koskaan enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niinkuin nyt olen tehnyt.

22 Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä ."

   

Aus Swedenborgs Werken

 

Arcana Coelestia #848

studieren Sie diesen Abschnitt

  
/ 10837  
  

848. When temptations have come to an end there is so to speak fluctuation. And if the temptations are spiritual it is fluctuation between truth and falsity, as also becomes quite clear from the fact that temptation is the starting point to regeneration. The purpose of all regeneration therefore is that a person may receive new life, or rather that he may receive life, and from not being a man may become one, that is, from being a dead man may become one who is alive. When therefore his former life, which is purely animal, is destroyed by means of temptations he cannot after temptations do other than fluctuate between truth and falsity. Truth belongs to the new life, falsity to the old. Unless the former life is destroyed and this fluctuation takes place, spiritual seed can never be implanted because there is no ground for it.

[2] Once that former life has been destroyed however, and this kind of fluctuation is taking place, a person knows almost nothing at all of what truth and good are. Indeed he scarcely knows of the existence of any such thing as truth. Take, for example, the situation in which a person considers whether he is able to perform from the proprium any good deeds that stem from charity, that is, good works, as people call them, and whether merit rests in his proprium. He is in that case in such obscurity and darkness that when told that nobody is able to do anything good from himself, that is, from his proprium, still less merit anything, and that all good comes from the Lord and all merit is the Lord's, it must inevitably astonish him. The same applies to all other matters of faith. Nevertheless that obscurity or darkness in which he dwells is slowly and gradually lightened.

[3] Regeneration is exactly like when a person is born as an infant. At this point he is living in the greatest obscurity, knowing virtually nothing. This being so, general ideas of things flow in first, which gradually become more definite as specific ideas are introduced into the general, and further still as yet more detailed ideas are introduced into the specific. Detailed ideas light up the general so that he knows not merely of their existence but also the nature of them. A similar process takes place with everyone emerging from spiritual temptation; and the state is similar in the case of people in the next life who have been under the influence of falsities and who are now being vastated. This state is called fluctuation and is described here as 'the waters receding, going back and forth'.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.