Die Bibel

 

synty 7

Lernen

   

1 Ja Herra sanoi Nooalle: "Mene sinä ja koko perheesi arkkiin, sillä sinut minä olen tässä sukukunnassa havainnut hurskaaksi edessäni.

2 Kaikkia puhtaita eläimiä ota luoksesi seitsemän paria, koiraita ja naaraita, mutta epäpuhtaita eläimiä kutakin yksi pari, koiras ja naaras.

3 Niin myös taivaan lintuja seitsemän paria, koiraita ja naaraita, että siemen säilyisi elossa koko maan päällä.

4 Sillä seitsemän päivän kuluttua minä annan sataa maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä ja hävitän maan päältä kaikki olennot, jotka olen tehnyt."

5 Ja Nooa teki näin, aivan niin kuin Herra oli hänen käskenyt tehdä.

6 Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, kun vedenpaisumus tuli maan päälle.

7 Ja Nooa ja hänen poikansa, vaimonsa ja miniänsä hänen kanssaan menivät arkkiin vedenpaisumusta pakoon.

8 Puhtaita eläimiä ja epäpuhtaita eläimiä, lintuja ja kaikkia, joita maassa matelee,

9 meni Nooan luo arkkiin kaksittain, koiras ja naaras, niinkuin Jumala oli Nooalle käskyn antanut.

10 Ja niiden seitsemän päivän kuluttua tuli vedenpaisumus maan päälle.

11 Ja sinä vuonna, jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, sen toisena kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, sinä päivänä puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat.

12 Ja satoi rankasti maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä.

13 Juuri sinä päivänä menivät Nooa sekä Seem, Haam ja Jaafet, Nooan pojat, ja Nooan vaimo ja hänen kolme miniäänsä heidän kanssaan arkkiin;

14 he ja kaikki metsäeläimet lajiensa mukaan ja kaikki karjaeläimet lajiensa mukaan ja kaikki matelijat, jotka maan päällä matelevat, lajiensa mukaan ja kaikki linnut lajiensa mukaan, kaikki lintuset, kaikki, mikä siivekästä on.

15 Ja ne menivät Nooan luo arkkiin kaksittain, kaikki liha, kaikki, jossa oli elämän henki.

16 Ja ne, jotka menivät sisälle, olivat koiras ja naaras kaikesta lihasta, niinkuin Jumala oli hänelle käskyn antanut. Ja Herra sulki oven hänen jälkeensä.

17 Silloin tuli vedenpaisumus maan päälle, tuli neljänäkymmenenä päivänä; ja vedet paisuivat ja nostivat arkin, niin että se kohosi korkealle maasta.

18 Ja vedet saivat vallan ja paisuivat suuresti maan päällä, ja arkki ajelehti veden pinnalla.

19 Ja vedet nousivat nousemistaan maan päällä, niin että kaikki korkeat vuoret kaiken taivaan alla peittyivät.

20 Viisitoista kyynärää vesi nousi vuorten yli, niin että ne peittyivät.

21 Silloin hukkui kaikki liha, joka maan päällä liikkui: linnut, karjaeläimet, metsäeläimet ja kaikki pikkueläimet, joita maassa vilisi, sekä kaikki ihmiset.

22 Kaikki, joiden sieramissa oli elämän hengen henkäys, kaikki, jotka elivät kuivalla maalla, kuolivat.

23 Niin Herra hävitti kaikki olennot, jotka maan päällä olivat, niin hyvin ihmiset kuin myös karjaeläimet, matelijat ja taivaan linnut; ne hävisivät maan päältä. Ainoastaan Nooa sekä ne, jotka olivat hänen kanssansa arkissa, jäivät henkiin.

24 Ja vedet vallitsivat maan päällä sata viisikymmentä päivää.

   

Aus Swedenborgs Werken

 

Arcana Coelestia #714

studieren Sie diesen Abschnitt

  
/ 10837  
  

714. That affections of good are signified by “every clean beast” is evident from what has been said and shown before respecting beasts n. 45-46vvv3, 142-143, 246). The reason why affections are thus signified is that man in himself, and regarded in what is his own, is nothing but a beast. He has very similar senses, appetites, desires; and all his affections are very similar. His good, nay, even his best loves, are very similar; as the love for companions of his own kind, the love of his children, and of his wife; so that they do not at all differ. But his being man, and more than beast, consists in his having an interior life, which beasts never have nor can have. This life is the life of faith and love from the Lord. And if this life were not within everything that he has in common with beasts, he would not be anything else. Take only one example-love toward companions: if he should love them only for the sake of himself, and there were nothing more heavenly or Divine in his love, he could not from this be called a man, because it is the same with beasts. And so with all the rest. If therefore there were not the life of love from the Lord in his will, and the life of faith from the Lord in his understanding, he would not be a man. By virtue of the life which he has from the Lord he lives after death; because the Lord adjoins him to Himself. And thus he can be in His heaven with the angels, and live to eternity. And even if a man lives as a wild beast, and loves nothing whatever but himself and what regards himself, yet so great is the Lord’s mercy-for it is Divine and Infinite-that He does not leave him, but continually breathes into him His own life, through the angels; and even supposing that he receives it no otherwise, it still causes him to be able to think, to reflect, to understand whether a thing is good or evil-in relation to what is moral, civil, worldly, or corporeal-and therefore whether it is true or false.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Foundation for the permission to use this translation.