Die Bibel

 

synty 28

Lernen

   

1 Silloin Iisak kutsui Jaakobin ja siunasi hänet; hän käski häntä ja sanoi hänelle: "Älä ota vaimoksesi ketään Kanaanin tyttäristä,

2 vaan nouse ja mene Mesopotamiaan, isoisäsi Betuelin kotiin, ja ota sieltä itsellesi vaimo enosi Laabanin tyttäristä.

3 Ja Jumala, Kaikkivaltias, siunatkoon sinua ja antakoon sinun tulla hedelmälliseksi ja lisääntyä, niin että sinusta tulee suuri kansojen joukko.

4 Ja hän suokoon sinulle Aabrahamin siunauksen, sinulle ynnä sinun jälkeläisillesi, että saisit omaksesi maan, jossa sinä muukalaisena asut ja jonka Jumala on antanut Aabrahamille."

5 Niin Iisak lähetti Jaakobin matkalle, ja hän lähti Mesopotamiaan Laabanin luo, joka oli aramilaisen Betuelin poika ja Rebekan, Jaakobin ja Eesaun äidin, veli.

6 Kun Eesau näki, että Iisak oli siunannut Jaakobin ja lähettänyt hänet Mesopotamiaan ottamaan sieltä itselleen vaimoa-sillä hän oli siunannut hänet, käskenyt häntä ja sanonut: "Älä ota vaimoa Kanaanin tyttäristä" -

7 ja että Jaakob oli totellut isäänsä ja äitiänsä ja lähtenyt Mesopotamiaan,

8 silloin hän huomasi, että Kanaanin tyttäret olivat hänen isälleen Iisakille vastenmieliset;

9 ja niin Eesau meni Ismaelin luo ja otti Mahalatin, Aabrahamin pojan Ismaelin tyttären, Nebajotin sisaren, vaimokseen entisten lisäksi.

10 Niin Jaakob lähti Beersebasta mennäksensä Harraniin.

11 Ja hän osui erääseen paikkaan, johon yöpyi, sillä aurinko oli laskenut; ja hän otti sen paikan kivistä yhden, pani sen päänsä alaiseksi ja asettui nukkumaan siihen paikkaan.

12 Niin hän näki unta, ja katso, maan päälle oli asetettu tikapuut, joiden pää ulottui taivaaseen, ja katso, Jumalan enkelit kulkivat niitä myöten ylös ja alas.

13 Ja katso, Herra seisoi hänen edessään ja sanoi: "Minä olen Herra, sinun Isäsi Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jonka päällä sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi.

14 Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.

15 Ja katso, minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, missä ikinä kuljet, ja saatan sinut takaisin tähän maahan; sillä minä en jätä sinua, ennenkuin olen toteuttanut sen, minkä minä olen sinulle puhunut."

16 Silloin Jaakob heräsi unestansa ja sanoi: "Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä sitä tiennyt".

17 Ja pelko valtasi hänet, ja hän sanoi: "Kuinka peljättävä onkaan tämä paikka! Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti."

18 Ja Jaakob nousi varhain aamulla, otti kiven, jonka hän oli pannut päänsä alaiseksi, ja nosti sen pystyyn patsaaksi ja vuodatti öljyä sen päälle.

19 Ja hän kutsui paikan Beeteliksi; mutta ennen oli kaupungin nimenä Luus.

20 Ja Jaakob teki lupauksen, sanoen: "Jos Jumala on minun kanssani ja varjelee minut sillä tiellä, jota nyt kuljen, ja antaa minulle leipää syödäkseni ja vaatteita pukeutuakseni,

21 niin että saan palata rauhassa isäni kotiin, niin on Herra oleva minun Jumalani;

22 ja tämä kivi, jonka olen patsaaksi pystyttänyt, on oleva Jumalan huone, ja kaikesta, mitä minulle suot, minä totisesti annan sinulle kymmenykset".

   

Aus Swedenborgs Werken

 

Arcana Coelestia #3718

studieren Sie diesen Abschnitt

  
/ 10837  
  

3718. And he feared. That this signifies a sacred alteration, is evident from the signification of “fear,” as being a sacred alteration; as is evident from what immediately follows, for he says, “How terrible is this place! This is none other than the house of God, and this is the gate of heaven,” in which words it may be seen that there is implied a sacred alteration. (What “fear” is in the internal sense, may be seen above, n. 2826.) Speaking generally, “fear” is of two kinds-fear in what is not sacred, and fear in what is sacred; fear in what is not sacred is the fear in which are the wicked; but fear in what is sacred is the fear in which are the good. This latter fear (to wit that in which are the good) is called reverential or sacred fear, and is the result of our wonder at and longing for what is Divine, and also of our love. Love that is devoid of reverential or sacred fear is as it were devoid of savor, or is like food unseasoned with salt, and consequently insipid; but love that is attended with fear is like food that is seasoned, but yet does not taste of salt. The fear of love is a fear of injuring the Lord in any way, or of injuring the neighbor in any way, thus of injuring what is good and true in any way, and consequently of injuring the sacred things of love and faith and the consequent worship. But this fear is various, and is not the same with one person as with another. Speaking generally, the greater the amount of the love of good and truth, the greater the fear of injuring them; and yet in the same proportion this fear does not appear to be fear; whereas the less the amount of the love of good and truth, the less the fear on their account, and the less this fear appears to be love, but appears to be fear; hence with such the fear of hell. And where there is nothing of the love of good and truth, there is nothing of reverential or sacred fear; but only fear of the loss of honor, of gain, of reputation for the sake of these, and also of penalties and death; which fear is external, and chiefly affects the body and the natural man and its thoughts; whereas the former fear, that is, reverential or sacred fear, chiefly affects the spirit, that is, the internal man, and its conscience.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Foundation for the permission to use this translation.