Die Bibel

 

synty 2

Lernen

   

1 Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa.

2 Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt.

3 Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.

4 Tämä on kertomus taivaan ja maan synnystä, kun ne luotiin. Siihen aikaan kun Herra Jumala teki maan ja taivaan,

5 ei ollut vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä kasvanut mitään ruohoa kedolla, koska Herra Jumala ei vielä ollut antanut sataa maan päälle eikä ollut ihmistä maata viljelemässä,

6 vaan sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan.

7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

8 Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt.

9 Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän-ja pahantiedon puun.

10 Ja Eedenistä lähti joki, joka kasteli paratiisia, ja se jakaantui sieltä neljään haaraan.

11 Ensimmäisen nimi on Piison; se kiertää koko Havilan maan, jossa on kultaa;

12 ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös bedellion-pihkaa ja onyks-kiveä.

13 Toisen virran nimi on Giihon; se kiertää koko Kuusin maan.

14 Kolmannen virran nimi on Hiddekel; se juoksee Assurin editse. Ja neljäs virta on Eufrat.

15 Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.

16 Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista,

17 mutta hyvän-ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".

18 Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva".

19 Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva.

20 Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.

21 Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla.

22 Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.

23 Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu".

24 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.

25 Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.

   

Aus Swedenborgs Werken

 

Arcana Coelestia #93

studieren Sie diesen Abschnitt

  
/ 10837  
  

93. This state of the celestial man who has been granted the serenity of peace, who has been recreated by the rain, and freed from the slavery of evil and falsity, the Lord describes through Ezekiel as follows,

I will make with them a covenant of peace and I will banish the evil wild animal from the land, and they will dwell securely in the wilderness and sleep in the woods, and I will give them and the places around My hill a blessing, and I will cause the rain to descend in its season. They will be showers of blessing. And the tree of the field will give its fruit, and the earth will give its increase, and they will be there with confidence on their land, and they will know that I am Jehovah, that I will break the bars of their yoke, and I will free them from the hand of those who enslave them. You are My flock, the flock of My pasture. You are man, I am your God. Ezekiel 34:25-27, 31.

And through Hosea He describes the attainment of this on the third day, which has the same meaning in the Word as the seventh,

He will revive us after two days, on the third day He will raise us up, and we shall live before Him. And we shall know, and we shall press on to know Jehovah. Ready as the dawn is His going forth, and He will come to us like the rain, like the latter rain that waters the earth. Hosea 6:2-3.

And through Ezekiel, when the Ancient Church is the subject, the attainment of that state is compared to the seed of the field,

I gave you to be like the seed of the field; and you grew up and became tall and reached full beauty. Ezekiel 16:7.

It is also compared to

The shoot of plantings, and the work of the hands of Jehovah God. Isaiah 60:11.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.