Die Bibel

 

synty 6

Lernen

   

1 Ja tapahtui, koska ihmiset rupesivat lisääntymään maan päällä, ja siittivät tyttäriä;

2 Niin Jumalan pojat näkivät ihmisten tyttäret kauniiksi, ja ottivat emänniksensä kaikesta kuin he valitsivat.

3 Silloin sanoi Herra: ei minun henkeni pidä nuhteleman ihmistä (sanan kautta) ijankaikkisesti, sillä hän on liha; sentähden olkoon hänellä aikaa, sata ja kaksikymmentä ajastaikaa.

4 Siihen aikaan olivat sankarit maan päällä: ja myös sitte, kuin Jumalan pojat makasivat ihmisten tytärten kanssa, ja he olivat siittäneet heille (lapsia): nämä olivat valtiaat, ne muinen kuuluisat miehet.

5 Mutta Herra näki ihmisen pahuuden suureksi maan päällä; ja kaikki hänen sydämensä aivoitus ja ajatus oli ainoastansa paha joka aika.

6 Ja Herra katui ihmisen tehneensä maan päälle, ja tuli murheelliseksi sydämessänsä.

7 Ja Herra sanoi: Minä tahdon ihmisen, jonka minä loin, hukuttaa maan päältä, hamasta ihmisestä niin karjaan asti, matoihin ja ja taivaan lintuihin asti; sillä minä kadun, että minä niitä tehnyt olen.

8 Mutta Noa löysi armon Herran edessä.

9 Tämä on Noan sukukunta: Noa oli hurskas ja vakaa mies ajallansa, ja eli jumalisesti:

10 Ja siitti kolme poikaa, Semin, Hamin ja Japhetin.

11 Mutta maa oli turmeltu Jumalan kasvoin edessä, ja täynnänsä väkivaltaa.

12 Silloin katsahti Jumala maan päälle, ja katso, se oli turmeltu: sillä kaikki liha oli turmellut tiensä maan päällä.

13 Ja Jumala sanoi Noalle: kaiken lihan loppu on minun eteeni tullut: sillä maa on heistä täynnänsä väkivaltaa, ja katso, minä hukutan heitä ynnä maan kanssa.

14 Tee sinulles arkki hongasta, ja tee sisälle olinsijat, ja tervaa se sisältä ja ulkoa.

15 Ja tee häntä näin: Kolmesataa kyynärää pitää oleman arkin pituuden, viisikymmentä kyynärää hänen leveytensä ja kolmekymmentä kyynärää korkeutensa.

16 Arkin akkunan sinun pitää tekemän, ja kyynärällä päättämän sen ylhäältä: Ja arkin oven pitää sinun paneman sivuun. Ja hänellä pitää oleman kolme pohjaa, yksi alinna, toinen keskellä ja kolmas ylinnä.

17 Ja minä, katso, minä annan tulla vedenpaisumuksen maan päälle hukuttamaan kaikkea lihaa, jossa elävä henki on taivaan alla, ja kaikki, mitä maan päällä on, pitää hukkuman.

18 Mutta sinun kanssas minä minun liittoni teen, ja sinun pitää arkkiin sisälle menemän, sinun ja sinun poikas, ja sinun emäntäs, ja poikais emännät sinun kanssas.

19 Ja sinun pitää saattaman arkkiin kaikkinaiset eläimet kaikesta lihasta kaksittain, koiraksen ja naaraksen, jäämään elämään kanssas.

20 Linnuista lajistansa, karjasta lajistansa, kaikkinaisista madoista maan päällä lajistansa. Kaikista näistä pitää kaksittain sinun tykös käymän, jäämän elämään.

21 Ja sinun pitää ottaman tykös kaikkinaista ruokaa, jota syödään, ja kokooman sinun tykös, sinulle ja heille elatukseksi.

22 Ja Noa teki sen: kaikki mitä Jumala hänen käski, niin hän teki.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

Aus Swedenborgs Werken

 

Arcana Coelestia #657

studieren Sie diesen Abschnitt

  
/ 10837  
  

657. The lowest, second, and third storeys' means factual knowledge, rational concepts, and intellectual concepts. In man there are three degrees in the understanding part; the lowest of these constitutes his factual knowledge, the middle his rational awareness, and the highest his intellectual awareness. These three are so distinct and separate from one another that they ought never to be confused. Man however is not directly conscious of this distinction, the reason being that he focuses life solely on sensory experience and factual knowledge. And as long as he clings to this attitude he is not even capable of recognizing that his rational awareness, still less his intellectual, is anything different from factual knowledge. Yet the situation is as follows: The Lord flows by way of man's intellectual degree into his rational, and by way of the rational into factual knowledge belonging to the memory. And from there comes the life of the senses - of seeing and hearing. This is the true influx and the true interaction of the soul and the body. Without the influx of the Lord's life into man's intellectual concepts - or rather into the desires of the will, and by way of these desires of the will into intellectual concepts, and by way of intellectual concepts into rational concepts, and by way of rational concepts into his factual knowledge which belongs to the memory - no life can possibly exist with man. And even when a person is under the influence of falsities and of evils there is still this influx of the Lord's life by the way of the desires of the will and intellectual concepts. But the things that flow in are received in the rational part according to the form the understanding takes. It is this influx also that enables a person to be rational, to reflect, and to understand what truth and good are. These matters however will in the Lord's Divine mercy be dealt with later on, as also will life as it exists with animals.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.