Die Bibel

 

synty 27

Lernen

   

1 Ja tapahtui, koska Isaak tuli vanhaksi, ja hänen silmänsä pimiäksi, ettei hän nähnyt, niin kutsui hän Esaun vanhemman poikansa, ja sanoi hänelle: minun poikani: hän vastasi häntä: tässä minä olen.

2 Ja hän sanoi: katso, minä olen vanhennut: enkä tiedä minun kuolemanpäivääni.

3 Ota siis nyt sinun kalus, viines ja joutses; ja mene kedolle, ja pyydä minulle metsän-otus.

4 Ja tee minulle himoruokaa, senkaltaista jota minä rakastan, ja tuo syödäkseni: että minun sieluni siunais sinua, ennenkuin minä kuolen.

5 Mutta Rebekka kuuli Isaakin näitä puhuvan poikansa Esaun kanssa. Ja Esau meni metsään, pyytämään metsänotusta, tuodaksensa.

6 Niin puhui Rebekka pojallensa Jakobille, sanoen: katso, minä kuulin isäs puhuvan veljes Esaun kanssa, ja sanovan:

7 Tuo minulle metsänotus, ja tee minulle himoruokaa syödäkseni; että siunaisin sinua Herran edessä, ennen kuin minä kuolen.

8 Niin kuule nyt poikani minun ääneni, mitä minä sinulle käsken.

9 Mene laumaan, ota sieltä minulle kaksi hyvää vohlaa; tehdäkseni isälles niistä himoruokaa, niinkuin hän rakastaa.

10 Ja vie se isälles hänen syödäksensä; että hän siunais sinua, ennen kuin hän kuolee.

11 Niin Jakob sanoi äidillensä Rebekalle: katso, veljeni Esau on karvainen, mutta minä olen paljas.

12 Mitämaks, isäni sivelee minua, ja luulee minun häntä pettävän: ja minä saatan päälleni kirouksen, ja en siunausta.

13 Niin hänen äitinsä sanoi hänelle: sinun kiroukses tulkoon minun päälleni, minun poikani: ainoastansa ole minun äänelleni kuuliainen, mene ja tuo se minulle.

14 Niin hän meni ja otti ja toi äidillensä; ja hänen äitinsä valmisti himoruan, jota hänen isänsä rakasti.

15 Ja Rebekka otti vanhemman poikansa Esaun parhaat vaatteet, jotka huoneessa hänen tykönänsä olivat: ja puetti nuoremman poikansa Jakobin niihin.

16 Vaan vohlain nahat kääri hän hänen käsiinsä, ja paljaaseen kaulaansa.

17 Ja antoi sen himoruan ja leivän, kun hän valmistanut oli, poikansa Jakobin käteen.

18 Ja hän tuli isänsä tykö, ja sanoi: minun isäni. Hän vastasi: tässä minä olen. Kukas olet, minun poikani.

19 Jakob sanoi isällensä: minä olen Esau sinun esikoises; minä olen niin tehnyt kuin sinä minulle käskit: nouse siis, istu, ja syö minun saalistani, että sinun sielus siunaisi minua.

20 Mutta Isaak sanoi pojallensa: minun poikani, kuinkas olet niin nopiasti löytänyt? ja hän vastasi: Herra sinun Jumalas antoi minun sen kohdata.

21 Niin sanoi Isaak Jakobille: tules tänne minun poikani sivelläkseni: jos olet minun poikani Esau taikka et.

22 Niin Jakob astui isäntä Isaakin tykö: ja kuin hän siveli häntä, sanoi hän: ääni on Jakobin ääni, mutta kädet ovat Esaun kädet.

23 Ja ei tuntenut häntä: sillä hänen kätensä olivat niinkuin Esaun veljensä kädet, karvaiset: ja niin hän siunasi häntä.

24 Ja sanoi hänelle: oletkos minun poikani Esau? hän vastasi: olen.

25 Niin hän sanoi: tuo siis tänne syödäkseni minun poikani saalista, että minun sieluni siunaisi sinua: niin hän toi sen hänelle, ja hän söi, toi myös hänelle viinaa, ja hän joi.

26 Ja Isaak hänen isänsä sanoi hänelle: tules nyt liki, minun poikani, ja anna minun suuta.

27 Ja hän astui liki, ja suuta antoi hänen. Niin hän tunsi hänen vaatteensa hajun, ja siunasi häntä, ja sanoi: katso, minun poikani haju, on niinkuin kedon haju, jonka Herra siunannut on.

28 Jumala antakoon sinulle taivaan kasteesta, ja maan lihavuudesta; yltäkyllä jyviä ja viinaa.

29 Kansat palvelkoon sinua, ja sukukunnat kumartakoon sinua. Ole sinun veljeis herra, ja sinun äitis lapset langetkoon sinun jalkais juureen: kirottu olkoon se, joka sinua kiroo, ja siunattu olkoon se, joka sinua siunaa.

30 Koska Isaak oli päättänyt siunauksensa Jakobille, ja Jakob siitä siihen oli lähtenyt isänsä Isaakin tyköä; niin Esau hänen veljensä tuli pyydyksiltänsä.

31 Ja hän myös valmisti himoruan, ja vei isällensä, ja sanoi hänelle: nouskaan minun isäni, ja syökään poikansa saalista, että sinun sielus siunaisi minua.

32 Niin vastasi Isaak hänen isänsä häntä: kukas olet? hän sanoi: minä olen sinun poikas, sinun esikoises Esau.

33 Niin Isaak vapisi hämmästyksestä sangen kovin, ja sanoi: kuka? kussasta siis se metsämies on, joka minulle sen toi? ja minä söin kaikista, ennen kuin sinä tulit ja minä siunasin hänen: hänen pitää myös siunatun oleman.

34 Koska Esau kuuli isänsä puheen, huusi hän suurella äänellä, ja hänen mielensä tuli sangen karvaaksi: ja hän sanoi isällensä: siunaa myös minuakin, minun isäni.

35 Niin hän sanoi: sinun veljes on tullut kavaluudella, ja vienyt pois siunauksen sinulta.

36 Niin hän sanoi: eiköstä hän myös oikein kutsuta Jakob? sillä hän jo kahdesti minun on polkenut, minun esikoisuuteni hän sai, ja katso, nyt hän vei pois minun siunaukseni minulta: ja hän sanoi: etkös yhtäkään siunausta minun varakseni pitänyt?

37 Niin vastasi Isaak, ja sanoi Esaulle: Katso, minä olen asettanut hänen sinun herrakses, ja kaikki hänen veljensä olen minä hänelle palveliaksi pannut, jyvillä ja viinalla olen minä hänen varustanut: mitästä minä siis nyt sinulle teen, minun poikani?

38 Ja Esau sanoi isällensä: yksiköstä siunaus sinulla vaivoin onkin, minun isäni? siunaa myös minuakin, minun isäni: ja Esau korotti äänensä ja itki.

39 Niin vastasi Isaak, hänen isänsä, ja sanoi hänelle: Katso, lihava asuinsia pitää sinulla oleman maan päällä, ja kastetta taivaasta ylhäältä.

40 Sinun miekallas pitää sinun elättämän itses, ja palveleman sinun veljeäs. Ja tapahtuu, että sinä myös tulet herraksi, ja särjet hänen ikeensä niskastas.

41 Ja Esau vihastui Jakobin päälle siunauksen tähden, jolla hänen isänsä hänen siunannut oli; ja sanoi sydämessänsä: minun isäni murhepäivät lähestyvät: ja minä tapan veljeni Jakobin.

42 Mutta Rebekalle ilmoitettiin Esaun hänen vanhemman poikansa sanat: joka lähetti ja kutsui Jakobin nuoremman poikansa, ja sanoi hänelle: katso, veljes Esau lohduttaa itsiänsä siitä, että hän sinun tappaa.

43 Nyt, minun poikani, ole minun äänelleni kuuliainen: valmista sinus ja pakene kohta minun veljeni Labanin tykö Haraniin.

44 Ja ole hänen tykönänsä kappale aikaa: siihenasti että veljes kiukku asettuu.

45 Ja siihenasti että hänen vihansa lakkaa sinusta, ja hän onhottaa mitäs häntä vastaan tehnyt olet. Niin minä lähetän ja tuotan sinun sieltä. Miksi teidän molempain pitäis yhtenä päivänä minulta tuleman pois?

46 Ja Rebekka sanoi Isaakille: minä suutun minun elämääni, Hetin tytärten tähden: jos Jakob ottaa vaimon Hetin tyttäristä, jotka ovat niinkuin tämän maan tyttäret, mitä minun sitte auttaa elämään?

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

Aus Swedenborgs Werken

 

Arcana Coelestia #3597

studieren Sie diesen Abschnitt

  
/ 10837  
  

3597. Verses 34-40. When Esau heard the words of his father, he cried with an exceeding great and bitter cry, and said unto his father, Bless me, me also, O my father. And he said, Thy brother came with fraud, and hath taken away thy blessing. And he said, Is it not that his name is called Jacob? And he hath supplanted me these two times; he hath taken away my birthright, and behold now he hath taken away my blessing. And he said, Hast thou not reserved a blessing for me? And Isaac answered and said unto Esau, Behold I have made him thy master, and all his brethren have I given to him for servants; and with corn and new wine have I sustained him; and what then shall I do for thee, my son? And Esau said unto his father, Hast thou but this one blessing, my father? Bless me, me also, O my father. And Esau lifted up his voice, and wept. And Isaac his father answered and said unto him, Behold of the fat things of the earth shall be thy dwelling, and of the dew of heaven from above. And upon thy sword shalt thou live, and shalt serve thy brother; and it shall come to pass when thou shalt have the dominion that thou shalt break his yoke from upon thy neck.

[2] “When Esau heard the words of his father” signifies the observation of natural good from Divine good; “he cried with an exceeding great and bitter cry” signifies its great alteration in respect to the inversion of the state; “and said unto his father, Bless me, me also, O my father” signifies that it longed for conjunction, even although by what had gone before truth had been conjoined; “and he said, Thy brother came with fraud” signifies what is inverted of order; “and hath taken away thy blessing” signifies conjunction in that manner.

[3] “And he said, Is it not that his name is called Jacob” signifies its quality; “and he hath supplanted me these two times” signifies that it had inverted order; “he hath taken away my birthright” signifies the loss of the priority; “and behold now he hath taken away my blessing” signifies the loss of the conjunction; “and he said, Hast thou not reserved a blessing for me” signifies whether there was for it anything in respect to conjunction in that former state.

[4] “And Isaac answered and said unto Esau” signifies instruction; “behold I have made him thy master” signifies that in that state it should have the dominion; “and all his brethren have I given to him for servants” signifies that to the affection of truth at that time there had apparently been subordinated the affections of good; “and with corn and new wine have I sustained him” signifies, as before, its good and truth; and “what then shall I do for thee, my son” signifies that in that state there is nothing else for good.

[5] “And Esau said unto his father” signifies the observation of natural good; “hast thou but this one blessing, my father” signifies whether in that case anything else could be adjoined from natural good; “bless me, me also, O my father” signifies that it longed for conjunction even although thereby truth had been conjoined; and “Esau lifted up his voice and wept” signifies a further state of alteration.

[6] “And Isaac his father answered and said unto him” signifies perception concerning natural good, that it would be made Divine; “behold, of the fat things of the earth shall be thy dwelling” signifies that life is from the Divine good; “and of the dew of heaven from above” signifies that it is from the Divine truth.

[7] “And upon thy sword shalt thou live, and thou shalt serve thy brother” signifies that so long as truth is being conjoined with good, good will in appearance be in a lower place; “and it shall come to pass when thou shalt have the dominion” signifies that it shall be in the prior place; “that thou shalt break his yoke from upon thy neck” signifies that the conjunction would then be through good, and that truth would be of good.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Foundation for the permission to use this translation.