Die Bibel

 

synty 26

Lernen

   

1 Niin kallis aika tuli maalle sen entisen jälkeen, joka oli Abrahamin ajalla: ja Isaak meni Abimelekin Philistealaisten kuninkaan tykö Gerariin.

2 Niin Herra ilmestyi hänelle, ja sanoi: älä mene Egyptiin, vaan asu sillä maalla, jonka minä sanon sinulle.

3 Ole muukalainen tällä maalla, ja minä olen sinun kanssas, ja siunaan sinua: sillä sinulle ja sinun siemenelles minä annan kaikki nämät maat, ja vahvistan sen valan, jonka minä Abrahamille sinun isälles vannonut olen.

4 Ja enennän sinun siemenes niinkuin taivaan tähdet: ja annan sinun siemenelles kaikki nämät maat: Ja sinun siemenes kautta pitää kaikki kansat maan päällä siunatuksi tuleman:

5 Sillä Abraham oli kuuliainen minun äänelleni, ja piti minun oikeuteni, käskyni, säätyni ja lakini.

6 Niin Isaak asui Gerarissa.

7 Ja koska sen maan kansa kysyi hänen emännästänsä, sanoi hän: hän on minun sisareni; sillä hän pelkäsi sanoa: hän on minun emäntäni (ajatellen), ettei he joskus löisi minua kuoliaksi Rebekan tähden: sillä hän oli ihana kasvoilta.

8 Ja tapahtui, koska hän siellä kappaleen aikaa viipyi, katsoi Abimelek Philistealaisten kuningas akkunasta, ja näki Isaakin hyväilevän emäntäänsä.

9 Niin kutsui Abimelek Isaakin, ja sanoi: katso, totisesti hän on sinun emäntäs: miksis olet sanonut: hän on minun sisareni? Ja Isaak sanoi hänelle: minä ajattelin, etten minä tapettaisi hänen tähtensä.

10 Abimelek sanoi: miksis tämän meille teit? olis pikaisesti tapahtunut, että joku kansasta olis maannut sinun emäntäs kanssa, ja niin sinä olisit saattanut meidän päällemme rikoksen.

11 Niin Abimelek antoi käskyn kaikelle kansalle, sanoen: joka ryhtyy tähän mieheen, tahi hänen emäntäänsä, hänen pitää totisesti kuoleman.

12 Ja Isaak kylvi sillä maalla, ja sai sinä vuonna satakertaisesti: sillä Herra siunasi hänen.

13 Ja mies tuli voimalliseksi: ja menestyi sangen suuresti siihen asti, että hän juuri suureksi joutui.

14 Ja hänellä oli paljo tavaraa lampaissa ja karjassa, oli myös paljo perhettä: sentähden Philistealaiset kadehtivat häntä.

15 Ja he tukitsivat kaikki kaivot, jotka hänen isänsä palveliat olivat kaivaneet, hänen isänsä Abrahamin aikana, ja täyttivät ne mullalla.

16 Ja Abimelek sanoi Isaakille: mene pois meidän tyköämme: sillä sinä olet tullut paljo väkevämmäksi meitä.

17 Niin Isaak läksi sieltä: ja teki majansa Gerarin laaksoon, ja asui siinä.

18 Ja Isaak antoi jällensä kaivaa ne vesikaivot, jotka he olivat kaivaneet hänen isänsä Abrahamin aikana, ja jotka Philistealaiset Abrahamin kuoleman jälkeen olivat tukinneet: ja nimitti ne niillä nimillä, joilla hänen isänsä ne kutsunut oli.

19 Niin kaivoivat myös Isaakin palveliat siihen laaksoon: ja löysivät sieltä luontolähteen.

20 Mutta Gerarin paimenet riitelivät Isaakin paimenten kanssa, ja sanoivat: tämä on meidän vetemme. Niin hän kutsui sen kaivon Esek, että he riitelivät hänen kanssansa.

21 Niin kaivoivat he myös toisen kaivon, ja he riitelivät myös siitä: niin hän nimitti sen Sitna.

22 Niin hän siirsi itsensä sieltä, ja kaivoi toisen kaivon, josta ei he riidelleet. Sen tähden nimitti hän sen Rehobot, ja sanoi: nyt Herra on antanut meille laviamman sian, ja on antanut meidän kasvaa maan päällä.

23 Sitte meni hän BerSabaan.

24 Niin Herra ilmestyi hänelle sinä yönä ja sanoi: minä olen sinun isäs Abrahamin Jumala: älä pelkää, sillä minä olen kanssas, ja siunaan sinun, ja annan lisääntyä sinun siemenes, minun palveliani Abrahamin tähden.

25 Ja hän rakensi siinä alttarin, ja saarnasi Herran nimestä, ja teki siihen majansa: ja hänen palveliansa kaivoivat siihen kaivon.

26 Niin Abimelek meni hänen tykönsä Gerarista: ja Ahusat hänen ystävänsä, ja Phikol hänen sotajoukkonsa päämies.

27 Mutta Isaak sanoi heille: miksi te tulitte minun tyköni: ja te vainositte minua, ja ajoitte minun pois teidän tyköänne.

28 He sanoivat: me näimme ilmeissänsä, että Herra on sinun kanssas, sentähden me sanoimme: olkoon nyt vala meidän molempain vaiheellamme, meidän ja sinun välilläs, ja me teemme liiton sinun kanssas.

29 Ettes tekisi meille mitään vahinkoa, niinkuin emme mekään ole sinuun ryhtyneet, ja niinkuin emme myös tehneet sinulle muuta kuin hyvää, ja laskimme sinun rauhassa menemään. Sinä olet nyt Herran siunattu.

30 Ja hän valmisti heille pidon, ja he söivät ja joivat.

31 Ja nousivat aamulla varhain, ja vannoivat toinen toisellensa, ja Isaak laski heidät menemään, ja menivät pois hänen tyköänsä rauhassa.

32 Sinä samana päivänä tulivat Isaakin palveliat, ja ilmoittivat hänelle kaivosta, jonka he kaivaneet olivat, ja sanoivat hänelle: me löysimme veden.

33 Ja hän kutsui hänen Saba: siltä nimitetään kaupunki BerSaba, hamaan tähän päivään asti.

34 Koska Esau oli neljänkymmenen ajastaikainen, otti hän Juditin Hetiläisen Berin tyttären emännäksensä: Ja Basmatin Hetiläisen Elonin tyttären:

35 Jotka olivat Isaakille ja Rebekalle mielikarvaudeksi.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

Aus Swedenborgs Werken

 

Arcana Coelestia #3399

studieren Sie diesen Abschnitt

  
/ 10837  
  

3399. The expression 'lying with a wife' means in the internal sense perverting and adulterating truth, here truth that is Divine, because 'a wife' - Rebekah - represents Divine Truth, as shown above. This may be seen from the consideration that instances of lying together, adultery, and prostitution in the Word do not mean anything other than perversions of good and falsifications of truth, as shown in 2466, 2729. The reason why they do so is that all adultery is absolutely contrary to conjugial love, so much so that it is destructive of it; and conjugial love originates in the marriage of good and truth, 2508, 2618, 2727-2759, 3132. Consequently things that are contrary to good and truth, or that destroy them, are in the Word called forms of adultery.

[2] But it should be realized that those who belong to the spiritual Church are not able to adulterate good to such an extent that they profane it, for the reason that they are not able to receive good so far as to perceive it, as those who are celestial do. They are able however to profane truth because they are able to acknowledge it. Yet in the final period of the Church they are not able even to acknowledge truth, because at that time universal disbelief prevails concerning the Lord, concerning life after death, and concerning the internal man. And the disbelief which reigns universally makes it impossible for them to penetrate into the interior truths of faith. That which prevails with everyone universally limits them and keeps them back from entering more deeply into such things, even when the person is unaware of that universal disbelief and also when he supposes that he does believe.

[3] But those who are able to profane good are such as belong to the celestial Church, for they are able to receive it so as to perceive it, as was done by those living before the Flood who have consequently been segregated from everyone else and are kept in a hell separated from the hells of others - regarding which see 1265-1272. The prevention of the occurrence ever again of the profanation of good is meant by the reference to Jehovah expelling man and causing cherubim to dwell away from the east towards the garden of Eden, and the flame of a sword turning this way and that to guard the way of the tree of life, Genesis 3:24. On these matters, see 308, 310.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.