Die Bibel

 

synty 13

Lernen

   

1 Niin Abram vaelsi ylös Egyptistä emäntänsä ja kaiken kalunsa kanssa, ja Lot hänen kanssansa, etelään päin.

2 Ja Abramilla oli sangen paljo karjaa, hopiaa ja kultaa.

3 Ja hän matkusti edespäin etelästä BetEliin asti, hamaan siihen paikkaan, jossa hänen majansa oli ennen ollut, BetElin ja Ain vaiheella:

4 Juuri siihen paikkaan, johon hän ennen alttarin oli rakentanut; ja Abram saarnasi siinä Herran nimestä.

5 Mutta Lotilla, joka Abramia seurasi, oli myös lampaita, ja karjaa, ja majoja.

6 Ja ei heitä vetänyt maa yhdessä asumaan; sillä heillä oli paljo tavaraa, eikä taitaneet yhdessä asua.

7 Ja riita oli Abramin paimenien ja Lotin paimenien välillä: Ja siihen aikaan asuivat myös Kanaanealaiset ja Pheresiläiset maalla.

8 Niin Abram sanoi Lotille: älkään olko riita minun ja sinun välilläs, ja minun ja sinun paimentes välillä: sillä me olemme miehet veljekset.

9 Eikö koko maa ole edessäs altis? eroita sinus minusta, jos sinä menet vasemmalle puolelle, minä menen oikialle, eli jos sinä menet oikialle, minä menen vasemmalle.

10 Niin Lot nosti silmänsä, ja katseli kaiken Jordanin lakeuden; sillä se oli vedestä viljainen: ennen kuin Herra Sodoman ja Gomorran hukutti, oli se niinkuin Herran yrttitarha, niinkuin Egyptin maa, siihenasti kuin Zoariin tullaan.

11 Ja Lot vallitsi itsellensä koko sen lakeuden Jordanin tykönä, ja matkusti itään päin: ja niin veljekset erkanivat toinen toisestansa:

12 Että Abram asui Kanaanin maalla, ja Lot asui lakeuden kaupungeissa, ja pani majansa Sodoman puoleen.

13 Mutta Sodoman kansa oli paha, ja rikkoi kovin Herraa vastaan.

14 Ja Herra sanoi Abramille, sitte kuin Lot oli eroittanut itsensä Abramista: nosta nyt silmäs ja katso siitä, kussas asut, pohjan puoleen, etelän puoleen, idän puoleen ja lännen puoleen.

15 Sillä kaiken sen maan, minkä sinä näet, annan minä sinulle, ja sinun siemenelles ijankaikkiseksi.

16 Ja teen sinun siemenes niinkuin tomun maan päällä: että jos joku taita lukea tomun maan päällä, niin hän myös taitaa sinun siemenes lukea.

17 Nouse ja vaella maata pitkin ja poikin: sillä sinulle minä sen annan.

18 Niin Abram siirsi majansa, ja tuli, ja asui Mamren lakeudella, joka on Hebronissa: ja rakensi siinä alttarin Herralle.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

Aus Swedenborgs Werken

 

Arcana Coelestia #1618

studieren Sie diesen Abschnitt

  
/ 10837  
  

1618. And there he built an altar to Jehovah. That this signifies worship from that state, is evident from the signification of “an altar,” as being a representative of all worship in general (explained before, n. 921). By worship, in the internal sense, is meant all conjunction through love and charity. When a man is in love and charity he is continually in worship, external worship being merely the effect. The angels are in such worship; with them, therefore, there is a perpetual Sabbath; and from this the Sabbath, in the internal sense, signifies the Lord’s kingdom. But man, while in the world, ought not to be otherwise than in external worship also; for by external worship internal things are excited, and by means of external worship external things are kept in holiness, so that internal things can flow in. And besides, man is thus imbued with knowledges, and is prepared for receiving celestial things, and is also gifted with states of holiness, although he is unaware of this; which states of holiness are preserved to him by the Lord for the use of eternal life, for in the other life all the states of his life return.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Foundation for the permission to use this translation.