Bible

 

synty 41

Studie

   

1 Kahden vuoden kuluttua tapahtui, että farao näki unen; hän oli seisovinaan Niilivirran rannalla.

2 Ja katso, virrasta nousi seitsemän kaunista ja lihavaa lehmää, jotka kävivät laitumella kaislikossa.

3 Ja katso, niiden jälkeen nousi virrasta toiset seitsemän lehmää, rumia ja laihoja; ne asettuivat edellisten lehmien viereen virran rannalle.

4 Ja ne rumat ja laihat lehmät söivät ne seitsemän kaunista ja lihavaa lehmää. Siihen farao heräsi.

5 Mutta hän nukkui uudestaan ja näki toisen kerran unta: seitsemän paksua ja kaunista tähkäpäätä kasvoi samassa oljessa.

6 Ja katso, niiden jälkeen kasvoi vielä seitsemän tähkäpäätä, ohutta ja itätuulen polttamaa.

7 Ja nämä ohuet tähkäpäät nielivät ne seitsemän paksua ja täyteläistä tähkäpäätä. Siihen farao heräsi, ja katso, se oli unta.

8 Mutta aamulla hänen mielensä oli levoton, ja hän kutsutti eteensä kaikki Egyptin tietäjät ja kaikki viisaat; ja farao kertoi heille unensa, mutta ei ollut sitä, joka olisi voinut selittää ne faraolle.

9 Silloin puhui ylimmäinen juomanlaskija faraolle sanoen: "Nyt minä muistan rikokseni.

10 Farao oli vihastunut palvelijoihinsa, ja hän pani minut vankeuteen henkivartijain päämiehen taloon, minut ja ylimmäisen leipojan.

11 Niin me molemmat, minä ja hän, näimme samana yönä unta; me näimme kumpikin unemme, jolla oli oma selityksensä.

12 Ja siellä oli meidän kanssamme hebrealainen nuorukainen, henkivartijain päämiehen palvelija. Hänelle me kerroimme unemme, ja hän selitti ne meille; hän selitti, mitä kummankin uni merkitsi.

13 Ja niinkuin hän meille oli selittänyt, niin kävikin: minut asetettiin entiseen virkaani, toinen hirtettiin."

14 Silloin farao kutsutti Joosefin eteensä. Ja hänet tuotiin kiiruusti vankikuopasta. Ja hän ajatti hiuksensa ja muutti vaatteensa ja tuli faraon eteen.

15 Ja farao sanoi Joosefille: "Minä olen nähnyt unen, eikä ole sen selittäjää, mutta olen kuullut kerrottavan sinusta, että kun kuulet unen, sinä voit sen selittää".

16 Joosef vastasi faraolle sanoen: "En minä; mutta Jumala antaa faraolle suotuisan vastauksen".

17 Ja farao puhui Joosefille: "Minä näin unen; olin seisovinani Niilivirran rannalla.

18 Ja katso, virrasta nousi seitsemän lihavaa ja kaunista lehmää, jotka kävivät laitumella kaislikossa.

19 Ja katso, niiden jälkeen nousi virrasta toiset seitsemän lehmää, kurjia, kovin rumia ja laihoja; en ole koko Egyptin maassa nähnyt niin rumia kuin ne.

20 Ja nämä laihat ja rumat lehmät söivät ne ensimmäiset, ne lihavat lehmät.

21 Mutta vaikka ne olivat nielleet nämä, ei voinut huomata, että ne olivat nielleet ne, vaan ne olivat yhtä rumannäköiset kuin ennenkin. Siihen minä heräsin.

22 Mutta taas minä näin unta: seitsemän täyteläistä ja kaunista tähkäpäätä kasvoi samassa oljessa.

23 Ja katso, niiden jälkeen kasvoi vielä seitsemän tähkäpäätä, kuivunutta, ohutta ja itätuulen polttamaa.

24 Ja nämä ohuet tähkäpäät nielivät ne seitsemän kaunista tähkäpäätä. Minä kerroin tämän tietäjille, mutta ei kukaan kyennyt sanomaan minulle, mitä se merkitsee."

25 Niin Joosef sanoi faraolle: "Faraon unet merkitsevät kumpikin samaa; Jumala on ilmaissut faraolle, mitä hän on tekevä.

26 Seitsemän kaunista lehmää merkitsee seitsemää vuotta, Seitsemän kaunista tähkäpäätä merkitsee myös seitsemää vuotta; unilla on sama merkitys.

27 Ja seitsemän laihaa ja rumaa lehmää, jotka nousivat niiden jälkeen, merkitsee seitsemää vuotta, ja seitsemän tyhjää, itätuulen polttamaa tähkäpäätä merkitsee seitsemää nälkävuotta.

28 Tätä minä tarkoitin, kun sanoin faraolle: Jumala on antanut faraon nähdä, mitä hän on tekevä.

29 Katso, tulee seitsemän vuotta, jolloin on suuri viljavuus koko Egyptin maassa.

30 Mutta niitä seuraa seitsemän sellaista nälkävuotta, että Egyptin maan entinen viljavuus kokonaan unhottuu, ja nälänhätä tuottaa maalle häviön.

31 Eikä enää tiedetä mitään maassa vallinneesta viljavuudesta sitä seuraavan nälänhädän vuoksi, sillä se on oleva ylen kova.

32 Mutta että uni toistui faraolle, se tietää, että Jumala on asian varmasti päättänyt ja että Jumala antaa sen pian tapahtua.

33 Nyt valitkoon siis farao ymmärtäväisen ja taitavan miehen ja asettakoon hänet Egyptin hallitusmieheksi.

34 Näin tehköön farao: asettakoon päällysmiehiä maahan ja ottakoon viidennen osan Egyptin maan sadosta seitsemänä viljavuotena.

35 Ja koottakoon näinä hyvinä vuosina, jotka tulevat, kaikki niiden sato ja kasattakoon viljaa faraon haltuun, talletettakoon sato kaupunkeihin ja säilytettäköön,

36 niin että maalla on eloa säästössä seitsemän nälkävuoden varalle, jotka kohtaavat Egyptin maata. Niin ei maa joudu perikatoon nälänhädän aikana."

37 Tämä puhe miellytti faraota ja kaikkia hänen palvelijoitansa.

38 Ja farao sanoi palvelijoilleen: "Voisimmeko löytää ketään, jossa on Jumalan henki niinkuin tässä?"

39 Ja farao sanoi Joosefille: "Koska Jumala on sinulle ilmoittanut kaiken tämän, ei ole ketään niin ymmärtäväistä ja taitavaa, kuin sinä olet.

40 Hoida sinä minun taloani, ja sinun käskyäsi totelkoon kaikki minun kansani; ainoastaan valtaistuimen puolesta minä olen sinua korkeampi."

41 Ja farao sanoi Joosefille: "Katso, minä asetan sinut koko Egyptin maan hallitusmieheksi".

42 Ja farao otti sinettisormuksensa kädestään ja pani sen Joosefin käteen ja puetti hänen ylleen hienot pellavavaatteet ja ripusti kultakäädyt hänen kaulaansa.

43 Ja hän antoi hänen ajaa omissa, lähinnä parhaissa vaunuissaan, ja hänen edellään huudettiin: abrek! Niin asetettiin hänet koko Egyptin maan hallitusmieheksi.

44 Ja farao sanoi Joosefille: "Minä olen farao, mutta sinun tahtomattasi älköön kukaan nostako kättä tai jalkaa koko Egyptin maassa".

45 Ja farao nimitti Joosefin Saafenat-Paneahiksi ja antoi hänelle puolisoksi Aasenatin, Oonin papin Poti-Feran tyttären. Niin Joosef lähti tarkastamaan Egyptin maata.

46 Joosef oli kolmenkymmenen vuoden vanha, kun hän tuli faraon, Egyptin kuninkaan, palvelijaksi. Ja Joosef lähti faraon luota ja kulki läpi koko Egyptin maan.

47 Ja seitsemänä viljavuotena maa kasvoi ylen runsaasti.

48 Ja näinä seitsemänä hyvänä vuotena, jotka tulivat Egyptin maahan, hän kokosi kaikkea eloa ja talletti sen kaupunkeihin. Hän talletti kuhunkin kaupunkiin sen elon, joka tuotiin ympäristön vainioilta.

49 Niin Joosef kasasi viljaa niinkuin meren hiekkaa, ylen suuret määrät, siihen asti että lakattiin sitä mittaamasta, sillä se ei ollut enää mitattavissa.

50 Joosefille syntyi, ennenkuin nälkävuosi tuli, kaksi poikaa, jotka Aasenat, Oonin papin Poti-Feran tytär, synnytti hänelle.

51 Esikoiselle Joosef antoi nimen Manasse, "sillä", sanoi hän, "Jumala on saattanut minut unhottamaan kaikki vaivani ja koko isäni kodin".

52 Toiselle hän antoi nimen Efraim, "sillä", sanoi hän, "Jumala on tehnyt minut hedelmälliseksi kärsimysteni maassa".

53 Ne seitsemän viljavuotta, jotka tulivat Egyptin maahan, kuluivat loppuun.

54 Senjälkeen alkoi seitsemän nälkävuotta, niinkuin Joosef oli sanonut, ja tuli nälänhätä kaikkiin maihin, mutta Egyptin maassa oli leipäviljaa kaikkialla.

55 Mutta koko Egyptin maa näki nälkää, ja kansa huusi faraolta leipää. Silloin farao sanoi kaikille egyptiläisille: "Menkää Joosefin luo ja tehkää, mitä hän käskee teidän tehdä".

56 Kun nälkä ahdisti koko maata, avasi Joosef kaikki varastot ja myi viljaa egyptiläisille. Mutta nälänhätä tuli yhä kovemmaksi Egyptin maassa.

57 Ja kaikista maista tultiin Egyptiin Joosefin luo ostamaan viljaa, sillä kaikissa maissa oli kova nälänhätä.

   

Ze Swedenborgových děl

 

Arcana Coelestia # 5351

Prostudujte si tuto pasáž

  
/ 10837  
  

5351. And Joseph called the name of the firstborn Manasseh. That this signifies a new will in the natural, and its quality, is evident from the representation of Manasseh in the Word, as being spiritual good in the natural, and thus a new will (of which below): this name also involves the very quality of this good, or of this new will. That the “name” involves this quality may be seen from the names given to others also, the quality of which is at the same time indicated, as is the name “Manasseh” in the words, “for God hath made me forget all my toil, and all my father’s house;” for in this way is described the quality signified by “Manasseh.” Moreover when it is said “he called the name,” there is also signified that the name itself contains the quality; for the “name” and “calling the name” signifies the quality (see n. 144, 145, 1754, 1896, 2009, 2724, 3006, 3421).

[2] The reason why the firstborn, who is named Manasseh, signifies spiritual good in the natural, or the new will therein, is that good is actually the firstborn in the church, or in the man who becomes a church; whereas truth is not the firstborn, and yet it appears as if it were (n. 352, 367, 2435, 3325, 3494, 4925, 4926, 4928, 4930), as may also be seen from the fact that in man the will precedes; for man’s willing is the first of his life, and his understanding comes after, and applies itself in accordance with his willing. What proceeds from the will is called “good” in those who by regeneration have received from the Lord a new will, but “evil” in those who have not desired to receive it; and what proceeds from the understanding is called “truth” in the regenerate, but “falsity” in the unregenerate. Yet as man’s will does not appear to the sense except through the understanding (for the understanding is the will in form, or the will formed to the sense), it is therefore supposed that the truth which proceeds from the understanding is the firstborn, and yet it is not, except in appearance, for the reason given.

[3] Hence the old controversy as to whether the truth which is of faith, or the good which is of charity, is the firstborn of the church. They who decided from the appearance, said that truth is the firstborn, but they who did not decide from the appearance, acknowledged that good is the firstborn. Hence also it is that at the present day faith is made the first and very essential of the church, and charity is made secondary and not essential; but men have gone into error much further than the ancients, by declaring that faith alone saves. In the church by “faith” is meant all the truth of doctrine, and by “charity” all the good of life. They indeed call charity and its works the “fruits of faith;” but who believes that fruits do anything for salvation when it is believed that a man may be saved by faith at the last hour of his life, whatever his previous life has been, and when in their teaching they even separate works, which are of charity, from faith, saying that faith alone saves without good works, or that works, which are of the life, do nothing toward salvation? Oh, what a faith! And oh, what a church! They adore dead faith, and reject living faith; and yet faith without charity is as a body without a soul, and we know that a body without a soul is removed from sight and cast forth, because of its stench: so is it with faith without charity in the other life. All those who have been in faith so called without charity are in hell, while all who have been in charity are in heaven; for everyone’s life remains, but not his doctrine except insofar as it is derived from his life.

[4] That by “Manasseh” is signified the new will in the natural, or what is the same, spiritual good there, cannot be so well shown from other passages of the Word as that by “Ephraim” is signified the new understanding in the natural, or spiritual truth therein. Nevertheless the signification of “Manasseh” can be inferred from that of “Ephraim;” for in the Word where two are thus mentioned, by the one is signified good, and by the other truth; and therefore that by “Manasseh” is signified spiritual good in the natural, which good is of the new will, will be seen in what presently follows about “Ephraim.”

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Foundation for the permission to use this translation.