Bible

 

synty 40

Studie

   

1 Ja tapahtui jonkun ajan kuluttua, että Egyptin kuninkaan juomanlaskija ja leipoja rikkoivat herraansa, Egyptin kuningasta, vastaan.

2 Ja farao vihastui näihin kahteen hoviherraansa, ylimmäiseen juomanlaskijaan ja ylimmäiseen leipojaan,

3 ja panetti heidät vankeuteen henkivartijain päämiehen taloon, samaan vankilaan, jossa Joosef oli vankina.

4 Ja henkivartijain päämies antoi heille Joosefin heitä palvelemaan. Niin he olivat jonkun aikaa vankeudessa.

5 Ollessaan vankilassa vangittuina he molemmat, Egyptin kuninkaan juomanlaskija ja leipoja, näkivät samana yönä unta, kumpikin unensa, ja kummankin unella oli oma selityksensä.

6 Ja kun Joosef aamulla tuli heidän luokseen, huomasi hän heidät alakuloisiksi.

7 Silloin hän kysyi faraon hoviherroilta, jotka olivat hänen kanssansa vankeudessa hänen isäntänsä talossa: "Miksi te olette tänään niin murheellisen näköiset?"

8 He vastasivat hänelle: "Olemme kumpikin nähneet unen, eikä ole niiden selittäjää". Ja Joosef sanoi heille: "Unien selitykset ovat Jumalan; kertokaa kuitenkin minulle".

9 Niin ylimmäinen juomanlaskija kertoi unensa Joosefille ja sanoi hänelle: "Minä näin unta, ja katso, minun edessäni oli viinipuu;

10 viinipuussa oli kolme oksaa, ja samassa kun se alkoi versoa, sen kukat puhkesivat ja marjat sen rypäleissä kypsyivät.

11 Ja minulla oli faraon malja kädessäni, ja minä otin marjat ja pusersin niistä mehun faraon maljaan ja annoin maljan faraon käteen."

12 Ja Joosef sanoi hänelle: "Tämä on sen selitys: kolme oksaa merkitsee kolmea päivää.

13 Kolmen päivän kuluttua farao korottaa sinun pääsi ja asettaa sinut jälleen virkaasi. Ja sinä annat faraon maljan hänen käteensä niinkuin ennenkin, kun olit hänen juomanlaskijansa.

14 Mutta muista minua, kun sinun hyvin käy, ja tee minulle laupeus mainitsemalla minusta faraolle ja toimittamalla minut pois tästä talosta.

15 Sillä minut on varastettu hebrealaisten maasta, enkä minä ole täälläkään tehnyt mitään, mistä minut olisi tullut panna tähän vankikuoppaan."

16 Kun ylimmäinen leipoja näki, että Joosef antoi hyvän selityksen, sanoi hän hänelle: "Myöskin minä näin unen, ja katso, kolme nisuleipäkoria oli minun pääni päällä.

17 Ja ylimmässä korissa oli kaikenlaisia leivoksia faraon syötäväksi, mutta linnut söivät ne korista, joka oli minun pääni päällä."

18 Joosef vastasi ja sanoi: "Tämä on sen selitys: kolme koria merkitsee kolmea päivää.

19 Kolmen päivän kuluttua farao korottaa sinun pääsi ripustamalla sinut hirsipuuhun, ja taivaan linnut syövät sinun lihasi."

20 Kolmantena päivänä sen jälkeen, faraon syntymäpäivänä, tämä laittoi pidot kaikille palvelijoilleen. Silloin hän korotti palvelijainsa joukosta sekä ylimmäisen juomanlaskijan että ylimmäisen leipojan pään.

21 Ylimmäisen juomanlaskijan hän asetti hänen entiseen juomanlaskijan toimeensa, niin että hän sai antaa maljan faraon käteen;

22 mutta ylimmäisen leipojan hän hirtätti, niinkuin Joosef oli heille selityksessään sanonut.

23 Mutta ylimmäinen juomanlaskija ei muistanut Joosefia, vaan unhotti hänet.

   

Komentář

 

Pharaoh

  

'Pharaoh,' in Genesis 40, represents the new natural self. 'Pharaoh' and 'the Egyptians' in the Word, signify the sensory and scientific principles. 'Let Pharaoh live,' as in Genesis 42:16, is a phrase that is employed to say something emphatically, thus to state a certainty. 'Pharaoh and his army' signify people who are in falsities from evil. 'Pharaoh' signifies false ideas infesting the truth of the church. It also signifies scientific ideas, or the natural principle in general.

(Odkazy: Arcana Coelestia 1487, Arcana Coelestia 5192; Exodus 16)


Ze Swedenborgových děl

 

Arcana Coelestia # 5138

Prostudujte si tuto pasáž

  
/ 10837  
  

5138. 'For which they should put me in the pit' means a casting away among falsities. This is clear from the meaning of 'the pit' as falsity, dealt with in 4728, 4744, 5038. In what appears above evil was the subject, that is to say, the fact that evil caused celestial things to become alienated, 5174, 5135; but now falsity is the subject, for when the one is mentioned in the Word, so also is the other. That is to say, when evil is mentioned, so also is falsity, for the reason that when good is mentioned there, so also is truth, in order that a marriage may exist in every individual part of the Word. The heavenly marriage is a marriage of good and truth, but the hellish marriage is one of evil and falsity. For where evil exists, so also does falsity, falsity linking itself to evil like a wife to her husband; and where good exists, so also does truth, truth joining itself to good like a wife to her husband. Consequently one can see from a person's life the essential nature of his faith, for good, or else evil, is the inner essence of his life, and truth, or else falsity, is the inner essence of his faith. As regards a marriage existing in every individual part of the Word, see 683, 793, 801, 2173, 2516, 2712, 4138 (end).

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.