Novokřesťanské studium Bible

Bible

 

synty 18

Studie

   

1 Ja Herra ilmestyi hänelle Mamren tammistossa, jossa hän istui telttamajansa ovella päivän ollessa palavimmillaan.

2 Kun hän nosti silmänsä ja katseli, niin katso, kolme miestä seisoi hänen edessänsä; nähdessään heidät hän riensi heitä vastaan majan ovelta ja kumartui maahan

3 ja sanoi: "Herrani, jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, älä mene palvelijasi ohitse.

4 Sallikaa tuoda vähän vettä pestäksenne jalkanne ja levätkää puun siimeksessä.

5 Minä tuon palasen leipää virkistääksenne itseänne, ennenkuin jatkatte matkaanne, sillä kaiketi sitä varten olette poikenneet palvelijanne luo." He sanoivat: "Tee, niinkuin olet puhunut".

6 Ja Aabraham kiiruhti majaan Saaran tykö ja sanoi: "Hae joutuin kolme vakallista lestyjä jauhoja, sotke ja leivo kaltiaisia".

7 Sitten Aabraham riensi karjaan, otti nuoren ja kauniin vasikan ja antoi palvelijalle, joka ryhtyi nopeasti sitä valmistamaan.

8 Ja hän otti voita ja maitoa sekä vasikan, jonka hän oli valmistuttanut, ja pani ne heidän eteensä; itse hän seisoi heidän luonansa puun alla sillä aikaa, kuin he söivät.

9 Ja he kysyivät häneltä: "Missä vaimosi Saara on?" Hän vastasi: "Tuolla majassa".

10 Ja hän sanoi: "Minä palaan luoksesi tulevana vuonna tähän aikaan, ja katso, vaimollasi Saaralla on silloin oleva poika". Mutta Saara kuunteli majan ovella hänen takanansa.

11 Mutta Aabraham ja Saara olivat iäkkäät, eikä Saaran enää ollut, niinkuin naisten tavallisesti on.

12 Sentähden Saara naurahti itseksensä ja ajatteli: "Heräisikö minussa, näin kuihduttuani, vielä halu? Ja myös minun herrani on vanha."

13 Mutta Herra sanoi Aabrahamille: "Miksi Saara nauroi ajatellen: 'Synnyttäisinkö minä todella, minä, joka olen näin vanha?'

14 Onko mikään Herralle mahdotonta? Tähän aikaan minä palaan luoksesi tulevana vuonna, ja Saaralla on silloin poika."

15 Ja Saara kielsi sanoen: "En minä nauranut"; sillä hän pelkäsi. Mutta hän sanoi: "Ei ole niin; sinä nauroit".

16 Silloin miehet nousivat siitä ja kääntyivät Sodomaan päin, ja Aabraham kulki heidän kanssaan saattaaksensa heitä.

17 Ja Herra sanoi: "Salaisinko minä Aabrahamilta, mitä olen tekevä?

18 Onhan Aabrahamista tuleva suuri ja väkevä kansa, ja kaikki kansakunnat maan päällä tulevat hänessä siunatuiksi.

19 Sillä minä olen valinnut hänet, että hän käskisi lapsiansa ja perhettänsä, joka jää hänen jälkeensä, noudattamaan Herran tietä ja tekemään sitä, mikä vanhurskaus ja oikeus on, jotta Herra antaisi Aabrahamille tapahtua, mitä hän on hänelle luvannut."

20 Niin Herra sanoi: "Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat.

21 Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää."

22 Ja miehet kääntyivät sieltä ja kulkivat Sodomaan päin, mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen.

23 Ja Aabraham lähestyi häntä ja sanoi: "Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa?

24 Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden?

25 Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?"

26 Ja Herra sanoi: "Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan".

27 Aabraham vastasi ja sanoi: "Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka.

28 Entä jos viidestäkymmenestä vanhurskaasta puuttuu viisi; hävitätkö viiden tähden koko kaupungin?" Hän sanoi: "En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentä viisi".

29 Ja hän puhui vielä hänelle sanoen: "Entä jos siellä on neljäkymmentä?" Hän vastasi: "Niiden neljänkymmenen tähden jätän sen tekemättä".

30 Aabraham sanoi: "Älköön Herrani vihastuko, että vielä puhun. Entä jos siellä on kolmekymmentä?" Hän vastasi: "En tee sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä".

31 Mutta hän sanoi: "Katso, minä olen rohjennut puhua Herralleni. Entä jos siellä on kaksikymmentä?" Hän vastasi: "Niiden kahdenkymmenen tähden jätän hävittämättä".

32 Ja hän sanoi: "Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?" Hän vastasi: "Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä".

33 Ja Herra lähti pois, senjälkeen kuin hän oli lakannut puhumasta Aabrahamin kanssa, ja Aabraham palasi kotiinsa.

   

Ze Swedenborgových děl

 

Arcana Coelestia # 1616

Prostudujte si tuto pasáž

  
/ 10837  
  

1616. And Abram pitched his tent, and came and dwelt in the oak-groves of Mamre that are in Hebron. That this signifies that the Lord attained to a perception still more internal, is evident from the signification of “pitching a tent,” that is, of moving and fixing a tent, as being to be conjoined,—for a “tent” is the holy of worship (as shown before, n. 414, 1452), by which the external man is conjoined with the internal-and from the signification of an “oak-grove,” as being perception, as explained above (n. 1442, 1443), where it was “the oak-grove of Moreh,” which is the first perception; but here, “the oak-groves of Mamre,” in the plural, which signify more perception, that is, perception more internal. This perception is called “the oak-groves of Mamre that are in Hebron.” “Mamre” is also mentioned elsewhere (as in Genesis 14:13; 18:1; 23:17-19; 35:27), and Hebron likewise (as in Genesis 35:27; 37:14; Josh. 10:36, 39; 14:13-14, 15; 15:13, 54; 20:7; 21:11, 13; Judges 1:10, 20; and in other places); but with what signification, will of the Lord’s Divine mercy be seen where these passages are explained.

[2] As to “the oak-groves of Mamre that are in Hebron” signifying a still more internal perception, the case is as follows. As the things that are of the external man are conjoined with the celestial things of the internal man, so perception increases and becomes more internal. Conjunction with celestial things gives perception; for in the celestial things that are of love to Jehovah is the very life of the internal man; or what is the same, in the celestial things that are of love, that is, in celestial love, Jehovah is present, which presence is not perceived in the external man until conjunction has been effected, all perception being from conjunction.

[3] From the internal sense it is here evident how the case was with the Lord, namely, that His external man, or the Human Essence, was conjoined with the Divine Essence by degrees, according to the multiplication and fructification of knowledges. In no way can anyone, as a man, be conjoined with Jehovah or the Lord, except by means of knowledges, for by means of knowledges a man becomes a man; and so the Lord, because born as are other men, was also instructed as they are, but into His knowledges as receptacles celestial things were constantly being insinuated, so that the knowledges continually became the recipient vessels of celestial things, and themselves also became celestial.

[4] He continually advanced in this way to the celestial things of infancy for, as before said, the celestial things that are of love are insinuated from the earliest infancy up to childhood, and also to youth, when being a man he is then and afterwards imbued with knowledges [scientiae et cognitiones]. If the man is such that he can be regenerated, these knowledges are then filled with the celestial things that are of love and charity, and are thus implanted in the celestial things with which he has been gifted from infancy up to childhood and youth; and thus his external man is conjoined with his internal man.

They are first implanted in the celestial things with which he was gifted in youth, next in those with which he was gifted in childhood, and finally in those with which he was gifted in infancy; and then he is a “little child,” of whom the Lord said that “of such is the kingdom of God.” This implantation is effected by the Lord alone; and for this reason nothing celestial is possible with man, nor can be, that is not from the Lord, and that is not the Lord’s.

[5] But the Lord from His own power conjoined His external man with His internal man, and filled His knowledges with celestial things, and implanted them in the celestial things, and this in fact according to Divine order; first in the celestial things of His childhood, next in the celestial things of the age between childhood and infancy; and finally in the celestial things of His infancy; and thus at the same time became, as to the Human Essence, innocence itself and love itself, from which are all innocence and all love in the heavens and on earth. Such innocence is true infancy, because it is at the same time wisdom. But the innocence of infancy, unless by means of knowledges it becomes the innocence of wisdom, is of no use; and therefore in the other life infants are imbued with knowledges. As the Lord implanted knowledges in celestial things, so had He perception, for, as before said, all perception is from conjunction. He had His first perception when He implanted the memory-knowledges of childhood, which perception is signified by “the oak-grove of Moreh;” and His second, treated of here, which is more internal, when He implanted knowledges, which perception is signified by “the oak-groves of Mamre that are in Hebron.”

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Foundation for the permission to use this translation.

©2024 New Christian Bible Study Corporation. All rights reserved. Printed from newchristianbiblestudy.org