Bible

 

maastamuutto 29

Studie

   

1 "Tee heille näin, pyhittääksesi heidät pappeina palvelemaan minua: Ota mullikka ja kaksi virheetöntä oinasta

2 ja happamatonta leipää ja öljyyn leivottuja happamattomia kakkuja ja öljyllä voideltuja happamattomia ohukaisia; leivo ne lestyistä nisujauhoista.

3 Ja pane ne samaan koriin ja tuo ne korissa, samalla kertaa kuin tuot mullikan ja kaksi oinasta.

4 Tuo sitten Aaron poikinensa ilmestysmajan ovelle ja pese heidät vedellä.

5 Ja ota vaatteet ja pue Aaronin ylle ihokas ja kasukan viitta ja kasukka ja rintakilpi; ja sido hänen ympärilleen kasukan vyö.

6 Pane myös käärelakki hänen päähänsä ja kiinnitä pyhä otsalehti käärelakkiin.

7 Ja ota voiteluöljyä ja vuodata hänen päähänsä ja voitele hänet.

8 Ja tuo hänen poikansa esille ja pue heidän ylleen ihokkaat.

9 Ja vyötä heidät vyöllä, sekä Aaron että hänen poikansa, ja sido päähineet heidän päähänsä, että pappeus olisi heillä ikuisena säätynä. Vihi näin virkaansa Aaron ja hänen poikansa.

10 Ja tuo mullikka ilmestysmajan eteen, ja Aaron poikineen laskekoon kätensä mullikan pään päälle.

11 Ja teurasta sitten mullikka Herran edessä, ilmestysmajan ovella.

12 Ja ota mullikan verta ja sivele sitä sormellasi alttarin sarviin; mutta kaikki muu veri vuodata alttarin juurelle.

13 Ja ota kaikki sisälmyksiä peittävä rasva ja maksanlisäke ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä oleva rasva, ja polta ne alttarilla.

14 Mutta mullikan liha, nahka ja rapa polta tulessa leirin ulkopuolella. Se on syntiuhri.

15 Ja ota toinen oinaista, ja Aaron poikinensa laskekoon kätensä sen oinaan pään päälle.

16 Teurasta sitten oinas ja ota sen veri ja vihmo se alttarille ympärinsä;

17 ja leikkele oinas määräkappaleiksi ja pese sen sisälmykset ja jalat ja pane ne kappaleiden ja pään päälle.

18 Ja polta koko oinas alttarilla. Se on polttouhri Herralle, se on suloisesti tuoksuva uhri Herralle.

19 Ota sitten toinen oinas, ja Aaron poikinensa laskekoon kätensä oinaan pään päälle.

20 Ja teurasta oinas ja ota sen verta ja sivele Aaronin ja hänen poikiensa oikean korvan lehteen ja oikean käden peukaloon ja heidän oikean jalkansa isoonvarpaaseen, mutta vihmo muu veri alttarille ympärinsä.

21 Ja ota alttarilla olevaa verta ja voiteluöljyä ja pirskoita Aaronin ja hänen vaatteidensa päälle, ja samoin hänen poikiensa ja heidän vaatteidensa päälle. Näin hän tulee pyhäkölle pyhitetyksi, sekä hän itse että hänen vaatteensa, ja samoin hänen poikansa ja hänen poikiensa vaatteet.

22 Ota sitten oinaasta rasva ja rasvahäntä ja sisälmyksiä peittävä rasva ja maksanlisäke ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä oleva rasva ja oikea reisi, sillä tämä on vihkiäisoinas.

23 Ja ota pyöreä leipä ja öljyyn leivottu kakku ja ohukainen happamattomien leipien korista, joka on Herran edessä.

24 Ja pane kaikki nämä Aaronin käsiin ja hänen poikiensa käsiin, että toimitettaisiin niiden heilutus Herran edessä.

25 Ota ne sitten heidän käsistään ja polta alttarilla, polttouhrin päällä, suloiseksi tuoksuksi Herran edessä. Se on Herran uhri.

26 Ja ota rintaliha Aaronin vihkiäisoinaasta ja toimituta sen heilutus Herran edessä; ja se olkoon sinun osasi.

27 Näin sinun on pyhitettävä heilutettu rintaliha ja anniksi annettu reisi, se, mitä on heilutettu ja anniksi annettu Aaronin ja hänen poikiensa vihkiäisoinaasta.

28 Ja ne olkoot Aaronin ja hänen poikiensa ikuinen osuus, israelilaisilta saatu, sillä se on anti. Se olkoon israelilaisten anti heidän yhteysuhreistaan, heidän antinsa Herralle.

29 Aaronin pyhät vaatteet tulkoot hänen pojillensa hänen jälkeensä, että heidät niissä voideltaisiin ja vihittäisiin virkaansa.

30 Seitsemänä päivänä on sen hänen pojistaan, joka tulee papiksi hänen sijaansa, puettava ne ylleen, kun hän menee ilmestysmajaan toimittamaan virkaansa pyhäkössä.

31 Ja ota vihkiäisoinas ja keitä sen liha pyhässä paikassa.

32 Ja Aaron poikinensa syököön ilmestysmajan ovella oinaan lihan ynnä leivän, joka on korissa.

33 He syökööt sen, mitä käytettiin heidän sovittamisekseen, kun heidät vihittiin virkaansa ja pyhitettiin, mutta syrjäinen älköön sitä syökö, sillä se on pyhää.

34 Jos jotakin jää tähteeksi vihkiäislihasta tai leivästä seuraavaan aamuun, polta tähteeksi jäänyt tulessa; älköön sitä syötäkö, sillä se on pyhää.

35 Tee näin Aaronille ja hänen pojillensa, aivan niinkuin minä olen sinua käskenyt. Seitsemän päivää kestäköön heidän vihkimisensä.

36 Ja uhraa joka päivä syntiuhrimullikka sovitukseksi, ja puhdista alttari toimittamalla sen sovitus ja voitele se pyhittääksesi sen.

37 Seitsemänä päivänä toimita alttarin sovitus ja pyhitä se. Näin tulee alttarista korkeasti-pyhä; jokainen, joka alttariin koskee, on pyhäkölle pyhitetty.

38 Ja uhraa alttarilla tämä: kaksi vuodenvanhaa karitsaa joka päivä, ainiaan.

39 Uhraa toinen karitsa aamulla ja toinen karitsa iltahämärässä,

40 ja kumpaakin karitsaa kohti kymmenennes lestyjä jauhoja, sekoitettuna neljännekseen hiin-mittaa survomalla saatua öljyä, ja juomauhriksi neljännes hiin-mittaa viiniä.

41 Ja uhraa toinen karitsa iltahämärässä; uhrattakoon se toimittamalla samankaltainen ruokauhri ja juomauhri kuin aamullakin, suloisesti tuoksuvaksi uhriksi Herralle.

42 Tämä olkoon teillä jokapäiväinen polttouhri sukupolvesta sukupolveen ilmestysmajan ovella Herran edessä, jossa minä ilmestyn teille puhuakseni sinun kanssasi.

43 Siinä minä ilmestyn israelilaisille, ja se on oleva minun kirkkauteni pyhittämä.

44 Ja minä pyhitän ilmestysmajan ja alttarin; ja minä pyhitän Aaronin poikinensa pappeina palvelemaan minua.

45 Ja minä asun israelilaisten keskellä ja olen heidän Jumalansa.

46 Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, heidän Jumalansa, joka vein heidät pois Egyptin maasta, asuakseni heidän keskellään. Minä olen Herra, heidän Jumalansa."

   

Ze Swedenborgových děl

 

Arcana Coelestia # 10143

Prostudujte si tuto pasáž

  
/ 10837  
  

10143. 'A continual burnt offering' means all Divine worship in general. This is clear from the meaning of 'a burnt offering' as Divine worship, dealt with below; and from the meaning of 'continual' as all and within all, dealt with above in 10133, so that 'a continual burnt offering' means all Divine worship in general. And when the lamb - of which the burnt offering consisted, and which means the good of innocence - is understood, this too means within all worship; for all worship that is truly worship must spring from the truths of faith and from forms of the good of love, and within every form of the good of love, and consequently within every truth of faith, the good of innocence must be present, 10133. This is the reason why 'a continual burnt offering' also means within all worship.

[2] 'A burnt offering' means Divine worship because burnt offerings and sacrifices were the chief features of the representative worship among the Israelite and Jewish nation, and all things relate to and take their name from their chief feature. As regards the chief feature of the worship among that nation, that it lay in sacrifices and burnt offerings, and that for this reason the whole of worship in general is meant by them, see 922, 1343, 2180, 6905, 8680, 8936, 10042.

[3] But what the Divine worship meant by sacrifices and burnt offerings is must be stated briefly. In particular sacrifices and burnt offerings have meant purification from evils and falsities, and at the same time implantation of goodness and truth, also the joining together of the two, thus regeneration, see 10022, 10053, 10057. With the person in whom these things have been accomplished true worship exists. It does so because purification from evils and falsities consists in refraining from them, steering clear of them, and loathing them; the implantation of goodness and truth consists in thinking and willing what is good and what is true, and in speaking and doing them; and the joining together of the two consists in leading a life composed of them. For when the good and truth residing with a person have been joined together his will is new and his understanding is new, consequently his life is new. When this is how a person is, Divine worship is present in every deed he performs; for at every point the person now has what is Divine in view, respects and loves it, and in so doing worships it.

[4] The fact that this is the true worship of God is unknown to those who think that all worship consists in acts of adoration and prayer, thus in such things as belong to the mouth and thought, and not in such as belong to deeds flowing from the good of charity and the good of faith. Yet the reality is that in a person offering adoration and prayer the Lord pays attention solely to his heart, that is, to what he is like inwardly so far as love and consequently faith are concerned. If therefore the adoration and prayer do not have these two within them they have no soul and life in them; they are an outward show, like that of toadies and pretenders, who, as is well known, do not even please anyone in this world who is wise.

[5] In short, acting in accord with the Lord's commandments constitutes true worship of Him, indeed constitutes true love and true faith, as may also become clear to anyone who stops to consider the matter. For there is nothing that a person who loves another, and who believes in another, would rather do than to will and to do what that other wills and thinks; his only desire is to know his will and thought, and so what is pleasing to him. It is different in the case of one who has no such love or belief. The situation is similar with love to God, as the Lord also teaches in John,

He who has My commandments and does them, he it is who loves Me. But he who does not love Me does not keep My words. John 14:21, 24.

And elsewhere in the same gospel,

If you keep My commands, you will remain in My love. This is My commandment, that you love one another. John 15:10, 12.

[6] The fact that the outward performance of worship without this inner devotion is not worship is also meant by what is said about burnt offerings and sacrifices in Jeremiah,

I did not speak with your fathers on the matters of burnt offering and sacrifice. But this matter I commanded them, saying, Obey My voice, and I will be your God. Jeremiah 7:21-23.

In Hosea,

I desire mercy and not sacrifice, and the knowledge of God more than burnt offerings. Hosea 6:6.

In Micah,

Shall I come before Jehovah with burnt offerings? Will Jehovah be pleased with thousands of rams? He has shown you what is good; and what does Jehovah require of you but to carry out judgement, and to love mercy, and to humble yourself by walking with your God? Micah 6:6-8.

In the first Book of Samuel,

Has Jehovah great delight in burnt offerings and sacrifices? Behold, to be submissive is better than sacrifice, to be obedient better than the fat of rams. 1 Samuel 15:22.

Worship of the Lord consists first and foremost in a charitable life, and not in a religious life without it, see 8252-8257.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.