Bible

 

synty 2

Studie

   

1 Ja niin taivas ja maa päätettiin, ja kaikki heidän joukkonsa.

2 Ja Jumala oli päättänyt seitsemänteen päivään (asti) työnsä, kuin hän tehnyt oli, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa, kuin hän tehnyt oli.

3 Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen; että hän lepäsi hänessä kaikista teoistansa, jotka Jumala loi ja (täydellisesti) teki.

4 Ja näin on taivas ja maa tullut, koska he luotiin, sillä ajalla jolla Herra Jumala teki maan ja taivaan.

5 Ja kaikkinaiset pensaat kedolla, jotka ei ennen olleet maan päällä, ja kaikkinaiset ruohot kedolla, jotka ei ennen kasvaneet. Sillä ei Herra Jumala antanut vielä sataa maan päälle, eikä ollut ihmistä, joka maata viljeli;

6 Vaan sumu nousi maasta, ja kasti kaiken maan.

7 Ja Herra Jumala teki ihmisen, tomun maasta, ja puhalsi hänen sieraimiinsa elävän hengen: ja tuli ihminen niin eläväksi sieluksi.

8 Ja Herra Jumala istutti Paradisin Edenissä itään päin, ja pani siihen ihmisen, jonka hän tehnyt oli.

9 Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaiset puut, ihanaiset nähdä ja hyvät syödä, ja elämän puun keskelle Paradisia, niin myös hyvän ja pahan tiedon puun.

10 Ja Edenistä kävi virta kastamaan Paradisia, ja jakoi sieltä itsensä neljäksi päävirraksi.

11 Ensimäinen kutsutaan Pison: se juoksee koko Hevilan maan ympärinsä, ja siellä on kultaa.

12 Ja sen maan kulta on kallis, ja siellä myös löytään Bedellion, ja kallis kivi Oniks.

13 Toinen virta kutsutaan Gihon: se juoksee koko Etiopian ympärinsä.

14 Kolmas virta kutsutaan Hiddekel, ja juoksee Assyrian editse. Ja neljäs virta on Phrat.

15 Ja Herra Jumala otti ihmisen, ja pani Edenissä Paradisiin, viljelemään ja varjelemaan sitä.

16 Ja Herra Jumala käski ihmistä, ja sanoi: syö vapaasti kaikkinaisista puista Paradisissa;

17 Mutta hyvän ja pahan tiedon puusta älä syö: sillä jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.

18 Ja Herra Jumala sanoi: ei ole hyvä ihmisen yksinänsä olla, minä teen hänelle avun, joka hänen tykönänsä oleman pitää.

19 Koska Herra Jumala oli tehnyt maasta kaikkinaiset eläimet kedolle, ja kaikkinaiset taivaan linnut, toi hän ne Adamin eteen, että hän näkis, kuinka hän ne nimittäis: sillä niinkuin Adam kaikkinaiset eläimet nimitti, niin ne kutsutaan.

20 Ja Adam antoi kullekin karjalle, ja taivaan linnuille, ja eläimille maan päällä heidän nimensä. Mutta Adamille ei löytty apua, joka hänen tykönänsä olisi.

21 Ja Herra jumala pani raskaan unen Adamiin, ja kuin hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistansa, ja täytti sen paikan lihalla.

22 Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän Adamista otti, ja toi sen hänen eteensä.

23 Niin sanoi Adam: tämä on nyt luu minun luistani, ja liha minun lihastani: se pitää kutsuttaman miehiseksi, sillä hän on otettu miehestä.

24 Sentähden pitää miehen luopuman isästänsä ja äidistänsä, ja vaimoonsa sidottu oleman, ja tulevat yhdeksi lihaksi.

25 Ja he olivat molemmat alasti, Adam ja hänen emäntänsä, ja ei hävenneet.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

Ze Swedenborgových děl

 

True Christian Religion # 46

Prostudujte si tuto pasáž

  
/ 853  
  

46. (vi) THESE PROPERTIES OF THE DIVINE LOVE WERE THE REASON THE UNIVERSE WAS CREATED, AND ARE THE REASON IT IS PRESERVED IN EXISTENCE.

A thorough scrutiny and examination of these three essentials of the Divine Love can lead us to see that they were the reason for creation. That the first, loving others than itself, was a cause is clear from the universe being other than God, as the world is other than the sun, and something to which His love could extend and on which it could be exercised and so come to rest. We read too that, after God had created heaven and the earth, He rested, and this was the origin of the Sabbath (Genesis 2:2-3).

[2] The second essential, wishing to be one with them, was also a cause as is clear from the creation of man in the image and likeness of God. By this is meant that man was made as a form to receive love and wisdom from God, that is, to be someone with whom God could unite Himself, and on his account with every single thing in the universe, since these are nothing but means to the end. For being linked to a final cause involves also being linked to mediate causes. It is clear from the Book of Creation or Genesis (Genesis 1:28-30) that all things were created on account of man.

[3] The third essential, devoting oneself to their happiness, was also a cause, as is clear from the heaven of angels, which has been provided for every human being who receives the love of God; all there are made happy by God alone. These three essentials of God's love are also the reason why the universe is preserved, because preservation is perpetual creation, just as remaining in existence is a perpetual coming into existence; and the Divine Love is from eternity to eternity the same. So as it was in the creation of the world, such too it remains in the created world.

  
/ 853  
  

Thanks to the Swedenborg Society for the permission to use this translation.