Bible

 

synty 11

Studie

   

1 Ja koko maailmalla oli yhtäläinen kieli ja yhtäläinen puheenparsi.

2 Ja koska he matkustivat idästä, löysivät he kedon Sinearin maalla, ja asuivat siellä.

3 Ja sanoivat keskenänsä: käykäämme tiilejä tekemään ja polttamaan. Ja heillä olivat tiilit kivein siassa, ja maan pihka siteeksi.

4 Ja sanoivat: käykäämme, rakentakaamme meillemme kaupunki ja torni, joka taivaaseen ulottuisi, tehdäksemme meillemme nimeä; ettei meitä hajoitettaisi kaikkiin maihin.

5 Silloin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jota ihmisten lapset rakensivat.

6 Ja Herra sanoi: katso, se on yhtäläinen kansa, ja yhtäläinen kieli on kaikkein heidän seassansa, ja he ovat ruvenneet tätä tekemään: ja nyt ei heitä taideta estettää mistään, kuin he ovat aikoneet tehdä.

7 Käykäämme, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä; niin ettei kenkään ymmärtäisi toisensa kieltä.

8 Ja niin Herra hajoitti heidät sieltä kaikkiin maihin; ja he lakkasivat sitä kaupunkia rakentamasta.

9 Ja sentähden kutsuttiin hänen nimensä Babel: sillä siellä Herra sekoitti koko maan kielen: ja Herra hajoitti heidät sieltä kaikkiin maihin.

10 Nämät ovat Semin sukukunnat: Sem oli sadan ajastajan vanha, ja siitti Arphaksadin, kaksi ajastaikaa vedenpaisumisen jälkeen.

11 Ja eli sitte viisisataa ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

12 Arphaksad oli viidenneljättäkymmentä ajastajan vanha, ja siitti Salan.

13 Ja eli sitte neljäsataa ja kolme ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

14 Sala oli kolmenkymmenen ajastajan vanha, ja siitti Eberin.

15 Ja eli sitte neljäsataa ja kolme ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

16 Eber oli neljänneljättäkymmentä ajastajan vanha, ja siitti Pelegin.

17 Ja eli sitte neljäsataa ja kolmekymmentä ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

18 Peleg oli kolmenkymmenen ajastajan vanha, ja siitti Regun.

19 Ja eli sitte kaksisataa ja yhdeksän ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

20 Regu oli kahdenneljättäkymmentä ajastajan vanha, ja siitti Serugin.

21 Ja eli sitte kaksisataa ja seitsemän ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

22 Serug oli kolmenkymmenen ajastajan vanha ja siitti Nahorin.

23 Ja eli sitte kaksisataa ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

24 Nahor oli yhdeksänkolmattakymmentä ajastajan vanha, ja siitti Taran.

25 Ja eli sitte sata ja yhdeksäntoistakymmentä ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

26 Tara oli seitsemänkymmenen ajastajan vanha, ja siitti Abramin, Nahorin ja Haranin.

27 Nämät ovat Taran sukukunnat: Tara siitti Abramin, Nahorin ja Haranin. Haran siitti Lotin.

28 Ja Haran kuoli isänsä, Taran edessä, isänsä maalla Kaldean Uurissa.

29 Silloin Abram ja Nahor ottivat heillensä emännät: Abramin emännän nimi oli Sarai, ja Nahorin emännän nimi oli Milka, Haranin tytär, joka oli Milkan ja Jiskan isä.

30 Mutta Sarai oli hedelmätöin, eikä ollut hänellä lasta.

31 Ja Tara otti poikansa Abramin ja Lotin Haranin pojan, poikansa pojan, ja miniänsä Sarain, poikansa Abramin emännän, ja he läksivät ulos ynnä Kaldean Uurista menemään Kanaanin maalle, ja tulivat Haraniin, ja asuivat siellä.

32 Ja Tara oli kahdensadan ja viiden ajastajan vanha ja kuoli Haranissa.

   


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

Ze Swedenborgových děl

 

Arcana Coelestia # 1316

Prostudujte si tuto pasáž

  
/ 10837  
  

1316. Behold, the people are one, and they all have one lip. That this signifies that they all had one truth of faith and doctrine, is evident from the signification of “people,” as being the truth of faith, and from the signification of “lip,” as being doctrine. It has been shown before n. 1259), that “people” signifies the truth of faith, that is, those who are in the truth of faith; and that “lip” signifies the doctrine of faith, was shown just above (at verse 1). The people is said to be “one,” and their “lip one,” when all have as their end the common good of society, the common good of the church, and the kingdom of the Lord; for when this is the case the Lord is in the end, and all are a one from Him. But the Lord cannot possibly be present with a man whose end is his own good; the Own itself of man estranges the Lord, because thereby the man twists and turns the common good of society, and that of the church itself, and even the kingdom of the Lord, to himself, insomuch that it is as if it existed for him. He thus takes away from the Lord what is His, and puts himself in His place. When this condition reigns in a man, there is the like of it in every single thought he has, and even in the least particulars of his thoughts; for such is the case with whatever is regnant in any man.

[2] This does not appear so manifestly in the life of the body as it does in the other life, for there whatever is regnant in anyone manifests itself by a certain sphere which is perceived by all around him, and which is of this character because it exhales from every single thing in him. The sphere of him who has regard to himself in everything, appropriates to itself, and, as is said there, absorbs everything that is favorable to itself, and therefore it absorbs all the delight of the surrounding spirits, and destroys all their freedom, so that such a person has to be banished from society. But when the people is one, and the lip one, that is, when the common good of all is regarded, one person never appropriates to himself another’s delight, or destroys another’s freedom, but insofar as he can he promotes and increases it. This is the reason why the heavenly societies are as a one, and this solely through mutual love from the Lord; and the case is the same in the church.

  
/ 10837  
  

Thanks to the Swedenborg Foundation for the permission to use this translation.