Joshua 23

Studovat vnitřní smysl
← Joshua 22   Joshua 24 →         

1 Ja pitkän ajan perästä, kuin Herra oli antanut Israelin tulla lepoon kaikilta vihollisiltansa, jotka heidän ympärillänsä olivat, ja Josua jo oli vanha ja hyvään ikään joutunut,

2 Kutsui Josua koko Israelin tykönsä, heidän vanhimpansa, päämiehensä, tuomarinsa ja esimiehensä, sanoen heille: minä olen jo vanha ja hyvään ikään tullut.

3 Ja te olette nähneet kaikki, jotka Herra teidän Jumalanne on tehnyt kaikelle tälle kansalle teidän edessänne; sillä Herra teidän Jumalanne itse sotii teidän edestänne.

4 Katsokaat, minä olen jakanut teille ne kansat arvalla, jotka vielä jäljellä ovat, jokaiselle sukukunnalle oman perintönsä jälkeen, hamasta Jordanista, ja kaiken sen kansan, jonka minä hävitin, suureen mereen asti auringon laskemiseen päin.

5 Ja Herra teidän Jumalanne syöksee ulos ne teidän edestänne ja ajaa heidät ulos teidän kasvoinne edestä, niin että te omistatte heidän maansa, niinkuin Herra teidän Jumalanne teille sanonut oli.

6 Niin vahvistukaat jalosti pitämään ja tekemään kaikki, mikä on kirjoitettu Moseksen lakiraamatussa, niin ettette siitä poikkeisi oikialle eli vasemmalle puolelle,

7 Niin ettette tulisi näiden teidän keskellenne jääneiden kansain sekaan, ja ettette mieleenne johdattaisi eli vannoisi heidän jumalainsa nimen kautta, ettekä myös palvelisi heitä elikkä kumartaisi heitä.

8 Mutta riippukaat Herrassa teidän Jumalassanne kiinni, niinkuin te tähän päivään asti tehneet olette.

9 Ja niin Herra ajaa teidän edestänne suuren ja väkevän kansan ulos, niinkuin ei yksikään ole kestänyt teidän edessänne tähän päivään asti.

10 Yksi teistä ajaa tuhatta takaa; sillä Herra teidän Jumalanne itse sotii teidän edestänne, niinkuin hän teille sanonut oli.

11 Sentähden ottakaat visusti vaari teidän sielustanne, että rakastatte Herraa teidän Jumalaanne.

12 Mutta jos te käännätte teitänne pois ja pidätte teitänne jääneiden kansain tykö, ja yhdistätte teitänne naimisessa heidän kanssansa, niin että te tulette heidän ja he teidän sekaanne,

13 Niin teidän pitää todella tietämän, ettei Herra teidän Jumalanne enää tätä kansaa teidän edestänne aja ulos; mutta he tulevat teille paulaksi ja pahennukseksi ja ruoskaksi teidän kylkenne päälle, ja orjantappuraksi teidän silmillenne, siihenasti että hän teitä hukuttaa siitä hyvästä maasta, jonka Herra teidän Jumalanne teille antanut on.

14 Ja katso, minä vaellan tänäpänä kaiken maailman tien; ja teidän pitää tietämän kaikessa teidän sydämessänne ja kaikessa teidän sielussanne, ettei yhtään sanaa ole jäänyt takaperin kaikesta siitä hyvästä, minkä Herra teidän Jumalanne teille luvannut on, mutta kaikki on tapahtunut teille, ja ei mitään jäänyt takaperin.

15 Ja pitää tapahtuman, että niinkuin kaikki se hyvä on teille tullut, jonka Herra teidän Jumalanne teille sanonut on, niin Herra myös antaa tulla teidän ylitsenne kaikki pahat, siihenasti että hän kadottaa teidät siitä hyvästä maasta, jonka Herra teidän Jumalanne teille antanut on.

16 Jos te Herran teidän Jumalanne liiton käytte ylitse, jonka hän teille käski, ja menette ja palvelette vieraita jumalia, ja heitä rukoilette, niin Herran viha julmistuu teidän päällenne, ja te hukutte äkisti siitä hyvästä maasta, jonka hän teille antoi.

← Joshua 22   Joshua 24 →
   Studovat vnitřní smysl

Exploring the Meaning of Joshua 23      

Napsal(a) Rev. Julian Duckworth

Joshua 23: Joshua’s farewell address to all Israel.

Now that the people of Israel are living in the land of Canaan according to the Lord’s promise to them, Joshua, now old, gathers Israel together and offers the people his final words. It is a review of God’s faithfulness to them, His power in their victories, the gift of a good land in which they may live, and finally, a warning: they must not turn away from the Lord and follow the gods of other nations, or the Lord’s anger will follow them.

The spiritual meaning of Joshua’s address is about our experience of the Lord’s activity in our lives, our responsibilities in the work of regeneration, and what happens in us when we drift away from our relationship with the Lord. Every part of Joshua’s speech touches on these subjects, and it is a shining statement for our spiritual well-being. We will look at each part of what Joshua says and their spiritual meanings.

Joshua called for all Israel, and for all of their leaders - their elders, their heads, their judges and their officers. Spiritually, what leads and commands our mind is what we hold as true, which then informs our actions.

Joshua says he is old and advanced in age. Spiritually, this stands for acquiring wisdom during regeneration. Perhaps ‘advanced’, with its range of meanings, is a clue here.

Then Joshua turns to the Lord and the conquest. Joshua reminds the Israelites of what the Lord has given them, and says that the Lord will help them drive out the remaining nations until the whole land is theirs. Spiritually, this is about the ways in which the Lord guides us through regeneration, and how He will be present in our continuing spiritual work.

Joshua then urges Israel to keep the law of Moses and not turn away from it, nor go among other nations who are alongside Israel, nor mention their gods, nor swear by them or serve them or bow down to them. For us, this means following the Lord, and not giving in to the other influences that could lead our lives - for example, greed or ambition. If we do give thought to these other things, they can entrap us. It is enough for us to see them in our mind and quickly refuse their place there.

Joshua then says that because the Lord has been fighting for Israel, no one has been able to stand against them. In verse 10, he says, “One man of you shall chase a thousand: for the Lord your God, he it is that fighteth for you, as he hath promised you.” This means when we acknowledge that the Lord rules our life and empowers us, the influences of hell will be powerless against our resolve.

Joshua then tells Israel that if they do turn to the other nations and their gods, the Lord would no longer drive out these nations, and they would become snares and traps for Israel. This is about the spiritual consequences of going against the Lord. This will inevitably bring on its own dangers, and we can be drawn in without realizing. The Lord can only drive out our spiritual enemies when we turn to Him for guidance.

Finally, Joshua says that not one thing God intended for Israel has failed to happen; so, just as God had given Israel many blessings, He would bring harm on Israel if they grew unfaithful. In our spiritual lives, this is only how things appear. We may feel that God is punishing us at times, but in reality we bring harm on ourselves when we no longer follow the Lord. So, Joshua says, the good land would be taken from them, just as the delight of heavenly life is taken from us if we turn away from the Lord.

Swedenborg

Výklad(y) nebo odkazy ze Swedenborgových prací:

Arcana Coelestia 1664, 2575

Jiný komentář

  Příběhy:


Skočit na podobné biblické verše

synty 47:29

maastamuutto 19:4, 20:5, 23:13, 33, 34:11, 16

Mooseksen kirja 26:3, 7, 8, 14

numerot 33:53, 55, 56

Mooseksen kirja 3:22, 4:4, 9, 15, 26, 6:13, 14, 15, 7:17, 24, 8:20, 11:23, 13:5, 17:3, 20:4, 28:15, 30:16, 20, 32:30

Joshua 1:7, 10:14, 13:1, 6, 18:10, 21:44, 45, 22:5, 24:1, 18

Tuomarit 2:3, 14, 20, 21, 14:3

1 Samuel 12:2, 25

1 Kings 1:1, 2:2, 3, 8:1, 9:6, 7, 14:15, 21:26

2 Kings 5:18, 17:12, 18, 20, 23

1 Aikakirjat 5:20, 22, 23:2, 25, 27:1, 27

2 kronikot 7:19, 14:1, 5, 20:7

Ezra 9:1

Job 30:23

Jesajan 24:5

Jeremiah 5:7, 32:23, 42

Zephaniah 1:5, 6, 3:6

Apostolien teot 20:28

2 korinttilaista 6:14

Ef 5:11

2 Tessalonikalaisia 2:15

Hebrews 6:6, 9:27

Významy biblických slov

Herra
The Lord, in the simplest terms, is love itself expressed as wisdom itself. In philosophic terms, love is the Lord's substance and wisdom is His...

Israelin
'Israel,' in Jeremiah 23:8, signifies the spiritual natural church. The children of Israel dispersed all the literal sense of the Word by falsities. 'The children...

tulla
Coming (Gen. 41:14) denotes communication by influx.

kutsui
To call someone or summon someone in the Bible represents a desire for conjunction between higher and lower states of life. For instance, imagine someone...

Koko
'To satiate' relates to the extent of a person's will, for good or evil.

sanoen
As with many common verbs, the meaning of “to say” in the Bible is highly dependent on context. Who is speaking? Who is hearing? What...

yksi
A company might have executives setting policy and strategy, engineers designing products, line workers building them, managers handling personnel and others handling various functions. They...

hyvä
It seems rather circular to say that “good” in the Bible represents good, but in a general sense it’s true! The case is this: The...

antaa
Like other common verbs, the meaning of "give" in the Bible is affected by context: who is giving what to whom? In general, though, giving...

käski
To command is to give an order that something must be done, and is directed to an individual, or a group. It is an imperative,...

viha
'Wrath,' as in Genesis 49:7, signifies aversion from truth. 'Great wrath,' as in Revelation 12:12, signifies hatred against the new church.

Zdroje pro rodiče a učitele

Zde uvedené položky jsou poskytnuty se svolením našich přátel z General Church of the New Jerusalem. Můžete prohledávat/procházet celou knihovnu kliknutím na odkaz this link.


 Eleazar, Son of Aaron, the Priest
Coloring Page | Ages 7 - 14


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)


Přeložit: