synty 3

Study

           

1 Ja kärme oli kavalin kaikkia eläimiä maan päällä, jotka Herra Jumala tehnyt oli, ja se sanoi vaimolle: sanoiko Jumala, älkäät syökö kaikkinaisista puista Paradisissa?

2 Niin vaimo sanoi kärmeelle: me syömme niiden puiden hedelmistä, jotka ovat Paradisissa;

3 Mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä Paradisia, on Jumala sanonut: älkäät syökö siitä, ja älkäät ruvetko siihen, ettette kuolis.

4 Niin kärme sanoi vaimolle: ei suinkaan pidä teidän kuolemalla kuoleman.

5 Vaan Jumala tietää, että jona päivänä te syötte siitä, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala, tietämään hyvän ja pahan.

6 Ja vaimo näki siitä puusta olevan hyvän syödä, ja että se oli ihana nähdä ja suloinen puu antamaan ymmärryksen: ja otti sen hedelmästä ja söi, ja antoi miehellensä siitä, ja hän söi.

7 Silloin aukenivat molempain heidän silmänsä, ja äkkäsivät, että he olivat alasti; ja sitoivat yhteen fikunalehtiä, ja tekivät heillensä peitteitä.

8 Ja he kuulivat Herran Jumalan äänen, joka käyskenteli Paradisissa, kuin päivä viileäksi tuli. Ja Adam lymyi emäntinensä Herran Jumalan kasvoin edestä puiden sekaan Paradisissa.

9 Ja Herra Jumala kutsui Adamin, ja sanoi hänelle: Kussas olet?

10 Ja hän sanoi: minä kuulin sinun äänes Paradisissa, ja pelkäsin: sillä minä olen alasti, ja sen tähden minä lymyin.

11 Ja hän sanoi: kuka sinulle ilmoitti, ettäs alasti olet? Etkös syönyt siitä puusta, josta minä sinua haastoin syömästä?

12 Niin sanoi Adam: vaimo, jonkas annoit minulle, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin.

13 Silloin sanoi Herra Jumala vaimolle: miksis sen teit? Ja vaimo sanoi: kärme petti minut, ja minä söin.

14 Ja Herra Jumala sanoi kärmeelle: ettäs tämän teit, kirottu ole sinä kaikesta karjasta, ja kaikista eläimistä maalla: sinun pitää käymän vatsallas, ja syömän maata kaiken elinaikas.

15 Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille, ja sinun siemenes ja hänen siemenensä välille; sen pitää rikki polkemaan sinun pääs, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän.

16 Ja vaimolle sanoi hän: Minä saatan sinulle paljon tuskaa, koskas raskaaksi tulet: sinun pitää synnyttämän lapsia kivulla, ja sinun tahtos pitää miehes alle annettu oleman, ja hänen pitää vallitseman sinua.

17 Ja Adamille sanoi hän: ettäs kuulit emäntäs ääntä, ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: ei sinun pidä siitä syömän: kirottu olkoon maa sinun tähtes; surulla pitää sinun elättämän itses hänestä kaiken elinaikas.

18 Orjantappuroita ja ohdakkeita pitää hänen kasvaman, ja sinun pitää maan ruohoja syömän.

19 Sinun otsas hiessä pitää sinun syömän leipää, siihen asti kuin sinä maaksi jällensä tulet, ettäs siitä otettu olet: sillä sinä olet maa, ja maaksi pitää sinun jällensä tuleman.

20 Ja Adam kutsui emäntänsä nimen Heva, että hän on kaikkein elävitten äiti.

21 Ja Herra Jumala teki Adamille ja hänen emännällensä nahoista hameet, ja puetti heidän yllensä.

22 Ja Herra Jumala sanoi: katso, Adam on ollut niin kuin yksi meistä, tietäen hyvän ja pahan; mutta nyt ettei hän ojentaisi kättänsä, ja ottaisi myös elämän puusta, söisi ja eläisi ijankaikkisesti:

23 Niin Herra Jumala johdatti hänen ulos Edenin Paradisista maata viljelemään, josta hän otettu oli.

24 Ja ajoi Adamin ulos, ja pani idän puolelle Edenin Paradisia Kerubimin paljaalla, lyöväisellä miekalla elämän puun tietä vartioitsemaan.

  

Exploring the Meaning of synty 3      

Napsal(a) Emanuel Swedenborg

Here are some excerpts from Swedenborg's "Arcana Coelestia" that help explain the inner meaning of this chapter:

AC 190. The third state of the Most Ancient Church is treated of, which so desired its Own as to love it.

AC 191. Because from the love of self, that is, their own love, they began to believe nothing that they did not apprehend by the senses, the sensuous part is represented by the "serpent;" the love of self, or their own love, by the "woman;" and the rational by the "man."

AC 192. Hence the "serpent," or sensuous part, persuaded the woman to inquire into matters pertaining to faith in the Lord in order to see whether they are really so, which is signified by "eating of the tree of knowledge;" and that the rational of man consented, is signified by "the man that he did eat" (verses 1-6).

AC 193. But they perceived that they were in evil; from which remnant of perception, signified by their "eyes being opened," and by their "hearing the voice of Jehovah" (verses 7, 8), and from the fig-leaves of which they made themselves girdles (verse 7), and from their shame or hiding in the midst of the tree of the garden (verses 8, 9), as well as from their acknowledgment and confession (verses 10-13), it is evident that natural goodness still remained in them.

AC 234. The subsequent state of the church down to the flood is here described; and as at that time the church utterly destroyed itself, it is foretold that the Lord would come into the world and save the human race.

AC 235. Being unwilling to believe anything that could not be apprehended by the senses, the sensuous part which is the "serpent," cursed itself, and became infernal (verse 14).

AC 236. Therefore to prevent all mankind from rushing into hell, the Lord promised that He would come into the world (verse 15).

AC 237. The church is further described by the "woman," which so loved self or the Own as to be no longer capable of apprehending truth, although a rational was given them that should "rule" (verse 16).

AC 238. The quality of the rational is then described, in that it consented, and thus cursed itself, and became infernal, so that reason no longer remained, but ratiocination (verse 17).

AC 239. The curse and vastation are described, and also their ferine nature (verse 18).

AC 240. Next, their aversion to everything of faith and love; and that thus from being man they became not men (verse 19).

AC 280. The Most Ancient Church, and those who fell away, are here summarily treated of; thus also its posterity down to the flood, when it expired.

AC 281. Of the Most Ancient Church which was celestial, and from the life of faith in the Lord, called "Eve," and the "mother of all living" (verse 20).

AC 282. Of its first posterity, in which there was celestial spiritual good; and of its second and third, in which there was natural good, signified by the "coat of skin which Jehovah God made for the man and his wife" (verse 21).

AC 283. Of the fourth posterity, in which natural good began to be dissipated, and which, had they been created anew or instructed in the celestial things of faith, would have perished, which is meant by, "Lest he put forth his hand, and take also of the tree of lives, and eat, and live to eternity" (verse 22).

AC 284. Of the fifth posterity, which was deprived of all good and truth, and was reduced to the state in which they had been previous to regeneration, which is meant by his being "sent forth out of the garden of Eden to till the ground from which he was taken" (verse 23).

AC 285. Of the sixth and seventh posterities, in that they were deprived of all memory-knowledge (scientia) of what is good and true, and were left to their own filthy loves and persuasions; this being provided lest they should profane the holy things of faith,-which is signified by his being "driven out, and cherubim being made to dwell at the garden, with the flame of a sword, to keep the way of the tree of lives" (verse 24).


SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)